Melko monotoninen levykokonaisuus.

Jotain ok sampleja käytetty ja ei ehkä hirveintä genressä, mut ei tää kyl yhtään sytytä. 1/5

Mukavan voimakkaita rytmejä ja soitin valintoja, vaikka ehkä vuodet hieman kuluttaneet kokonaisuuden tehoa.

Onhan tuossa ihan hauskoja bassokuvioita ja kekseliästä musisointia, mutta vähän kappaleet tuppaavat toistamaan itseään liikaa levyn läpi.

Kyllähän tämä yhä iskee lujaa.

No en kyllä tiiä. Paljon parempaa, kuin nykyinen räpätys kuitenkin.

Klassikko on ja yhä pirun kova.

Olihan tuossa hyvää punkkia. Yllättävän monipuolista

Eeee helvetti! En kyl tajuu mitä ihmiset täs näkee. Yrittäny useamman kertaa kuunnella, mut aina se vaan kuulostaa roskalta. Mistään ei saa koppia ja mikään ei kuulosta miltään.

Täysin uusi tuttavuus ja ei ehkä ihan omaa genreä, mutta hyvinhän nuo soittaa.

Hyvää ja melankolista settiä. Hittiraita jää melkein levyn heikoimmaksi.

Erinomainen levykokonaisuus. Soundia on kopioitu lähes loputtomasti, mutta silti kappaleet eivät kuulosta kuluneilta.

Miellyttävää, taitavasti soitettua ja ajoituksiltaan monimutkaista.

Eip oikeen oo minun juttu. Sentään paljon muutakin, kuin vaan sampleja ja räpätystä.

Albumille on saatu vangittua täydellinen kuva Bowien elämän viimeisistä vaiheista. Ei ole tekotaiteellista paskaa tämä.

Uusi tuttavuus itselle. Mukavan energinen meno.

Vaikka ei ole Metallic maistunutkaan nyt viimeaikoina, niin onhan tässä nyt pirusti hyviä kappaleita ja nostalgista settiä. Kokonaisuus ei ehkä täydellisessä tasapainossa, mutta yksittäisinä osumina, kappaleet kyllä kovia.

Levyllä on ehkä vähän liikaa täyteraitoja, mutta hitit iskevät kovaa.

Cohenin melankolinen ääni pääsee hyvin oikeuksiinsa, kun soittimia lähinnä käytetään tukemaan kappaleiden sanomaa. Haikeaa ja tehokasta.

Ehkä tästä saisi enemmän irti, jos kuuntelisi enemmän, mutta kertakuuntelulla jää vähän junnaava ja itseääntoistava fiilis.

Ei mielestäni parasta Kraftwerkiä, mutta kappaleet luovat hyvin tunnelmaa ja levyllä on selkeää suunnitelmallisuutta ja kulkua.

Kate Bushin ääni on yksi aikansa kauneimmista, mutta levy ei ratsasta pelkästään sillä, vaikka hyvin voimakkaasti esillä onkin ja useita kokeellisempia ja rohkeita kappaleita on albumlle saatu mahtumaan. Kokonaisuus kuulostaa hieman kaoottiselta ja en yhdeltä kuuntelulta löytänyt levyn flowia.

Reedin ääni ja laulutyyli on ehkä inspiroinut tuhansia muusikoita, mutta levy kokonaisuutena tuntuu lähinnä antiikkiselta kuriositeettina nykyään.

Liian vanhaa kamaa itselle, jotta osaisi arvostaa tätä, yli muiden aikalaistensa. Kuulostaa toimivalta ja hyvin soitetulta, mutta kokemuksellani tästä en oikeen osaa sanoa mitään.

Eee helvetti! Paskaa Princeä!

Ei tällainen kutumusiikki kyllä koskaan oo oikeen napannut. Ei tarpeeksi melankolista, ollakseen mielenkiintoista, eikä tarpeeksi menevää taustamusiikiksi.

Ei pysty... liian hapokasta.

Nyt on kunnon melankolista ja rohkean minimalistista Joy Divisionia.

Jotain jännää tässä on.

Funk ei ehkä ole omia genrejä, mutta nousee tämä jo yhdellä kuuntelukerralla genren keskitason yli selvästi ja kappaleet ovat monipuolisia.

Kunnon Radiohead / Silent Hill vibat osassa kappaleita. Täysin tuntematon bändi, mut on kyllä hyvää melankolista settiä.

Liian muinaista jazzia, jotta jaksaisi oikein ajatuksella kuunnella.

Parhaat palat Rushista ja vielä erinomainen live veto Temples of Syrinxistä. Aivan mahtava kokonaisuus.

No nyt on niin countrya. Liian hidasta ja laahaavaa, jotta jaksaisi alkaa etsimään syvempää merkitystä sanoista.