Albumi on 39 minuuttia 46 sekunttia pitkä siispä 36minuuttia 14sekunttia liian pitkä. Yhden biisin jaksaa kuunnella, mutta siitä eteenpäin alkaa tulla korvista ulos ja lopulta kaikki biisit vain puuroutuvat yhdeksi meluksi. Muistuttaa siis kaikin tavoin kananaisen yöllisiä konserttoja.
Voisin kuitenkin laittaa tämän albumin soimaan uudelleen, jos esimerkiksi olisin autossa ja haluaisin ärsyttää matkakumppaneita mahdollisimman paljon. Lieneekö sama ärsytystaktiikka käytössä nykytanssiopettajilla, jotka soittavat tätä alkutunnin hytkyttelyissä.
Ei se syyttä jo tämän legendaarisen albumin kannen näkeminen saa Born in the USA:ta soimaan päässä kolmea päivää putkeen. Kyllähän nämä biisit ovat tarttuvia! Jokin Springsteenin äänessä ei kuitenkaan miellytä minua, mikä tekee kappaleiden kuuntelemisesta välillä raskasta. Tykkään kuitenkin aikakaudelle tyypillisestä rokista, jota tämä edustaa hyvin. Albumi pysyykin tyylilleen ominaisena koko ajan olematta kuitenkaan yksitoikkoinen. Hiteiksi nousseet Born in the USA sekä Dancing in the Dark ovat mielestäni, ja arvattavasti, ne albumin tarttuvimmat teokset.
Ja onhan tuo levyn kansi vain hieno!
Tosi hyvää rentoa taustamusaa! Albumissa kivasti vaihtelua instrumentaalisten kappaleiden ansiosta. Pidin muissakin biiseissä erityisesti instrumentaaliosioista ja niiden rennosta rytmisyydestä. Klassinen 70-luvun soul and funk jatkoon!!
Uskomattoman hirveää. Biisit muuttuivat yhä psykedeellisimmiksi albumin loppua kohti niin että lopulta vingutus sattui korviin. Laulajan ääni, eikä hänen tapansa puhua laulamisen sijaan saanut minua pitämään tästä yhtään enempää. Mietin myös onko säveltäjä unohtanut, että feidaamisen lisäksi on muitakin tapoja päättää kappale.
En pitänyt tästä. Biisien kaavat ovat yksinkertaisia, olisin kaivannut niihin monipuolisuutta. Liikaa puhelaulua mun makuun. Ylipäätään aika mitäänsanomaton.
En aivan ymmärrä, miksi albumin jokaisesta biisistä täytyi tehdä jamaikalainen versio. Se ei mielestäni tuonut albumille lainkaan lisäarvoa. Päinvastoin yksitoikkoisti ensimmäisen levyn tunnelman ja vain pidensi, lue: pitkäveteisti, albumia hurjasti.
Lyriikat ovat erikoiset ja biiseissä lähinnä toistetaan yhtä asiaa koko ajan.
Ei tämä kamala ole, mutta on sanomattakin selvää etten ole fani.
Albumilla on useita hyviä biisejä. Kuitenkin lähes kahden tunnin pituisena albumina musiikin tyyli ja Turnerin ääni alkavat käymään hermoille. Kappaleiden soidessa radiossa en kuitenkaan vaihtaisi kanavaa kuin muutamien poikkeuksien kuten 1984 kohdalla.
Yllättävästi albumin nimikkobiisi Private Dancer ei ollut se tarttuvin eikä paras. Sen sijaan What's Love Got to Do with It on oma lempparini.
Taustamusiikkina meni aivan hyvin. En valitsisi tätä itse kuunteluun, mutta en välittömästi vaihtaisi kanavaakaan. Kuulosti 60-luvulta.
En tykkää. Joissain biiseistä oli hyvät biitit mutta en kuuntelisi uudelleen. Jack Whiten ääni/tapa laulaa ei miellyttänyt.
Kivoja melodioita, joskin välillä biiseissä oli hyvin outoja ja irrallisia kohtia kuten "If" loppu. Myös sanoituksissa toistuvat eläinviittaukset vähän omituisia kuten "If you were a horse I'd clean the crap out of your stable". Mutta ihan hyvä kuunneltava ja sopivan pituinen albumi.
