Tervanjuontia. Helvetin pitkä ja puuduttava jamisessio. Silti yks tähti tuntuis liian törkeälle.
Nostalginen. Nuorena oisin antanut varmaan yhden tähden enemmän. Nyt tuntui liian toisteiselta. Sovituksiin tuli kiinnitettyä enemmän huomiota kuin aiemmin.
Yllätti positiivisesti. Parempi ku Prince.
Nostalgista settiä taas. Huomaan että tätäkin tullut kuunneltua harvemmin kokonaan kerralla, tai ainakin alkanut keskittyminen herpaantua puolivälissä. Tämä kyllä tosi yleistä – useista levyistä muistaa vaan ekat biisit kunnolla ja ehkä jonku sinkun loppupuolelta. Alkupuoli ihan bängeriä, loppupuolella osa biiseistä ei ihan lähe. Haparointia kolmen ja neljän tähden välillä.
Kun ekan biisin kitara lähti, niin tuntu että tässä vois olla jotain. Eka biisi tuntuikin vielä menettelevän. Loppu silkkaa tuskaa. 7. biisissä lauletaan ”I’m just about to go insane”. My thoughts exactly tuossa kohtaa albumin kuuntelua. Vaihdoin äänen monoksi loppupuolella (kuuntelin kuulokkeilla), kitaran likittely ei porautunut niin pahasti vasempaan korvaan ja pystyi kuuntelemaan levyn loppuun.
Aluks mietin että miten jaksaa kuunnella. Vaikka aika tasapaksua kamaa, aloin lämmetä puolivälissä. Irtonainen meininki. En tiedä tuleeko palattua kyseiseen levyyn, mutta ei vituttanutkaan.
Alkuaikojen punkin kuuntelu jäänyt vähiin. Yleisenä hankaluutena arvosteluissa itselleni on: koittaako asettua julkaisuvuoden kuuntelijan asemaan tai miettiä, minkälainen vaikutus ollut tulevaan musaan vai arvioiko puhtaasti sen mukaan, miltä itsestä tuntuu/kuulostaa tässä hetkessä?
Edellisestä kuuntelusta ainakin 10 vuotta. Olipa kiva muistutus, todella hyvä levy. Tullut kuunneltua enimmäkseen Harvestia.
Vaikea arvioitava. Parhaat hetket on tosi hyviä, mutta joidenkin biisien happy-go-lucky -sävy vesittää ja lähes ärsyttää. Sama fiilis pätee laajemminkin Piitlesin tuotantoon. Ois voinut heittää useita biisejä mäkeen jos minulta kysytään. Vahvaa vatulointia kahden ja kolmen tähden välillä.
Rämmin läpi kahdessa osassa. Ei tää tarjonnut oikein mitään.
Tuntu tosi mitäänsanomattomalle.
Vähä liian coolia omaan makuun.
Jossain määrin tuttu albumi. Muistan että tästä jäi jo vuosia sitten hyvä fiilis. Nyt oli pieni pettymys. Pari tosi hyvää biisiä, mutta aika paljon hailakkaakin kamaa. Antaisin 2,5 tähteä.
Oli aika vaikea kuunneltava. Keskittyminen herpaantui pahasti. Tajusin etten oo tainnut koskaan kuunnella Pink Floydin ekaa levyä, tämä ei tosin hirveästi kannusta siihen.
Ei lähteny ei sitten niin yhtään. Erityismaininta huuliharpun ärsyttävyydestä. Pitikö viimeinenkin biisi venyttää yhteentoista minuuttiin?? :D Varmaan tarinankerronta isossa roolissa, mutta oon huono kuuntelemaan sanoituksia. Dylanin kuuntelu jäänyt ylipäätään vähälle, varmaan just siks ettei oo koskaan puhutellut kun on yrittänyt tutustua.
Oli vaikeaa :D ihan hauska kasarimeno, mutta 1h 22min… GTFOH
