Bruce Dickinsonin ensimmäinen albumi Iron maidenin riveissä. Yhtye on löytänyt oman omaperäisen suunnan. Ero debyyttialbumiin ja Killersiin on huomattava. Punk-asenne on vaihtunut eeppisempiin ja iättömämpiin teemoihin. Vaikka yhtye tuleekin äänittämään kenties vielä eheämpiä kokonaisuuksia, tämä oli tarvittava ensiaskel. Yksi ensimmäisistä todellisista rock-albumeistani, joten tällä on erityistä arvoa itselleni. The Prisoner, The Number of the beast, Hallowed Be Thy Name ovat albumin kärkiraitoja.

Kappaleissa on hyvä tunnelma ja soitto kuulostaisi tapahtuvan paljolti improvisoiden. Silti kappaleet tuntuvat välillä pitkävetoisilta. Eli hauska levy, mutta myös paikallaan junnaava.

Hittejä ja huteja itselle.

Levy on silkkaa genrehupsuttelua. Elton John ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta levy on omaperäinen ja henkii iloa.

Kauheaa sontaa

Kokonaisuudessaan mukavan rauhoittava albumi, jossa sellainen vuosituhannen vaihteen indiesoundi. Ajoittain hitusen puuduttava, mutta hyvä kokonaisuus!

Kuin juna tämä levy puksuttaa eteenpäin! Juuri sopivan pitkä. Livealbumina toimii aivan erinomaisesti, ja tunnelma on räikeä! Rock-klassikko, piano on kovilla.

Vähän hyvää ja paljon huonoa. Ankaraa riffittelyä, mutta riffit tuntuvat usein pakkopullalta tyyliin "laitetaan niin monta kuin mahtuu". Megadeth ei ole koskaan ollut omia suosikkeja.

Megadethin jälkeen Metallica, aikamoinen sattuma. Metallican Master of puppets ja Ride the lightning ovat legendaarisia. Sinfoniaorkesterin kanssa parhaiten oikeuksiinsa pääsevät aikoinaan paljon parjausta saaneiden Loadin ja Reloadin kappaleet. Jotkin kappaleet eivät toimi mielestäni lainkaan tässä kokonaisuudessa. Human, ihan oikeasti?

Not a fan. Musiikkityyli ei uppoa, vaikka silloin tällöin levy sisältää hienojakin hetkiä.

Tykkään todella paljon, vaikka muutama heikompi kappale mahtuu joukkoon. Levyllä käytetään monipuolisesti eri soittimia. Perustana on silti perinteinen rokkisoundi. 4 ja puoli tähteä tälle!

Ensimmäisen kappaleen alkaessa ajattelin, että en tule tykkäämään tästä lainkaan. Kappaleen kuluessa havahduin - tämähän on todella hieno kappale! Albumi on todella omaperäinen. Kappaleet ovat täynnä pieniä makeita yllätyksiä. Tykkäsin!

Hienoa ja taitavaa soitantaa akustisella. Tiettyyn fiilistelyyn hiljaisena ja aurinkoisena viikonloppupäivänä. Yleisellä tasolla kuitenkin ajoittain vaan tylsä.

Ihan ok, mutta liikaa.

Jaaha

Oikein hyvä rap-albumi. Paljon jazzista ja soulista tulevia vaikutteita.

Pari hyvää ja that is it

Ainutlaatuinen soundi! Silti usein omaan mieleen liian pitkät kappaleet ja liian paljon toistoa. Genrelle ehkä ominaisia seikkoja, mutta niillä ei ainakaan täältä vielä saa lisäpisteitä

Huhhuh

Renkutusta, jotkut kutsuvat klassikoksi. Paljon hyvääkin, mutta myös tylsää. Bob Dylan on hyvin omaperäinen, mutta ei jokainen kappale mikään hitti ole.

Aivan huippu ja yksi ensimmäisistä ostamistani rock-levyistä. Oli älyttömän hyvä silloin ja on sitä nytkin. Rock-klassikko, ansaitsee täydet 5!

Samaa kaavaa alusta loppuun. Yhden tai kahden kappaleen jälkeen tuli ähky. Ei kiitos enempää.

Vähän samoissa maailmoissa kuin edellinen Sinatran albumi. Kuitenkin tässä on käytetty huomattavasti enemmän mielikuvitusta. Kappaleissa tunnetta - Sinatran laulanta kuulostaa tähän verrattuna suihkukoppihymäilyltä.

Tykkäsin!

Pääosin aivan loistava levy, mutta muutamaa kappaletta en jaksanut kuunnella loppuun. Kuinka moni 2000-luvun ensimmäisen kymmenyksen laulaja onkaan ottanut mallia tästä laulutyylistä. Omaperäinen soundi ja grunge-genren parhaimpia edustajia.

Ei omia suosikkeja. Soundi ihan ok, mutta ei tätä levyllistä jaksa. Ei siis millään.

Soundi on ihan hyvä. Paljon yhteistä äänimaailmaa The Smithsin kanssa. Albumilla esimerkiksi Rattlesnakes ja Down on mission street kuulostaa hyvältä.

Kappaleet ovat jotenkin sekasortoisia. Kuin kaikki olisi koko ajan liikkeessä ja bändi hitusen epätahdissa. Kukaan jäsenistä ei oikein tiedä mitä tapahtuu. Enkä minäkään.

Oikein hyvä!

Siis ei hitsi mikä albumi! Kuulen tässä niin monen bändin soundeja - Coldplayn uudempi tuotanto (Once in a lifetime), Rhcp:n kasarituotano (esim. The great curve ja houses in motion). Policelta paljolti kuulostava "listening wind" yksi mainitsemisen arvoinen. Yllätyslevy, muttei omalla skaalalla yllä klassikoksi. Vaikuttavuutensa vuoksi 4.

Hyvää jazz-musisointia. Sopii vanhan koulukunnan pönöttelymeiningin taustalle. Sellaisellekin on joskus paikkansa.

En jaksanut kuunnella kovin kauaa. Ei osu.

Todella jykevä ja kova rock-albumi. Tempaa mukaansa todella hyvin. Riffit ovat kovatasoisia. En ole oikeastaan aiemmin Alice Cooperiin tutustunut sen tarkemmin, mutta tämän perusteella tähän tullee muutos. 4.