- ei ollu kaikista helpoin levy
- jonkinlaista shoegaze/noise/hässäkkäkikkailua
- laulusta ei saa selvää
- työn lomassa kun kuunteli niin kaikki biisit kuulosti enemmän tai vähemmän samoilta
- en tykänny hirveesti
- hyvä meininki
- laulajalla upee, rouhee ääni
- tykkäsin
- folklevy väliskiteillä tuli itselle uutena konseptina
- mrs robinson on järkälemäinen klassikko mutta muuten levy meni aika huomaamattomana ohi
- ei tätä kuitenkaan vituttanut kuunnella
- jokseenkin ailahtelevainen kokonaisuus kun yhtäkkiä vikassa biisissä oltiinkin eläintarhassa
- vaikka en jointtia harvase päivä polttele niin jaman-meininki kiinnostelee
- onhan tää chillailumusaa par excellence
- bob marleyn äänessä on jotain lohduttavaa ja rentouttavaa
- ei juuri heikkoja hetkiä tällä albumilla, kovaa kamaa
- led zeppelin on cool
- jotkin biisit kuulostaa edelleen uraauurtavilta, jotkin taas vähän köpösiltä (rumpusoolobiisi aika kökkö tästä ajasta katsottuna)
- monesti toivon että olisin ollut nuori kun tämän kaltaiset bändit oli huipulla, olis ollu nättiä nähdä nää silloin livenä
- iha hyvä kuuntelisin uudestaan
- ei paskempi meno, oma tuntemus remistä on vaan aivan top kuunnelluimmista biiseistä ja tältä levyltä ei aivan suurimpia rem hittejä paria lukuunottamatta löydy
- tämmöseen musaan pitäisi melkein olla nostalginen suhde että lähtis kunnolla
- yllätyksekseni nautin levyn vähiten spotifyssä kuunnelluista biiseistä paljon
- voisin kuunnella uudestaankin
- beach boys ei oo koskaan ollut erityinen suosikki
- suurin osa tän bändin biiseistä kuulostaa tosi naiiveilta
- albumitaide on ihan siisti mutta ehkä turha rajun olonen tälle bändille/albumille
- tän levyn parhaat osiot oli niitä jotka ei kuulostanut perinteiseltä beach boysilta
- ei sytyttänyt
- ikinä en oo santanaa kuunnellu, kiva päästä kuunteleen!
- ja heti pääsee pyörtämään sanansa, en välttämättä ole kuunnellut santanaa mutta olen kuullut santanaa (oye como va = bängeri)
- on hyvää kikkailua, kitaralla ja muillakin soittimilla
- hope u feeling better kuulostaa ihan heviklassikkolta
- iha hyvä albumi voisin kuunnella uudestaanki
- oh boy i do love aphex twin
- aivan ajatonta musiikkia ja tää levy on fakin mun ikäinen
- hyvää nakuttelua ja upeinta on kuinka paljon erilaisia juttuja aphex twiniltä löytyy
- tykkäsin ja kuuntelisin uudestaan
- no nyt näyttää ainakin ajankohtaan sopivalta levyltä (avainsanat syssy, spooky)
- nyt on kyl kunnon hippisekoilun tunnelma tässä levyssä
- on aika raskasta kuunneltavaa
- tää 13 min biisi on ihan paska xD
- kiinnostais tietää että millä perusteella tää on listalla mukana kun ei tätä pysty kuunnella
- en kuunnellut 5. raitaa pidemmälle enkä kuuntele enää ikinä
- arcade fire tuttu entuudestaan, tältä levyltä pari biisiä
- arcade fire ollut itelle aina bändi jolla yksittäisiä ihan sikke kovia biisejä, mutta levykokonaisuuden verran ei sytytä ihan täysin
- sama tämän albumin kohdalla, vaikkei huono ole tosiaan
- no cars go yksi kaikkien aikojen kovimmistä biiseistä silti imo
- jaha toinen simon n garfunkkeli lets go
- tää on tämmöstä, tulee mieleen että tää on ollut aikansa hipsteri/älykkö musaa
- 59th street bridge song kuulosti iha hyvältä
- a simple desultory philippic kuulosti bob dylan kopiolta
- ei muuttanut mun käsitystä s&gstä, ihan alright mutta not my cup of tea
- van halen ei oo jumpia lukuunottomatta etukäteen hirveen tuttu
- levyn alku on aivan dymanttia
- pikkasen ehkä tippuu iskevyys loppua kohden mutta hyvä meno jatkuu kyllä, esim jamies cryin toimii
- solid rock levy, kuuntelisin uudestaankin
- aretha franklin on nimenä tuttu, musiikkia en ole kuuntelemalla kuunnellut
- iha jepa! ei oo tämmöset vahvat naislaulajat sillee ollu ittelle ykkösgenre mut ihan kuunneltavaa mussiikkia
- nyt vaikuttaa erikoiselta
- ja onkii vähä erikoista
- en mä tätä välttämättä uudelleen kuuntelis mutta propsit erikoismeiningistä
- oli ns muutakin kuunneltavaa tänään joten ajattelin kuunnella ekat pari biisiä vaan mut tää jumalauta potkii ku hirvi
- ihan sikke hyvä meno joka biisissä, siistejä soundeja
- meni omalle listalle, kyllä tähän on varmasti mukava palata uudestaankin
- tällä levyllä on minullekin jo nostalgia-arvoa
