- ei ollu kaikista helpoin levy
- jonkinlaista shoegaze/noise/hässäkkäkikkailua
- laulusta ei saa selvää
- työn lomassa kun kuunteli niin kaikki biisit kuulosti enemmän tai vähemmän samoilta
- en tykänny hirveesti
- hyvä meininki
- laulajalla upee, rouhee ääni
- tykkäsin
- folklevy väliskiteillä tuli itselle uutena konseptina
- mrs robinson on järkälemäinen klassikko mutta muuten levy meni aika huomaamattomana ohi
- ei tätä kuitenkaan vituttanut kuunnella
- jokseenkin ailahtelevainen kokonaisuus kun yhtäkkiä vikassa biisissä oltiinkin eläintarhassa
- vaikka en jointtia harvase päivä polttele niin jaman-meininki kiinnostelee
- onhan tää chillailumusaa par excellence
- bob marleyn äänessä on jotain lohduttavaa ja rentouttavaa
- ei juuri heikkoja hetkiä tällä albumilla, kovaa kamaa
- led zeppelin on cool
- jotkin biisit kuulostaa edelleen uraauurtavilta, jotkin taas vähän köpösiltä (rumpusoolobiisi aika kökkö tästä ajasta katsottuna)
- monesti toivon että olisin ollut nuori kun tämän kaltaiset bändit oli huipulla, olis ollu nättiä nähdä nää silloin livenä
- iha hyvä kuuntelisin uudestaan
- ei paskempi meno, oma tuntemus remistä on vaan aivan top kuunnelluimmista biiseistä ja tältä levyltä ei aivan suurimpia rem hittejä paria lukuunottamatta löydy
- tämmöseen musaan pitäisi melkein olla nostalginen suhde että lähtis kunnolla
- yllätyksekseni nautin levyn vähiten spotifyssä kuunnelluista biiseistä paljon
- voisin kuunnella uudestaankin
- beach boys ei oo koskaan ollut erityinen suosikki
- suurin osa tän bändin biiseistä kuulostaa tosi naiiveilta
- albumitaide on ihan siisti mutta ehkä turha rajun olonen tälle bändille/albumille
- tän levyn parhaat osiot oli niitä jotka ei kuulostanut perinteiseltä beach boysilta
- ei sytyttänyt
- ikinä en oo santanaa kuunnellu, kiva päästä kuunteleen!
- ja heti pääsee pyörtämään sanansa, en välttämättä ole kuunnellut santanaa mutta olen kuullut santanaa (oye como va = bängeri)
- on hyvää kikkailua, kitaralla ja muillakin soittimilla
- hope u feeling better kuulostaa ihan heviklassikkolta
- iha hyvä albumi voisin kuunnella uudestaanki
- oh boy i do love aphex twin
- aivan ajatonta musiikkia ja tää levy on fakin mun ikäinen
- hyvää nakuttelua ja upeinta on kuinka paljon erilaisia juttuja aphex twiniltä löytyy
- tykkäsin ja kuuntelisin uudestaan
- no nyt näyttää ainakin ajankohtaan sopivalta levyltä (avainsanat syssy, spooky)
- nyt on kyl kunnon hippisekoilun tunnelma tässä levyssä
- on aika raskasta kuunneltavaa
- tää 13 min biisi on ihan paska xD
- kiinnostais tietää että millä perusteella tää on listalla mukana kun ei tätä pysty kuunnella
- en kuunnellut 5. raitaa pidemmälle enkä kuuntele enää ikinä
- arcade fire tuttu entuudestaan, tältä levyltä pari biisiä
- arcade fire ollut itelle aina bändi jolla yksittäisiä ihan sikke kovia biisejä, mutta levykokonaisuuden verran ei sytytä ihan täysin
- sama tämän albumin kohdalla, vaikkei huono ole tosiaan
- no cars go yksi kaikkien aikojen kovimmistä biiseistä silti imo
- jaha toinen simon n garfunkkeli lets go
- tää on tämmöstä, tulee mieleen että tää on ollut aikansa hipsteri/älykkö musaa
- 59th street bridge song kuulosti iha hyvältä
