1001 Albums Summary

Tää on ollut jo pitkään tarkoitus kuunnella kokonaisuudessaan, ja nyt VIIMEINKIN koitti se päivä. Sanotaan kuitenkin näin, että olisin toivonut pitäväni tästä vähän enemmän, varsinkin kaiken sen hypen jälkeen, mitä oon tästä nähnyt. Alussa noi kappaleet sulautui yhteen vähän liikaa ja kuulosti paikoitellen aika samalta. Loppua kohden aloin tykkäämään taas enemmän, kun biisitkin oli selvästi erilaisia. Sanat on totta kai tällä levyllä huomionarvoiset, ja monet niistä kuvastaakin maailmantilannetta valitettavan hyvin vielä nykypäivänä. En oo kuitenkaan maailman suurin lyriikkaihminen, niin ehkä senkin takia tää jäi mulla vähän puolitiehen. Vaikka onhan tässä hyvää tarinankerrontaa ja Marvinilla erittäin soulful ääni. Mercy Mercy Me ja Inner City Blues oli lempparit!

Ei hyvä eikä huono, ei myöskään oikein mun tyylinen. Biisit kuulosti kaikki vähän samalta ja toistavilta. Miksaus tyypillistä 60-lukua. Isä vois tykätä tästä tho!

Kuunneltiin tää äitin kans automatkalla. Ei kyllä muuten kuunneltais rollareita oikeestaan ollenkaan, ellei ois tätä ”haastetta”. Ja ehkä se onkin tän hienous, että voikin löytää jotain, mistä ei ois alunperin uskonut tykkäävänsä. Mutta toisaalta, ei tää levy nyt mitenkään erityisen nautinnollista kuunneltavaa ollut kummallekaan meistä. Lyriikat oli aika rivoja ja itse musiikki kuulosti viimeistelemättömältä. Autossahan tuo ihan meni, kun ei ollut muutakaan tekemistä.

Ei tää nyt kauheen hyvin oo sanoituksiltaan ikääntynyt. Mutta ihan hauskoja biittejä ja sampleja, vaikka ne alkoikin käydä vähän ykstoikkoisiksi jossain vaiheessa (kertoo varmaan vaan siitä, etten oo rapin suurkuluttaja). Gangsta Gangsta oli funky.