- on erittäin kovia biisejä, ja hauska huomata miten eri biisit iskee 15 vuotiaaseen severiin ja 30 vuotiaaseen severiin
- vähän alkaa levyn sama soundimaailma ja toisteisuus haittaamaan albumin loppupuolella mutta on tämä silti tuote
- kuulostaa siltä että ilmestyessään olisi voinut olla melko uraauurtavaa pianomusisointia
- hyvin toimii tänäkin päivänä
- valmistautukaa viiden tähden arvioon, i fucking love this album
- tän bändin löytäminen flow festareilla on yks mun elämäni kauneimmista kokemuksista, ja se tapahtui juuri tämän levyn kiertueella
- lämmin toiveikkuus joka näistä albumin biiseistä huokuu on aivan mieletöntä
- ei ainakaan bändin nimeä keksiessä mietitty hakukoneoptimointia tässä tapauksessa
- jotenkin tästä ei jäänyt yhdeltä kuulemalta erityisesti mitään tiettyjä biisejä mieleen mutta oli silti aika hyvä levy!
- ansaitsee lisäkuuntelua
- ääni ja kasvot ei jostain syystä kohtaa
- ihan kivaa entisajan jazzfiilistelyä
- monet biisit kuulostaa aika samanlaisilta, tasapaksua
- persoonallinen ääni ja ymmärrän miks hänest on varmasti tykätty, ei kyl itelle yhen kuuntelun jälkeen erityisesti potki
- kyllä tätä kuuntelis mielellään aurinkoisena, raikkaana talvivapaapäivänä
- puolet albumista kuuntelin sivukorvalla, ei oikein lähtenyt
- bruce on kyllä kova jätkä
- suurin osa tän levyn biiseistä ei iske kasuaalille bruce enjoyerille kuten minä, mutta kovimmat styget on sit kans kovia
- mulla on heikko kohta trip hopille, ja pääsikin yllättämään että tää kaveri on mässyätäkin ukkoja (ainakin ollut)
- soundi on erittäin ysäriä ja meitsi kyllä diggailee
- mielenkiinto riitti kuunnella viis ekaa biisiä, teki mieli kuunnella vaan erilaista musiikkia nyt
- ei ihan mun kuppi kuumaa, nelosraita oli kyllä ihan radiohead meets james bond meininkiä, ihan siisti biisi
- albumitaiteesta vois kuvitella että tää on joku reggaeton albumi tjsp
- tästä kuuluu se, että tulevat muusikkosukupolvet ovat ottaneet tältä levyltä paljon vaikutteita, mutta silti tämä kuulostaa kohtuu tuoreelta - se on melko harvinaista mielestäni uraauurtavien teosten kohdalla
- tällä levyllä on indie henkistä menoa, mutta myös viipyilevää twin peaks henkistä menoa
- miellyttävä levy kaikin puolin
- nuorempana tämmöttine musiikki oli ihan mielenkiintosta koska "oo ne soittaa perinteisellä tyylillä mutta modernia musiikkia this must be interesting" mut eipä tällasta enää nykyään oikein jaksa kuunnella
- on tällä varmaan kulttuurista arvoa ja kaikkee mutta ei mun kuppi kuumaa
- ai tää oli tämmöstä
- emmä tiiä onks tää ollu jotenki uraauurtavaa aikoinaan mut nää samat biitit on nykyää joka kyläräppärin biiseissä
- onpa modernin kuulosta tavaraa! usein jtn 50-luvun menoja kuunnellessa se kuulostaa oikeasti siltä että on äänitetty 80 vuotta sitten eikä oo pystytty parantamaan mitenkään
- täytyy tutkailla divareita löytyiskö fats dominon levyjä hyllyyn
- psykerock on ihan hyvä laji
- tää levy oli ihan alright mutta ei selkeestikään mikään klassikko
- pikkase häirihtee kun tuo beatles teksti albumitaiteessa on snadisti vinossa
- damn nää kaverit on ollu tuotteliaita, tässä levyllä on joku 100 biisiä ja nää julkas levyt myös vuos ennen ja vuos tän levyn jälkeen
- mun ongelma monien beatles biisien kanssa on se että nää kuulostaa ihan laskenlauluilta, mikä tää obladi biisiki on wtf
- parhaita biisejä dear prudence, while my guitar gently weeps, blackbird
- on myös aika sekava kokoelma biisejä
- yks biisi siitä että nussittais vaan tiempäällä, hell ye
- oli varmaan uraauurtava aikoinaan mutta nykyään melko yhdentekevä
- ui juma tää varmaan släppää, simple man ja free bird samalla plattalla
- oli hyvä meno, nautin koko matkasta
- no en ihmettele kyllä miksi julkaistessa ei oo oikee yleisölle lähteny kun ei tästä saa kyl mitään otetta
- ihan hauskoja koukkuja biiseissä
- mulla ei oo mitään "erikoisesti" laulavia laulajia vastaan mutta tää kaveri kuulostaa välillä vähän ärsyttävältä
- jaksoin kuunnella puolet, ei tää ny ihampaska ollu mut ei silti jaksanu enempää
- jahman meininki maistuu kyllä, mutta tää on vähän tämmöstä taustamusiikkia tämä levy
- jos istuisin kesäpäivää puistossa ni hyvin maistuis tämä levy
- pictures of you on yks kaikkien aikojen biiseistä
- tämä on kyllä kertakaikkiaan hieno levy, kuin lämmin halaus
- hyvä levy!