- a simple desultory philippic kuulosti bob dylan kopiolta
- ei muuttanut mun käsitystä s&gstä, ihan alright mutta not my cup of tea
- van halen ei oo jumpia lukuunottomatta etukäteen hirveen tuttu
- levyn alku on aivan dymanttia
- pikkasen ehkä tippuu iskevyys loppua kohden mutta hyvä meno jatkuu kyllä, esim jamies cryin toimii
- solid rock levy, kuuntelisin uudestaankin
- aretha franklin on nimenä tuttu, musiikkia en ole kuuntelemalla kuunnellut
- iha jepa! ei oo tämmöset vahvat naislaulajat sillee ollu ittelle ykkösgenre mut ihan kuunneltavaa mussiikkia
- nyt vaikuttaa erikoiselta
- ja onkii vähä erikoista
- en mä tätä välttämättä uudelleen kuuntelis mutta propsit erikoismeiningistä
- oli ns muutakin kuunneltavaa tänään joten ajattelin kuunnella ekat pari biisiä vaan mut tää jumalauta potkii ku hirvi
- ihan sikke hyvä meno joka biisissä, siistejä soundeja
- meni omalle listalle, kyllä tähän on varmasti mukava palata uudestaankin
- tällä levyllä on minullekin jo nostalgia-arvoa
- on erittäin kovia biisejä, ja hauska huomata miten eri biisit iskee 15 vuotiaaseen severiin ja 30 vuotiaaseen severiin
- vähän alkaa levyn sama soundimaailma ja toisteisuus haittaamaan albumin loppupuolella mutta on tämä silti tuote
- kuulostaa siltä että ilmestyessään olisi voinut olla melko uraauurtavaa pianomusisointia
- hyvin toimii tänäkin päivänä
- valmistautukaa viiden tähden arvioon, i fucking love this album
- tän bändin löytäminen flow festareilla on yks mun elämäni kauneimmista kokemuksista, ja se tapahtui juuri tämän levyn kiertueella
- lämmin toiveikkuus joka näistä albumin biiseistä huokuu on aivan mieletöntä
- ei ainakaan bändin nimeä keksiessä mietitty hakukoneoptimointia tässä tapauksessa
- jotenkin tästä ei jäänyt yhdeltä kuulemalta erityisesti mitään tiettyjä biisejä mieleen mutta oli silti aika hyvä levy!
- ansaitsee lisäkuuntelua
- ääni ja kasvot ei jostain syystä kohtaa
- ihan kivaa entisajan jazzfiilistelyä
- monet biisit kuulostaa aika samanlaisilta, tasapaksua
- persoonallinen ääni ja ymmärrän miks hänest on varmasti tykätty, ei kyl itelle yhen kuuntelun jälkeen erityisesti potki
- kyllä tätä kuuntelis mielellään aurinkoisena, raikkaana talvivapaapäivänä
- puolet albumista kuuntelin sivukorvalla, ei oikein lähtenyt
- bruce on kyllä kova jätkä
- suurin osa tän levyn biiseistä ei iske kasuaalille bruce enjoyerille kuten minä, mutta kovimmat styget on sit kans kovia
- mulla on heikko kohta trip hopille, ja pääsikin yllättämään että tää kaveri on mässyätäkin ukkoja (ainakin ollut)
- soundi on erittäin ysäriä ja meitsi kyllä diggailee
- mielenkiinto riitti kuunnella viis ekaa biisiä, teki mieli kuunnella vaan erilaista musiikkia nyt
- ei ihan mun kuppi kuumaa, nelosraita oli kyllä ihan radiohead meets james bond meininkiä, ihan siisti biisi
- albumitaiteesta vois kuvitella että tää on joku reggaeton albumi tjsp
- tästä kuuluu se, että tulevat muusikkosukupolvet ovat ottaneet tältä levyltä paljon vaikutteita, mutta silti tämä kuulostaa kohtuu tuoreelta - se on melko harvinaista mielestäni uraauurtavien teosten kohdalla
- tällä levyllä on indie henkistä menoa, mutta myös viipyilevää twin peaks henkistä menoa