Ihan kivan menevää, jos soisi radiossa en vaihtaisi. Musiikki oli monipuolista, mutta albumin loppupuolella olisin halunnut lopettaa kuuntelemisen. Johtunee siitä ettei albumia ollut keventämässä yhtään rauhallisempaa kappaletta tai sitten musiikkiin tuli lopussa ripaus psykedeelisyyttä ja se alkoi tuntua ylistimuloivalta.
Ihan hyvää taustamusiikkia. Kuuntelinkin albumin nimenomaan kaiken tekemisen taustalla, joten minulla ei ole siitä sen kummempia kommentteja.
Intro oli hyvin mielenkiintoinen alku albumille.
Ihanaa ysäriräppiä kunnon biiteillä ja vielä ranskaksi. Voisin kuunnella näitä biisejä oikein hyvin uudestaan. Oli albumissa kyllä myös huteja kuten Ragga Jam, mutta kokonaisuutena toimi.
Shouldn't judge a book by its cover. Tai ehkä sittenkin pitäisi. Ehdin kuunnella 12 kappaletta ennen kuin sain mitä odotin.
Yllätyin biisien rauhallisesta tunnelmasta, erikoisista sanoituksista en niinkään. Oudolla tavalla jopa pidin tästä ja pohdin kallistunko neljän tähden suuntaan. Ja sitten, kun sitä vähiten odotin, That's the Good News & Supernatural Defibrillator, juuri sitä mitä olin albumin kannen perusteella odottanut ja minkä vuoksi olin lykännyt tämän albumin kuuntelua kaksi kuukautta.
Voisin jopa kutsua tätä hyväksi ilman näiden kahden sekä albumin päättävän What Time? -biisin ylitsepääsemätöntä korvia raastavaa epämusiikillista outoutta.
Leukani loksahti auki. Hyvin vaihtelevaa ja ajoittain hyvää. Liikaa psykedeelisyyttä makuuni, mutta melodisista osioista tykkäsin.
Tämä möly olisi voinut olla puolet lyhyempi. Paljon hyviä instrumentaalisia osioita. Lyriikat sen sijaan?..ja laulu...noh ei minun makuuni. Kitara ja rummut ovatkin ainoa syy sille, että tämä albumi saa kolme tähteä.
Ehdottomasti paras biisi koko albumilta oli Under the Bridge.
Kivaa groovea ja hyvää taustamusaa. Erikoismaininta kahden ensimmäisen biisin erittäin sulavasta vaihdoksesta. Albumin lopettaminen 47 sekunnin versioon When Did You Stop Loving Me, When Did I Stop Loving You -biisistä oli mielenkiintoinen valinta.
Onneksi tämä albumi on lyhyt. Ei aivan hirveää mutta jotenkin rasittavaa. Ehkä johtui lauluäänestä tai siitä kuinka yhtä asiaa toistettiin sanoituksissa sata kertaa.
Tuuletus albumin kannen ilmestyessä ruutuun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Ei Queenin parasta tuotantoa mutta silti aivan huippua. Brian Mayn kitara vain toimii aina.
Täysin sama mielipide kuin toisestakin The Byrdsin albumista: Taustamusiikkina meni aivan hyvin. En valitsisi tätä itse kuunteluun, mutta en välittömästi vaihtaisi kanavaakaan. Kuulosti 60-luvulta.
Hallelujah now we're talking
Kuunneltu useita kertoja, vielä useampia edessä päin. Melodiat toimii, rytmit toimii, lyriikat toimii. Yks lemppareistani
Oikealla tavalla menevää. Mursi ennakko-oletukseni vaikka en edes tiedä, mitä ne olivat. Välillä, esimerkiksi Mama Gave Birth to the Soul Children -biisissä, hyvin ärsyttäviä kohtia. Loppujen lopuksi aika yksitoikkoinen, mutta aivan hyvä.
Samalla albumilla täyshittejä kuten Smooth Criminal ja huteja niin kuin Liberian Girl.
Hyvin vaihtelevaa ja ajoittain hyvää. Liikaa psykedeelisyyttä makuuni, mutta monista instrumentaalisista osioista tykkäsin. Biisit aika pitkiä ja hajanaisia, ilmeisesti sisältävät monta osaa.
