Ei aukea. Tai on siis musana vähän sellaista amerikkalaista vanhahtavaa taustamusaa, esim leffoissa tms mutta en ole tällaista aktiivisesti kuunnellut enkä ehkä tule kuuntelemaankaan. Toki tällaisen soittamiseen ja tallentamiseen 1960-luvulla on pitänyt olla huippumuusikko, jota toki arvostan kovasti.
2/5
Tuttu albumi ainakin pääpiirteissään. Tutustuttu lukioaikoina, kun punk oli itselle kova juttu, piti tutustua skedepunkin lisäksi myös britti- ja Suomi-punkkiin sekä hc-osastoon. The Clash on jäänyt ehkä pitkäaikaisimmaksi bändiksi -70-luvun brottiosastolta, jota edelleenkin kuuntelen.
Onhan tämä sillisalaattia ja nykymittapuulla pitkä albumi. Mutta rohkea, erilainen ja tunnistettava. Ehkä kuitenkin yliarvostettu, ei tämä sentään mestariteos ole. Perushyvä, vähän erilainen rock-levy wanhoilta ajoilta. Hyvä +.
3/5
No jopas! Tykkäsin paljon! Niin Amerikkaa kuin voi olla ja pelkästään positiivisessa mielessä. Mielettömän positiivinen fiba ja taitavaa soittoa. Tutustun ilman muuta tähän lisää!
5/5
Lou Reed. Tuttu nimi muta en olisi osannut nimetä yhtään herran biisiä. No nyt osaan.
Eka biisi Vicious oli vähän, että mitä ihmeellistä tässä on. Mutta sitten levy pääsi liikkeelle ja tässä on hyviä biisejä yksi toisensa perään. Reedin ääni on tunnistettava ja taas kerran soittotaito ja dynamiikka (rummuissa varsinkin) ihan tajutonta.
Positiivinen yllätys ja ymmärrän kyllä, miksi Perfect day ja Walk on the wild side on valtavia hittejä.
Hyvä levy, ei kuitenkaan ominta musamakua, joten tuskin kovin usein tulee tähän palattua. Olen iloinen, että tuli kuunneltua tämäkin levy.
3/5
Vahvat ysärivibat, ei voi erehtyä, miltä vuosikymmeneltä tai mistä päin maailmaa yhtye on. Nostalgiaa.
Ei ole mun genreäni joten albumin hienous ei aukea. Varmasti ollut genressään ihan uudenlaista tai jopa luonut uutta genreä mutta ei ole mun juttuni kuin korkeintaan biisi silloin, toinen tällöin.
Ei kuitenkaan silmitöntä kuraa vaan ihan oikeaa musiikkia joten 2/5.
Ei mene ymmärrykseen, mikä tässä on niin hienoa. Aivan totaalisen ylipitkä ensinnäkin. Varmaan sellaista kuin esituotanto ei olla tohdittu beatlelle edes ehdottaa. Kuinka kauan on instrumentaaleja, käytännössä Blues-kaava -jamittelua? Riittääkö puoli tuntia?
Jämäbiisejö, jotka eivät mahtuneet Beatles-albumeille? Kenties. Voisi olla 3-4/5 kun tästä otetaan 9-14 parasta biisiä eli puolet pois.
Huono levy vaikka miten on Beatles-mies.
2/5
Jonninjoutava, mitäänsanomaton aikansa tuote, joka ei ole kestänyt aikaa. Ei herätä mitään muuta kuin sen, että milloin tämä loppuu tai olisiko seuraava biisi edes jollain tapaa hyvä tai edes ok.
1/5
Taas menee hutisektorille. En oikein keksi tilannetta tai mielentilaa, jolloin laittaisin tämän soimaan. Taustamusaa jossain ravintolassa tms.
Help-cover ihan kamala. Ainoa tuttu biisi nimibiisi, joka toki klassikko.
Onhan tämä toki oikeaa musiikkia taitavien muusikoiden tekemänä mutta ei minun makuuni.
2/5.
2000-luvun alku, Helsinki, Neitsyt-orkesteri, Kivihaka.
Niin, albumihan on vuosimallia 1991. Toki nimi U2 oli tuttu mutta en ollut antanut bändille mahdollisuutta päästä mun levylautaselle.
2000-luvun alussa käytiin karaokessa. Paljon. Siihen aikaan erittäin hyvä ystäväni Juho Kulkas lauloi aina One -biisiä tältä albumilta. Usein istuttiin iltaa joko mun kämpillä Kivihaassa tai Juholla Pikku-Huopalahdessa. Ja koska Juho oli bändimme basisti, oli keskustelut usein musapainottteisia. Juho tutustutti minut U2-maailmaan erityisesti tämän albumin kautta, jota kuuntelin ja diggailin noihin aikoihin paljon.