- miellyttävä levy kaikin puolin
- nuorempana tämmöttine musiikki oli ihan mielenkiintosta koska "oo ne soittaa perinteisellä tyylillä mutta modernia musiikkia this must be interesting" mut eipä tällasta enää nykyään oikein jaksa kuunnella
- on tällä varmaan kulttuurista arvoa ja kaikkee mutta ei mun kuppi kuumaa
- ai tää oli tämmöstä
- emmä tiiä onks tää ollu jotenki uraauurtavaa aikoinaan mut nää samat biitit on nykyää joka kyläräppärin biiseissä
- onpa modernin kuulosta tavaraa! usein jtn 50-luvun menoja kuunnellessa se kuulostaa oikeasti siltä että on äänitetty 80 vuotta sitten eikä oo pystytty parantamaan mitenkään
- täytyy tutkailla divareita löytyiskö fats dominon levyjä hyllyyn
- psykerock on ihan hyvä laji
- tää levy oli ihan alright mutta ei selkeestikään mikään klassikko
- pikkase häirihtee kun tuo beatles teksti albumitaiteessa on snadisti vinossa
- damn nää kaverit on ollu tuotteliaita, tässä levyllä on joku 100 biisiä ja nää julkas levyt myös vuos ennen ja vuos tän levyn jälkeen
- mun ongelma monien beatles biisien kanssa on se että nää kuulostaa ihan laskenlauluilta, mikä tää obladi biisiki on wtf
- parhaita biisejä dear prudence, while my guitar gently weeps, blackbird
- on myös aika sekava kokoelma biisejä
- yks biisi siitä että nussittais vaan tiempäällä, hell ye
- oli varmaan uraauurtava aikoinaan mutta nykyään melko yhdentekevä
- ui juma tää varmaan släppää, simple man ja free bird samalla plattalla
- oli hyvä meno, nautin koko matkasta
- no en ihmettele kyllä miksi julkaistessa ei oo oikee yleisölle lähteny kun ei tästä saa kyl mitään otetta
- ihan hauskoja koukkuja biiseissä
- mulla ei oo mitään "erikoisesti" laulavia laulajia vastaan mutta tää kaveri kuulostaa välillä vähän ärsyttävältä
- jaksoin kuunnella puolet, ei tää ny ihampaska ollu mut ei silti jaksanu enempää
- jahman meininki maistuu kyllä, mutta tää on vähän tämmöstä taustamusiikkia tämä levy
- jos istuisin kesäpäivää puistossa ni hyvin maistuis tämä levy
- pictures of you on yks kaikkien aikojen biiseistä
- tämä on kyllä kertakaikkiaan hieno levy, kuin lämmin halaus
- hyvä levy!
- kyllä mä tän mieluusti ottaisin omaan levyhyllyyn ja panisin kiireettömänä lauantaipäivänä soimaan
- koko levyn mitalta nin on ollut ittelle aina ehkä vähän liian raskas pala purtavaksi, mutta kyllähän tällä paikkansa on musiikin kaanonissa
- onkohan ollu ihan viittä vailla että lähteekö tää vai rammstein lentoon
- ihan väkevää musisointia, kyllä mä luulen et jos olisin tutustunut young godsiin jossain vähän eri elämänvaiheessani, esimerkiksi nuorempana kun industrial enempi kiinnosteli ni olisin saattanut kuunnella enemmänki
- mielenkiintosia nää sirkusmusiikki vaikutteet mitä joissain biiseissä on selkeesti
- longue route kunnon tykittelyä
- enjoy the silence on yks kauneimpia ja parhaimpia biisejä tässä mualimassa
- joo kylmät väreet koko biisin ajan nonstop, on kova
- tää levykin on vaan niin saattannan cool
- tää on ollut saletisti super cool bändi parhaimmillaan
- hauska huomata miten oman aikaisetkin coolit jutut ajan myötä muuttuu ei niin cooleiksi, tällä hetkellä kuunnellessa tuntuu että tämä ei ole kestänyt aikaa niin hyvin, mielenkiintosta nähä miten tätä arvostetaan vielä toisen kahenkymmenen vuoden päästä