En pidä. Laulettu todella ärsyttävällä tavalla. Instrumentaaliosiot aivan kivoja.
En ollut ennen kuunnellut koko albumia alusta loppuun, mutta kuuntelen varmasti uudestaan!! Varmaan parasta zz toppia mitä löytyy. Ei se suotta ole ollut Gimme All Your Lovin' soittoäänenäkin.
"Intro" on vahva aloitus albumille. Mulla on varmasti ollut siihen joskus nykytanssissa joku koreo, mutta en muista mikä. Aivan hyvää musiikkia muutenkin.
Odotin kunnon tanssimusaa. Jouduin pettymään. Albumi oli jopa alavireinen odotuksiini verrattuna.
Useimmat ääniraidoista olivat ärsyttäviä eikä laulukaan säväyttänyt. En kuuntelisi uudestaan.
Hämmästyttävää kyllä Madonnan coveri American Pie:sta oli aivan mukiin menevä ja paransi muuten pitkäveteistä albumia.
Kuuntelin taustalla enkä oikeastaan keskittynyt, joten spesifejä kommentteja ei ole. Ei huono mutta en valitsisi kuunneltavaksi. Hieman liian alavireistä makuuni.
Aika monipuolinen. Kivoja rytmejä, mutta välillä biisien, kuten Memories Can't Wait, tunnelma oli tosi blah. Monta hutia, pari ihan hyvää.
Kuuntelin taustalla enkä hirveästi keskittynyt. Sen verran kuitenkin osaan sanoa, että en nauttinutkaan. Alavireistä ja masentavaa.
Biisit on kivan napakoita ja "hillittyjä". ~Lähes~ mikään ei särähdä korvaan ja albumin läpi luistelee. Tykkään!
Plus tarinat useamman biisin nimen ja sanojen taustalla on hauskoja!
Siis hyvä mutta mitä ihmettä - Sexy-Interlude??
Yleisesti ottaen kivan menevä ja rento tunnelma. Interludet rytmitti albumia mielenkiintoisesti.
Tykkäsin tästä! Sopi erinomaisesti aamuun - ihanan rauhallinen tunnelma.
Sopivan upbeat ja muutenkin mukavaa. Tykkäsin!
Se että osaan lähes jokaisen biisin jokaisen sanan ulkoa kertonee tarpeeksi. Adelen upea ääni, sanoitukset, melodiat ja tapa esittää ovat kaikki kohdallaan. Biisejä alkaa automaattisesti laulamaan mukana. Ei aina hyvin, mutta ainakin tunteella.
Välillä ihme huutamista josta ei saa selvää. Esimerkiksi yhdessä biisissä luulin koko ajan että siinä lauletaan Lava lamp eikä problem..?
Taustoista kuitenkin tykkään, hyvät rummut ja kitara!
Pitkä kuin nälkävuosi.
Välillä mielenkiintoista ja paikoin hyvääkin mutta olisi saanut olla tunnin lyhyempi. Kuuntelin kuitenkin loppuun asti ja vaimeana taustamusiikkina toimi aivan hyvin.
Laitoin tämän taustalle soimaan enkä oikeastaan edes huomannut kun se loppui. Ihan kiva muttei mitenkään erityinen.
Tykkään enemmän Michael Bublén versiosta Moondance-kappaleesta.
Hyviä biittejä joita jäin kaipaamaan enemmän. Välillä konemusiikkityyppinen ääni nousi keskiöön ja lopulta musiikki jäi vain taustalle pyörimään eikä vanginnut mielenkiintoa.
Kuka ihme haluaa kuunnella kaikki nämä biisit kaksi kertaa putkeen?
Välillä meni toisesta korvasta sisään toisesta ulos, välillä kamalaa huutamista, välillä hirveitä huuliharppuja tai mitälie.
Hyvin vaihtelevaa ja ajoittain hyvää. Liikaa psykedeelisyyttä makuuni, mutta useista instrumentaalisista osioista tykkäsin. Biisit aika pitkiä ja hajanaisia, ilmeisesti sisältävät monta osaa.
Tosi Van Halen. I like it.
Kunnon meininki ja oikeaa soittoa.