Jostain syystä albumi on unohtunut. Nyt kun sitä kuuntelee, niin albumi on kerrassaan upea. Tämä on ainakin itselleni vielä vahvasti ALBUMI eli biisit pitää kuunnella siinä järjestyksessä, kuin artisti on ne levylle pistänyt. Rikos kuunnella shufflella.
Hittejäkin tarjolla, kovia sellaisia, mutta itselleni nousee ykköshetkeksi albumin lopusta biisikaksikko Ultra violet (light my way) ja Acrobat (mielenkiintoista kompittelua jälkimmäisessä).
Helppo 5/5.
Täysin uusi tuttavuus mutta ehdottomasti viikon positiivinen yllätys. Hyvä, erilainen rocklevy peilattuina niin julkaisuhetkeen kuin nykypäiväänkin. Tiettyä Serj Tankian -henkeä. The Faith Healer -biisiä en vaan ymmärrä, pitkä junnaus mutta kai se taidetta sitten on.
Hyvä rocklevy ihan tähänkin päivään, The Temptationsin jälkeen paras löytö tältä listalta tähän mennessä.
4/5
Varmasti hyvä laulaja mutta mitäänsanomatonta ja erittäin tylsää amerikkalaista taustamusaa. Ei tästä oikein tykkää vaikka miten yrittää.
2/5
En ole artistista koskaan kuullutkaan. Ekaa kertaa tällä listalla sellaista musaa, mitä olin toivonut; jotain muuta, kuin perusamerikka- tai -brittimeininkiä.
En väitä tästä paljoakaan ymmärtäväni mutta ihan oikeaa musaa ja vaatii sävellys- ja soittotaitoa.
Ilman muuta positiivinen kokemus.
3/5
Bob Dylan, aikamme suurimpia lauluntekijöitä, kuulemma. No enpä olisi osannut nimetä kuin Blowin in the Windin ja Knockin on heaven’s doorin.
Joten skeptisesti lähdettiin suurmiehen livelevyn äärelle. Mutta mutta; eka levy mies ja kitara -meininkiä, piti otteessaan tiukasti, huuliharpun miksaus todella pintaan välillä häiritsi mutta muuten loistava.
Kakkoslevy bändin kanssa vaan paranee entisestään ja kruununa lopussa Like a rolling stone.
Tähän päivään sopii täydellisesti. Musanautinto!
5/5
Tutumpaa tavaraa taas listalla. Ja tiesin jo heti, että tästä tulee hyvä päivä!
ZZ Top on kova ja tulee silloin tällöin kuunneltua. Liian harvoin selvästi tulee kuunneltua siihen nähden, miten tästä nautin. Totta kai, tutut voisit ja hyvä fiilis varmasti parantaa kokemusta entisestään. Lapsiismuistojahan tämä on. Täydellinen levy omassa tyylilajissaan!
5/5
Taas sama ilmiö: nimi tuttu, itse musaan ei minkäänlaista kosketuspintaa. Kuitenkin tyylilaji paljolti odotetun kaltaista mutta paljon parempi kuin osasin odottaa! Ennen muuta itse musiikki kaikkine pienine nyansseineen ja ennen muuta percussioineen. Kutumusaa 😉🔥
Positiivinen 4/5
Hirveää paskaa! Odottelin tovin, tulisiko täältä joku hyvä musiikillinen hetki mutta ei. Jos alusta asti vain odottaa, että loppuisipa albumi jo, niin se on yksiselitteisen huono. En ymmärrä, miksi tämä on listalla. Huonoin levy mitä olen kuullut vuosiin / ikinä. Tulee jopa myötähäpeä tätä kuunnellessa.
1/5
Huikea albumi! Jo avausbiisi näyttää, että nyt ei olla 1960-luvun tusinalevyn äärellä vaan kyseessä on merkkipaalu. Loistavaa soittamista, paljon nyansseja ja dynamiikkaa ja stemmalaulua, todella taitavaa. Ja aivan loistavia biisejä päinvastoin kuin aikalaisensa The Kinks tältä listalta, joka oli sivan hirveää.
Todella iloinen yllätys. 5/5
Tjaa… Layla on hyvä biisi ja siinä se. Taitavat muusikot ovat tehneet levyllisen taitavasti soitettua varsin yhdentekevää musiikkia.