- uskotteko kotona, mulla ei oo yhtään alice in chainsin biisiä soittolistoilla
- dam that river, potkii
- sickman, potkii
- miten mä tykkäänki näistä vähiten kuunnelluista biiseistä
- never forget vh1 mainospätkä missä soi would
- ei paskempi levy, iha jees
- fuck yee faijarokin kuninkaat
- jumankauta että tän tahtiin on chillailtu ja polteltu tupekkia back in the day
- london calling on ihan sikke hyvä levy mutta tämä ei ole entuudestaan tuttu
- iha hyvä levy! ei ihan niin legendaarisia tuneja ku london callingilla mutta taattua clashia on tämäkin
- koulunpenkille joutu
- joo emmä tätä koko mitalta jaksanut kuunnella, mutta ihan kivaa näpyttelyä
- edellinen mulle heitetty beatles levy oli aika paskaa (white album)
- on tää pal parempi ku white album
- yellow submarinesta tulee mieleen vaan lintsin edesmennyt vekkula (rip)
- tää oli iha hyvä platta! ei niin lapsellinen meno ku monilla muilla beatles levyillä
- paint it black on kyllä tuote mutta en tiiä sit näistä muista
- pikkasen omituisia nämä naisiin liittyvät sanoitukset
- ei tätä jaksa kyllä koko levyä kuunnella
- onks tän kaverin nimi sketsi vai
- aaa niii nilsson schmilsson oli levyn nimi joo got it
- mitä mittee tää whitout youhan on absolute classic, nilsson schmilsson youre the man
- ai seki oli coveri vaan, ihan vuoristorataa tää levy
- ihan hauskoja biisejä, ei kyl mitää tajunnanräjäyttävää taikka huomion vangitsevaa tavaraa
- kyl seiskytluvulla on vaan osattu tehhä rentsii hyvää rokkimussiikkia
- mukava pehmeä soundi tällä levyllä
- you can call me al on sarjassamme biisi jonka nimeä kukaan ei tiedä mutta jonka kaikki on kuullu
- kasari kuuluu tällä levyllä vahvasti, hyvällä tavalla
- on tää paree ku simon & garfunkelin levyt mitä on tullu vastaan
- tämä on kyllä solidi platta, voisi jopa sanoa että no skip levy
- joku mainitti tuolla muissa arvosteluissa että tämä olis jack whitelle tärkeä albumi, sen tiedä väitteen todenperäisyyttä mutta voin sen kyllä kuulla
- iha hyvä meno, ehkä tulee vähän the clash mieleen
- kyä 90s hiphop toimittelee edelleen
- hullun pitkiä nää albumit ollu kyl, kavereilla ollu asiaa
- oli hyvä levy rentsi tunnelma voisin kuunnella toistekin
- niinkin leezendery bändi kuin daft punk on niin ei tää eka levy koskaan oo koko mitaltaan iskenyt
- sen verran siistejä soundeja tässä kyllä on että aina välillä toivoo että olisi elänyt 90-luvun lopun pariisissa
- kyl tää ny silti ansaitsee kehut, onha täs hyvä meno ja toi satiininen levynkansi on kyl cool
- tää on jo mun 'lp levyt jota pitäisi hankkia' listalla
- on hyvä meno
- kiva, omaperäinen soundi, vähän jäi kuitenkin valjuksi ja levy ikäänkuin lipui ohi ottamatta otteeseensa
- ilmeisen vaikutusvaltainen levy ollut, kyllä tästä radiohead kuuluu
- ihan koko levyä ei jaksanut kuunnella töiden ohessa mut iha jepa
- kasari kuuluu vahvasti, en tiiä miten tämmöne musa oikeesti kestää aikaa mut en mä ny ehkä koko albumillista jaksais kuunnella, iha cool
- onneks tällasta musaa on joskus tehty, koska enää tämmöstä ei tehhä, hemo cool levy
- jay sedän varhaistuotanto tuli kuunneltua läpi nuoruuden räppivaiheessa, ja silloin diggasin kyllä
