- ei ollu kaikista helpoin levy - jonkinlaista shoegaze/noise/hässäkkäkikkailua - laulusta ei saa selvää - työn lomassa kun kuunteli niin kaikki biisit kuulosti enemmän tai vähemmän samoilta - en tykänny hirveesti

- hyvä meininki - laulajalla upee, rouhee ääni - tykkäsin

- folklevy väliskiteillä tuli itselle uutena konseptina - mrs robinson on järkälemäinen klassikko mutta muuten levy meni aika huomaamattomana ohi - ei tätä kuitenkaan vituttanut kuunnella - jokseenkin ailahtelevainen kokonaisuus kun yhtäkkiä vikassa biisissä oltiinkin eläintarhassa

- vaikka en jointtia harvase päivä polttele niin jaman-meininki kiinnostelee - onhan tää chillailumusaa par excellence - bob marleyn äänessä on jotain lohduttavaa ja rentouttavaa - ei juuri heikkoja hetkiä tällä albumilla, kovaa kamaa

- led zeppelin on cool - jotkin biisit kuulostaa edelleen uraauurtavilta, jotkin taas vähän köpösiltä (rumpusoolobiisi aika kökkö tästä ajasta katsottuna) - monesti toivon että olisin ollut nuori kun tämän kaltaiset bändit oli huipulla, olis ollu nättiä nähdä nää silloin livenä - iha hyvä kuuntelisin uudestaan

- ei paskempi meno, oma tuntemus remistä on vaan aivan top kuunnelluimmista biiseistä ja tältä levyltä ei aivan suurimpia rem hittejä paria lukuunottamatta löydy - tämmöseen musaan pitäisi melkein olla nostalginen suhde että lähtis kunnolla - yllätyksekseni nautin levyn vähiten spotifyssä kuunnelluista biiseistä paljon - voisin kuunnella uudestaankin

- beach boys ei oo koskaan ollut erityinen suosikki - suurin osa tän bändin biiseistä kuulostaa tosi naiiveilta - albumitaide on ihan siisti mutta ehkä turha rajun olonen tälle bändille/albumille - tän levyn parhaat osiot oli niitä jotka ei kuulostanut perinteiseltä beach boysilta - ei sytyttänyt

- ikinä en oo santanaa kuunnellu, kiva päästä kuunteleen! - ja heti pääsee pyörtämään sanansa, en välttämättä ole kuunnellut santanaa mutta olen kuullut santanaa (oye como va = bängeri) - on hyvää kikkailua, kitaralla ja muillakin soittimilla - hope u feeling better kuulostaa ihan heviklassikkolta - iha hyvä albumi voisin kuunnella uudestaanki

- oh boy i do love aphex twin - aivan ajatonta musiikkia ja tää levy on fakin mun ikäinen - hyvää nakuttelua ja upeinta on kuinka paljon erilaisia juttuja aphex twiniltä löytyy - tykkäsin ja kuuntelisin uudestaan

- no nyt näyttää ainakin ajankohtaan sopivalta levyltä (avainsanat syssy, spooky) - nyt on kyl kunnon hippisekoilun tunnelma tässä levyssä - on aika raskasta kuunneltavaa - tää 13 min biisi on ihan paska xD - kiinnostais tietää että millä perusteella tää on listalla mukana kun ei tätä pysty kuunnella - en kuunnellut 5. raitaa pidemmälle enkä kuuntele enää ikinä

- arcade fire tuttu entuudestaan, tältä levyltä pari biisiä - arcade fire ollut itelle aina bändi jolla yksittäisiä ihan sikke kovia biisejä, mutta levykokonaisuuden verran ei sytytä ihan täysin - sama tämän albumin kohdalla, vaikkei huono ole tosiaan - no cars go yksi kaikkien aikojen kovimmistä biiseistä silti imo

- jaha toinen simon n garfunkkeli lets go - tää on tämmöstä, tulee mieleen että tää on ollut aikansa hipsteri/älykkö musaa - 59th street bridge song kuulosti iha hyvältä - a simple desultory philippic kuulosti bob dylan kopiolta - ei muuttanut mun käsitystä s&gstä, ihan alright mutta not my cup of tea

- van halen ei oo jumpia lukuunottomatta etukäteen hirveen tuttu - levyn alku on aivan dymanttia - pikkasen ehkä tippuu iskevyys loppua kohden mutta hyvä meno jatkuu kyllä, esim jamies cryin toimii - solid rock levy, kuuntelisin uudestaankin

- aretha franklin on nimenä tuttu, musiikkia en ole kuuntelemalla kuunnellut - iha jepa! ei oo tämmöset vahvat naislaulajat sillee ollu ittelle ykkösgenre mut ihan kuunneltavaa mussiikkia

- nyt vaikuttaa erikoiselta - ja onkii vähä erikoista - en mä tätä välttämättä uudelleen kuuntelis mutta propsit erikoismeiningistä

- oli ns muutakin kuunneltavaa tänään joten ajattelin kuunnella ekat pari biisiä vaan mut tää jumalauta potkii ku hirvi - ihan sikke hyvä meno joka biisissä, siistejä soundeja - meni omalle listalle, kyllä tähän on varmasti mukava palata uudestaankin

- tällä levyllä on minullekin jo nostalgia-arvoa - on erittäin kovia biisejä, ja hauska huomata miten eri biisit iskee 15 vuotiaaseen severiin ja 30 vuotiaaseen severiin - vähän alkaa levyn sama soundimaailma ja toisteisuus haittaamaan albumin loppupuolella mutta on tämä silti tuote

- kuulostaa siltä että ilmestyessään olisi voinut olla melko uraauurtavaa pianomusisointia - hyvin toimii tänäkin päivänä

- valmistautukaa viiden tähden arvioon, i fucking love this album - tän bändin löytäminen flow festareilla on yks mun elämäni kauneimmista kokemuksista, ja se tapahtui juuri tämän levyn kiertueella - lämmin toiveikkuus joka näistä albumin biiseistä huokuu on aivan mieletöntä

- ei ainakaan bändin nimeä keksiessä mietitty hakukoneoptimointia tässä tapauksessa - jotenkin tästä ei jäänyt yhdeltä kuulemalta erityisesti mitään tiettyjä biisejä mieleen mutta oli silti aika hyvä levy! - ansaitsee lisäkuuntelua

- ääni ja kasvot ei jostain syystä kohtaa - ihan kivaa entisajan jazzfiilistelyä - monet biisit kuulostaa aika samanlaisilta, tasapaksua - persoonallinen ääni ja ymmärrän miks hänest on varmasti tykätty, ei kyl itelle yhen kuuntelun jälkeen erityisesti potki

- kyllä tätä kuuntelis mielellään aurinkoisena, raikkaana talvivapaapäivänä

- puolet albumista kuuntelin sivukorvalla, ei oikein lähtenyt