2/5
Erikoismeinnki, hyvin omalaatuinen meininki ja soundi. Jumitusmusaa. Vaatii erikoisen mielentilan kuulijaltaan mutta palkitsee, jos oma mielenmaisema ja tämä musa natsaa kohdilleen oikeassa hetkessä.
Jopa tiettyä epämusiikkimaisuutta mutta kauniillla tavalla, ihan eri juttu kuin vaikka The Residents.
Erikoinen, omalaatuinen mutta hyvä ellei erinomainen.
4/5
Jeah! Nyt oli kova lätty! Kasarin kuuloista joo mutta ei haittaa. En hoi sanoa ennen kuulleeni mutta hyvä että nyt tutustuin. Innoittanut esim NOFXää…?
Todella hyvä meininki ja taitavaa tekemistä!
5/5
Aivan hirveää kuraa. Loputtoman pituisia jamitteluja, siinä kaikki, mitä levystö jää mieleen. Parin ekan minuutin toivoo, että loppuisi jo. Tähän mennessä listan raskain kuuntelukokemus mutta sinnittelin loppuun.
Yksiselitteisesti huono levy ja tarpeettoman pitkiä ja tylsiä biisejä. En tiedä kuka tästä pitää.
1/5
Tekee hyvää astua ennakkoluulottomasti oman metalli- ja punk-kuplan ulkopuolelle. Sieltä voi löytää täydellistä korvakarkkia, kuten Paul McCartney & Wings.
Aivan huikea levy, huikeita biisejä ja tietysti älytön soittotaito. Pitää otteessaan alusta loppuun asti. Ihan toisen kaliiberin teos kuin listalla aiemmin vastaan tullut toisen beatlen George Harrisonin albumi.
Vaikutelma siitä, että sir Paul on yksi aikamme suurimpia lauluntekijöitä, vahvistuu tämän albumin myötä.
Erityisesti pidän flirttailusta biiseissä toisten biisien kanssa. Bluebird ja Jet nousevat suosikeiksi, samoin Let me roll it on erinomainen. Tosin huonoa hetkeä ei löydy.
Kiitos sir Paul! 5/5
The Verve ei oikein ysärillä lähtenyt mutta nyt tuntuu lähtevän. Loistava rocklevy vaikka ei ihan ominta genreä olekaan. Tykkäsin kovasti.
4/5
Täydellinen rockalbumi, tätä voisi kuunnella loputtomiin. Avausraita ihan täydellinen.
Sonic Youth meni itselläni ysärillä vähän ohi. Vähän sama kuin The Verven kanssa; ei kolissut silloin nuorena mutta nyt putoaa ja kovaa.
5/5
Onpa kaksijakoinen levy. Alkaa kolmella todella komealla jättihitilä mutta lässähtää sitten Exit-biisiä lukuunottamatta melko keskinkertaiseksi pop-rock -levyksi, josta ei jää oikein mitään käteen. Mitta nuo levyn avaavat kolme biisiä; onhan ne nyt älyttömän kovia veisuja. Ja Exit piristävän erilainen ralli levyn lopulla.
Vaikea arvioida kokonaisuutena, koska sisältää mestarillista ja yhdentekevää musaa. Kokonaisuus ehkä 3/5, kaukana mestarillisesta Achtung Babysta. Hitit toki Achtung Baby -tasoa.
Loistava albumi! Just hyvää rockia, sekopäistä, räkäistä! Täydellinen avausraita! Kestänyt aikaa täysin lähes 60 v.
5/5
Tämä ei ole kestänyt aikaa lainkaan eikä ole millään mittarilla hyvä levy. Varmaan yleisön ja kriitikkojen suosikki mutta pliisu mikä pliisu. Ei voi puhua samana päivänä esim the stoogesin kanssa. Huono.
1/5
Tästä ei ole kerta kaikkiaan mitään muuta sanottavaa, kuin että tämä on järkyttävän huono. Ei minkäänlaista kosketuspintaa ainakaan näin eurooppalaisittain. Amerikan rillumareita, hirveää kuraa.
1/5
Huikeaa musiikillista ilotulitusta, ihan mahtavaa! Rummmut… ihan tajutonta, niinkuin toki kaikki muukin tällä levyllä.
Rush on melko vieras mulle joten tämä oli eka vähän syvällisempi hyppy Rush-maailmaan. Kannatti hypätä. Just sellaista musaa, mitä tykkään kuunnella, kun on omaa aikaa eikä kiire mihinkään. Maailman parasta!