- on nää edellee kyllä kovia biisejä, jonkinlaista nostalgia arvoa varmasti myös
- vaikka nää aiva hyviä stygejä onki ni tuskinpa palaan kauhiasti tähän levyyn
- tämä on tuote
- jos omistaisin aikakoneen ni menisin sillä pearl jamin timanttisimpiin päiviin jolleki keikalle kahtoo ku eddie vedder kiipee pitkin lavarakenteita ja rokkaa niimmaan pirusti
- tän levyn kirkkaimmat hetken on rockmusiikin parhaimpia biisejä evö
- pikkasen ärsyttävä tuo albumikuva, eikä muuten vastannu lauluääni kasvoja niinku yhtään
- ui juma täähän on ihan david lynchiä, toimittelee
- ihan hyvää mussiikkia, mutta nää on varmaan jäänyt ampaisematta aivan mielettömään suosioon siks et meillä on parempia samantyylisiä bändejä
- juu viis tähtee incoming ei selityksiä
- david bowie harvemmin pettää
- eka biisi ihan quotsan esi isä
- tämäkii bowie aivan hieno levy
- hienoja tarinoita
- enää ei tehhä tämmösiä tarinankerrontabiisejä, sääli
- tää on varmaan joku uraauurtava levy mut ei ollu kyl mun kuppi teetä
- kieltämäti vähä kiinnostaa että millä meriiteillä tää on päässy listalle
- tästä kuuluu semmosta 80-luvun grungehenkisyyttä mutta hyvin kesy lähestymistapa kyllä siihen ajatusmaailmaan
- ihan kivaa kikkailua mutta ei tätä ehkä koko levyllistä jaksa kuunnella
- smashing pumpkins on leezendary kyl, cherub rock upee biisi
- hyviä saundeja on tällä levyllä, toimittelee
- miks en oo aiemmin kuunnellu tätä levyä, nääkin biisit mitä on jääny kuulematta on hyywiä
- albumitaide on kyl kans tosi kiva tästä tulee aina hyvä mieli
- smits on tuttu mutta en tiiä oonko tältä levyltä kuullu yhtäkää biisiä
- kyllähän tää smitsiltä kuulostaa mut sit taas nää kuulostaa liikaa smitsiltä, vaikuttais siltä että smits itsessään ei mua napostele mutta smitsin parhaat biisit toimii
- taidan pysyä niissä parhaissa biiseissä
- rollarit keikkuu ihan siinä rajoilla että miten ajan hammas on heidän tuotantoaan kohdellut
- tälläkin levyllä on monia hyvin kyseenalaisia tekstejä, mutta sitten taas toiset biisit ovat kyllä todellisia klassikoita, hienoja melodioita
- onkohan tämä albumitaide inspiroinut erästäkin brucea?
- tässä tuntuis olevan kaikki elementit 2010-luvun indiemusiikista, hauskaa huomata että kliseisimmillään se alkaa kuulostaa omaanki korvaan vähän eltaantuneelta
- väitän kuitenkin että on mahdollista että olisin tästä tykännyt jos olisin tämän kuullut joskus 2010-luvun puolivälissä, julkaisuvuosi 2018 sinänsä yllättääkin koska tää sopis ennemminkin johonkin 2014 paikkeille
- billy joelin musiikki ei oo erityisen tuttua, toki nimen tietänee kaikki
- aika eeppisiä, musikaalinomaisia biisejä
- hieno levy, ymmärrän suuren suosion, itse en välttämättä kuitenkaan tule tämän pariin juurikaan palaamaan
- oletan että aikaansa edellä ollaan oltu tämän kanssa, koska tää vois tanssittaa aivan hyvin ens kesän flowssa jengiä
- släppää!
- drum solo raita oli ehkä vähä turha mut muuten kova platta
- melkone nimi bändille, jätkät lähteny
- no tää oli aika katkeraa paskaa
- bändi on ollut nimenä tuttu jo pitkään mutta en oo tutustunu musiikkiin
- iha hyviä biisejä mut meil on niinku the cure jo
- tämähän on virkistävää tavaraa!
