1001 Albums Summary

Aika peruskauraa, hauskaa et soundeista kuulee vuoden 1974. Harvemmin kuultu No Woman No Cry -studioversio. Oman genrensä peruslevy, joka ei nyt ihan heti kuitenkaan kaipaa takaisin virtuaaliselle lautaselle pyörimään.

Koko hardrockin peruskirja; riffit, rytmit ja fraseeraukset malliesimerkkeinä ja jopa tulevien klassikoiden tekstien rakennuspalikoita. Aikanaan ollut varmasti vaikuttava rankkuudessaan, nykykorvin intensiivinen ja hyvin livemäinen rocklevy. Ei vielä maailman parhaita sävellyksiä mutta jo nyt mieletön tunnelma. Miinukset kaikista "vahinkolainoista" tai ihan suoraan varastetuista jutuista, mutta niihin kai suhtauduttiin eri tavoin tuohon aikaan.

Aina kun Sunday Morning käynnistyy tulee aurinkoisen nostalginen olo. Minulle tämä levy on 90 luvun nostalgiaa siitä kun silloin nostalgisoitiin 60-lukua. I'm Waiting for the Man tuo mieleen vanhan Radio Cityn. Ei tätä voi kuunnella musiikillisessa mielessä, kun merkitykset ovat niin paljon suurempia. Sävellyksestihän tämä on köykäistä ja soitannollisesti mielikuvituksetonta ja junnaavaa, mutta se ei ole nyt oleellista. Femme Fatalekin tuo muistoja; värejä, samettia, kitaransoittoa

Didn't talk to me in the 90s and neither did now. Some nice moments but nothing that would make me listen to it for the third time. Also my daughter said it was boring. Two stars for relaxing production.

I love this album, heard it 100 times. Once again I got to travel through emotions with this gentlemen and their soft but confident touch. This album sounds like life.