Meteliä. Hyi mikä lauluääni. Kamalaa kirkumista ja ihme määkimistä. Nimen perusteella odotin tyypillistä modernissa tanssissa käytettävää musiikkia tai edes viittausta Duncaniin tai Grahamiin, mutta ei. En tykännyt ja huomasin sen jo ensimmäisen minuutin kohdalla. Tuli paha mieli:(
What in the kantri is this? Ensin valitusta kun mies juo ja pettää ja sitten päädytään itse pettämään. Get your life together lady
Sanoja lukuunottamatta kaikki biisit kuulostaa samalta. Tai no...kantrilta
What in the lato-orkesteri is this? Aivan kammottavaa - välillä puhelaulua, välillä rääkymistä, väliaplodeja ja ihme äänitehosteita. Esittikö tämä musiikkia?
Ei parasta Fleetwood Macia mutta silti erinomaista.
Erinomaista hyvän mielen taustamusaa!
Ei sytyttänyt. Fiilis sekä biitit olivat laiskoja ja rumia sanoja oli liikaa.
Kuulosti ihan 60-luvulla tehdyltä. Lauluäänikin oli juuri oikeanlainen - hieman ärsyttävä.
Taustalla toimi aivan hyvin.
Hassua vanhaa musiikkia. Hyvää fiilistä sekä hienot instrumentaaliosiot. Vaatii kuitenkin juuri oikeanlaisen fiiliksen ettei ole ärsyttävää.
En pitänyt puhelaulukohdista, mutta ihan okei.
Toisinaan hyvää, joskus kamalaa ja välillä mitään sanomatonta. Tykkään enemmän Simonen cover-biiseistä kuin näistä omista.
Kivan rauhallinen ja sumuinen tunnelma.
Jotenkin masis muttei kuitenkaan, ärsyttävää muttei kuitenkaan, mitäänsanomatonta muttei kuitenkaan. En oikeastaan tiedä tykkäsinkö vai enkö. En ollut fani mutta en vihannutkaan.
Klassiseen ABBA-tyyliin albumiin mahtui pari hieman ärsyttävää biisiä ja pari jotka lauloi oikein tunteella mukana. Albumin kruunasi kuitenkin yksi kaikkien aikojen lempparibiiseistäni Slippin' Through my Fingers.
Ihanaa! Juuri sopivaa taustakuunteluun ja tunnelmointiin<3
Tämä möly olisi voinut olla puolet lyhyempi. Paljon hyviä instrumentaalisia osioita. Lyriikat sen sijaan?..ja laulu...noh ei minun makuuni. Kitara ja rummut ovatkin ainoa syy sille, että tämä albumi saa kolme tähteä.
Ehdottomasti paras biisi koko albumilta oli Under the Bridge.
Tosi hyvät instrumentaalit. Muutenkin musiikillisesti mielenkiintoinen monipuolisten tahtilajien ja ääniefektejen (joita kylläkin oli välillä hitusen liikaa) ansiosta.
Olin kuunnellut useita näistä biiseistä jo ennestään ja aion kuunnella jatkossakin.
Lupsakkaa. Baby Driver oli hieman ärsyttävä muuten kiva.
Vähän liian narisevaa ja kantrista. Toisaalta ihan hauskaa...silloin kun ei laulettu. Lempparini oli juuri tästä syystä Down Yonder.
Mahtista tanssimusaa! Tykkäsin tosi paljon instrumentaaliosiosta, etenkin Happy Feelin' saksofoni-sooloista.
Kerrassaan ärsyttävä ääni. Let's Not and Say We Did soolo oli ihan hauska. Ei muuta sanottavaa.
What in the huuliharppu is this? Ja miksi nariseva ääni? Ei kiitos.
ps. Tämän arvostelun kirjoitin jo ensimmäisen minuutin aikana eikä tähän ole mitään lisättävää.
Biisien nimet ovat upeita.
Ihanan rauhallinen mutta kulkeva alku. Muutenkin pidän tämmöisestä rennosta jazz instrumentaalimusiikista.
Ensin aika meh. Sitten Day Old Blues kohdalla alkoi jotkun aivan ihme laulelut ja lopussa oli ihme rääkymistäkin. Sanatkin aika ikävät.