- julkaisuajankohtaan nähden odotin jotain masentavaa ja katkeraa miestilitystä, no vähän tilitystä on mutta biiseissä on hyvä meno
- torvisektio tekee ihmeitä
- nää ukot on olleet kyllä todellisesti aikaansa edellä
- tää on kyl iha jepa bändi, ei tarpeeks hyvä et kuluttaisin omassa arjessa mutta ei tätä ny pakko oo vaihtaa poiskaan sillonku talking headsiä kuulee
- avausraita yks parhaista biiseistä evö
- toinen biisi samoin
- lopuista tulee kyl vähä semmone fiilis että discohaulikolla ammuttiin ja parhaat tulokset laitettiin ekaks kaheks biisiks
- no ihan kivaa näppäilyä joo mutta ei
- ihan kivan kuulosta indiemusisointia mutta ei ihan iskeny kuiteskaan
- tän levyn kovimmat biisit on niin isoja järkäleitä että ihan sama vaikka muut raidat olis vaikka pieruääniä, tää albumi ansaitsee vähintään nelosen
- mää rakastan prodigyä
- olen vanha muse enjoyer, tälläkin levyllä on muutamia ennakkoon tuttuja ja hyviä stygejä
- vanhemmiten muse on alkanut kyllä kuulostamaan vähän kädenlämpöiseltä ja sitä se pikkasen meinaa olla edelleen
- knights of cydonia meni helposti joskus ihan lempibiisien joukkoon, on edelleen hywä
- on hyvä levy, kolmonen arvosanana vähän raaka mutta ei tää aivan nelosenkaan kokonaisuus ole
- näyttää rajulta porukalta
- the darkness ennen the darknesia?
- tää oli aivan hyvä levy, toki en osaa arvioida ovatko he olleet ensimmäisiä lajin edustajia (veikkaan että eivät)
- tuttu albumi, raidat 1-6 aivan 5/5 kampetta, sen jälkeen taso pikkasen tippuu
- loputkaan biisit ei siis ole erityisen huonoja mutta alku on sen verran tiukka että ihme olis jos sama energia säilyis koko levyn
- hyvä platta tulee aika ajoin kuunneltua
- upee tunnelma levynkansitaiteesta alkaen
- toimii hienona aikakoneena myös koska äänitys on niin raa'an rehellinen että kaikki yleisön reaktiot ja muut kuuluu
- upia levy
- kyyll maikkelin musiikilla on mulle aina merkitystä vaikka vähän shady kaveri olikin
- tälläkin levyllä aika monta kovaa stygeä
- ei oo mun kuppi teetä mutta kuulostaa ihan mukavalta
- meno on ku legendaarisessa radiohead pyramid song hidastettu 800%, eli hyvä
- sigur ros on nimenä ollut tuttu melko pitkään mutta kärsivällisyys ei oo riittänyt tutustumaan lähemmin
- on kyl mielettömiä melodioita ja upee tunnelma, kylmiä väreitä pukkaa
- ei ehkä päivittäiseen kuunteluun mutta kyllä tälle on varmasti aikansa ja paikkansa
- ei paras bob marley platta mut iha hyvä
- rokin räimet ja vielä livenä hell ye
- ois kuvitellu et tää on jotenki aivan super livealbumi mut aika perus rokin räimettä
- ohan tääny hyvä ja hyvii biisei ja kuulee kyllä et joku muukin artisti on tästä joskus innostunut, ei silti ehkä itelle säännölliseen toistoon ole tulossa vieläkään
- ehtaa damon albarnia vaikka tässä muitakin tyyppejä tietty on messissä
- gorillazin suurena ja blurin keskikokoisena ystävänä ihan mielelläänhän tätä kuuntelee
- nimibiisi oli ihan jees mut muuten aika tasapaksua puurtamista
- flowmusaa
- tuttu äiä ja pari biisiä kuuntelussakin mutta albumimitalla ei oo tullu tutustuttua kaverin tuotantoon
- tää oli hemohyvä levy
- usein tällasissa aikakautensa cooleimmissa jutuissa on riski että vanhenee hirmu nopeasti, mutta tämäon kyllä edelleen fresh