5/5
Ohhoh! Enpä voi tunnustaa Björkiä aiemmin juuri kuunnelleeni, kuullut ehkä joskus jotain yksittäisiä biisejä.
Ennakkoluulot olivat vahvat, odotin melkoista taidepläjäystä. Ja sellainen sieltä totisesti tulikin, tosin vain hyvin eri tavalla, kuin odotin. Odotin ehkä ”tekotaiteellista paskaa” mutta sainkin melkoisen musiikillisen seikkailun. Avausraita oli heti todella vangitseva ja levy piti otteessaan koko kestonsa ajan. Vaatii keskittymistä, ei toimi tsustamusana. Mutta kannattaa kuunnella, palkitsee ja isosti. Björkin ääni ja melodiataju on jotain aika omalaatuista. Mahtava levy!
5/5
Äärimmäisen tylsä levy. Hienosti tehtyä hissimusiikkia, ei muuta. Munatonta vinkunaa. Toivottavasti ei tule Nick Drakea lisää listalla.
Ongelma on ennen muuta lauluäänen ärsyttävyys ja ponnettomuus ja se, että musa ei vaan lähde lentoon, ei sitten millään. Kun Mr Drake avaa suunsa ensimmäisen kerran niin toivoo levyn loppuvan pian. Tylsä ja raskas kuuntelukokemus. Huono.
1/5
Pitääkö Hendrixiä diggailla koska hän on legenda? Vaikka musa ei lähde ja aika on puraissut todella pahasti? Ehkä en osaa suhtautua tähän koska en ole kitaristi. Ehkä tämä on kitarapornoa. Mulle ei tipu ollenkaan. Rasittava ja tylsä kokonaisuus.
1/5
Viiden tähden ääni, viiden tähden fiilis!
5/5
Huvin erilainen levybkuin kuvittelun. Fiona Apple on entuudestaan täysin vieras. Hyvällä tavalla Adele-viboja. Nämä biisit tehty ja äänitetty, kun neiti ollut 18-18 -vuotias! Älytöntä! Hyvät biisit ja mieletön ääni! Mutta myös upea bändi ja soiton dynamiikka.
Suosikeiksi nousevat Sleep to dream, The first taste ja Carrion.
5/5
Aivan jumalattoman piiiitkä albumi. Ja en voi sille mitään, että juuri tämän tyylinen jenkki -r&b lähinnä ärsyttää. Ei mene ymmärrykseen, miksi tämä on ollut muka mullistava albumi; ihan tusinatavaraa. No, hyvin tehtyä oikeata musaa ja varmaan mustille amerikkalaisille kova juttu mutta miksi tämä kolisisi Euroopassa….? Ylipitkä, yliarvostettu albumi.
2/5
Aivan huikea albumi. En tiennyt ennestään kuin ysärihitin Disco 2000.
Omaperäinen, jäljittelemätön, silti brittipoppia parhaimmillaan. Kiipparit isossa roolissa mutta ehkä se osaltaan juuri tekee soundista niin omanlaisen.
Mahtava löytö!
5/5
Tajuttoman hyvä rocklevy! Ei vain rymistelyä vaan myös dynaamisen soiton juhlaa. Ennen muuta aivan loistava rumpali. Huippuhetki levyn keskivaiheilla biisipari Arbeit macht frei ja Campaign of hate.
The Libertines oli tuttu nimi ja musatyyliään olen kyllä kuullut mutta käytännössä minulle täysin uusi albumi. Jälkeen loistava löytö!
5/6
Legendaarista! Lapsuusvuosien sountrackia! 5/5
Kerrassaan hieno albumi! Upeaa soittoa ja upea tunnelma. Juuri niitä asioita joita musassa arvostan. Täydellinen levy leppoisaan tunnelmaan. Illanviettolevy.
5/5
Voisi ajatella, että en pitäisi tällaisesta musasta Jostain syystä kuitenkin pidon tästä todella paljon. Perinteistä Amerikan meininkiä mutta jotenkin poikkeuksellisen hyvin tehtyä. Erityismaininta biisiparille One by one ja Eisler on the Go.
5/5
Tämä jäi väliin Mastersin takia ajallaan. Onneksi kuitenkin nyt kuuntelin ajan kanssa. Maineensa veroinen mestariteos, aivan huikea levy. Dreams ja Go your own way minulle tutuimmat hitit mutta huokea hetki myös The Chain. NOFX-cover Go your own waysta tutumpi mutta alkuperäinen roki on alkuperäinen. Myös Yhe Corrsin versio Dreams-biisistä tutumpi kuin alkuperäinen mutta jälkeen, orkkis on orkkis.
