1001 Albums Summary

Takuuvarmaa räimettä alusta loppuun.

Oikein hyvän kuuloisia biisejä, mut tapa jolla Kanye on kohdellut Taylor Swiftiä ei ansaitse minkäänlaista tunnustusta.

Kuuntelin levyn osittain autossa. Se ei oikein alkuun toiminut, mutta sitten leppoisuus alkoi kantaa ja pimeällä tiellä oli oikein rentouttavaa tätä kuunnella. Jossain kohtaa oli kovin fiilis 60-luvun viattomuudesta ja naiivin ihanista kesäilloista.

Ai helvetti, tää on niin kova levy et mielellään kuuntelee uudelleen ja uudelleen!

Eka kosketus Smashing pumpkinsiin oli Adore-levy, ja ääni jäi mieleen. Jotenki tämmöstä indie-menoa ennen kuin indie tuli muotiin. Tykkäsin.

Ymmärrän, miksi tämä oli keskeinen levy. Jotenkin aikakaudelle tyypilliset Sex Pistols -vibat. Alkupää meni hyvin, mutta mulle vähän turhan hidasta ja/tai yksitoikkoista.

Luulin, et mulla olis laaja musamaku. Mut ei tää toiminut minulle oikein ollenkaan. Tietyllä tavalla ymmärsin musiikillista kauneutta, mut ei ollut mun juttuni.

En pystynyt yhtään tähän. Voi olla, et hetki oli väärä tai mielentila oli väärä, mut jotenkin hengetöntä kamaa mulle. Joteki et näitä on tehty aika paljon jo ja paremmin. Autossa tai taustamusiikkina vois mennä, mut ei aktiivisessa kuuntelussa, ei just nyt. Monipuolinen, kyllä, ja taitava lauluntekijä, mutta melodiat tai kertsit eivät tarttuneet, eivät sit mitenkään. Hävettää sanoa, mut jätin levyn kesken. Ehkä palaan tähän joskus, eri aikana, eri mielentilassa.

Toimi oikein hyvin pakatessa vähän kiireisenä. Rentouttavaa ja ”kaikki kääntyy vielä hyväksi”-meininkiä.

Tuli vanhoja muistoja mieleen. Olihan tää kovaa joskus. Joskus tää toimi, mut nyt ei kyl enää toiminut.

Moneen hetkeen sopivaa musiikkia. Lyriikoista en ymmärtänyt mitään, mutta sellaista svengiä, jota toivoisi omaan mieleen kesken hektisen työpäivän.

Tykkään valtavan paljon tästä levystä ja löytyykin levyhyllystä.