- kyllä mä tän mieluusti ottaisin omaan levyhyllyyn ja panisin kiireettömänä lauantaipäivänä soimaan
- koko levyn mitalta nin on ollut ittelle aina ehkä vähän liian raskas pala purtavaksi, mutta kyllähän tällä paikkansa on musiikin kaanonissa
- onkohan ollu ihan viittä vailla että lähteekö tää vai rammstein lentoon
- ihan väkevää musisointia, kyllä mä luulen et jos olisin tutustunut young godsiin jossain vähän eri elämänvaiheessani, esimerkiksi nuorempana kun industrial enempi kiinnosteli ni olisin saattanut kuunnella enemmänki
- mielenkiintosia nää sirkusmusiikki vaikutteet mitä joissain biiseissä on selkeesti
- longue route kunnon tykittelyä
- enjoy the silence on yks kauneimpia ja parhaimpia biisejä tässä mualimassa
- joo kylmät väreet koko biisin ajan nonstop, on kova
- tää levykin on vaan niin saattannan cool
- tää on ollut saletisti super cool bändi parhaimmillaan
- hauska huomata miten oman aikaisetkin coolit jutut ajan myötä muuttuu ei niin cooleiksi, tällä hetkellä kuunnellessa tuntuu että tämä ei ole kestänyt aikaa niin hyvin, mielenkiintosta nähä miten tätä arvostetaan vielä toisen kahenkymmenen vuoden päästä
- uskotteko kotona, mulla ei oo yhtään alice in chainsin biisiä soittolistoilla
- dam that river, potkii
- sickman, potkii
- miten mä tykkäänki näistä vähiten kuunnelluista biiseistä
- never forget vh1 mainospätkä missä soi would
- ei paskempi levy, iha jees
- fuck yee faijarokin kuninkaat
- jumankauta että tän tahtiin on chillailtu ja polteltu tupekkia back in the day
- london calling on ihan sikke hyvä levy mutta tämä ei ole entuudestaan tuttu
- iha hyvä levy! ei ihan niin legendaarisia tuneja ku london callingilla mutta taattua clashia on tämäkin
- koulunpenkille joutu
- joo emmä tätä koko mitalta jaksanut kuunnella, mutta ihan kivaa näpyttelyä
- edellinen mulle heitetty beatles levy oli aika paskaa (white album)
- on tää pal parempi ku white album
- yellow submarinesta tulee mieleen vaan lintsin edesmennyt vekkula (rip)
- tää oli iha hyvä platta! ei niin lapsellinen meno ku monilla muilla beatles levyillä
- paint it black on kyllä tuote mutta en tiiä sit näistä muista
- pikkasen omituisia nämä naisiin liittyvät sanoitukset
- ei tätä jaksa kyllä koko levyä kuunnella
- onks tän kaverin nimi sketsi vai
- aaa niii nilsson schmilsson oli levyn nimi joo got it
- mitä mittee tää whitout youhan on absolute classic, nilsson schmilsson youre the man
- ai seki oli coveri vaan, ihan vuoristorataa tää levy
- ihan hauskoja biisejä, ei kyl mitää tajunnanräjäyttävää taikka huomion vangitsevaa tavaraa
- kyl seiskytluvulla on vaan osattu tehhä rentsii hyvää rokkimussiikkia
- mukava pehmeä soundi tällä levyllä
- you can call me al on sarjassamme biisi jonka nimeä kukaan ei tiedä mutta jonka kaikki on kuullu
- kasari kuuluu tällä levyllä vahvasti, hyvällä tavalla
- on tää paree ku simon & garfunkelin levyt mitä on tullu vastaan
- tämä on kyllä solidi platta, voisi jopa sanoa että no skip levy