Olen kyllä kiitollinen, että tämä levy tuli kuunneltua. Fleetwood Mac toki nimenä tuttu mutta tuotannoltaan minulle vieras. Rumours huikea tutustumismatka tähän bändiin.
5/5
Rockin mestariteos? No ei todellakaan! Hyvä 1970-luvun rocklevy? Kyllä vaan! Immigrant sinä tuttu, muuten ei juurikaan. Tämän levyn perusteella zeppelinin hypetys ei (vieläkään) itselleni aukea.
3/5
Tätä on joskus seiskaluokan keväällä jne tullut kuunneltua paljonkin. Mutta… tämähän on aivan hirveätä sontaa. Ei edes nostalgia-arvoa. Yksi huonoimpia ellei huonoin listalla tähän asti.
1/5
No, 1950-luvun amerikkalaista viihdemusaa, joka sinänsä ei sytytä yhtään, mutta löytyy tältä albumilta kuitenkin viihdeklassikko jo heti avausraitana eli Just a gigolo / I ain’t got nobody. Hyvin tehtyä ammattitaitoista tavaraa mutta kun on ihan väärä genre, ei innosta.
2/5
Oli miten legenda tahansa mutta tämä on aivan hirveää, musiikin ja taiteen irvikuvaksi nimitettävää kuraa. Voi hyvä taivas sentään. Miten tämä on voinut olla myyvää ja legendaarista. Yäk! Todella raskasta kuunnella mutta sinnittelin.
1/5
Taitava bändi ja taitavaa soittoa, muodollisesti pätevää musaa mutta tylsää, puuduttavaa. Neil Youngin ääni ei oikein iske vaan nimenomaan puuduttaa. Kuitenkin, taitavaa, oikeaa musaa.
2/5
Raskasta kuunnella koko albumi. Sois periaatteessa muodollisesti pätevää kevyttä brittirokkia mutta enpä voi sanoa, että yksikään biisi olisi jäänyt mieleen. Jää yhdentekeväksi tekeleeksi.
2/5
Positiivinen yllätys. Hyvää 1960-luvun musaa, ko aikakaudesta en ole tällä listalla pahemmin.
Kuten niin usein niin onhan tälläkin levyllä törkeän kovaa soittoa ja laulua.
Parempaa kuin monet aikalaisensa mutta hieman tasapaksua ehkä eikä täysin osu omaan musahermoon.
Hyvä levy kuitenkin. 3/5
Täytyy olla huonosti tuntemani Soul / r&b -hengen ehdotonta parhaimmistoa! Mieletön albumi, Amerikan fiilistä ja isosti. Ja mikä soittotaito; varsinkin bassokuviot useammassakin biiseissä mutta etenkin Happy feelin’ ja Africano.
4/5
Upeaa tunnelmointia Spiritualized-hengessä. Ymmärrän hyvin, että tämä ei toimi kaikille ja tämä venyttää vähän musiikin määritelmää; onko tämä musiikkia vai ääntä? Kuitenkin, yksin tunnelmointiin sivan täydellistä. Ei kuitenkaan päivittäiseen käyttöön.
5/5
Olipa erinomainen albumi. Poikkeukselliset instrumentit ovat ehkä tämän bändin ja albumin juttu. Toki on hyviä biisejäkin. Mielenkiintoinen, pitää otteessaan vaikka onkin rauhallinen meno. Positiivinen yllätys.
4/5
Sekavan vuosituhannen taitteen ajan soundtrackia. Angstinen nuoren miehen soundtrack. Ajalta, kun matkustettiin paljon junalla ja julkisilla walkmanit korvilla. Eli kyllä,, tätä levyä tuli kuunneltua paljon.
Tällä pystyi ruokkimaan orastavaa vihaa kaikkea ja kaikkia kohtaan. Ja vaikka itse olin bändijätkä niin Eminem oli ja on rapun punkkia ja heavy metallia.
Eminemin Flow oli jotain ihan uutta. Älyttömän kovaa tavaraa. Paljon muistoja ja toki myös sekoilua.
Rohkea, mullistava levy.
4/5
Yllätys minulle. Steely Dan vain nimenä tuttu mutta musatyyliään en tuntenut lainkaan. Musana kaukana siitä, mistä pidän. Kuitenkin, jos herrat Becker ja Fagen olivat kuuluisia perfektionismistaan niin totisesti se levyltä kuuluu. Hurjaa virtuositeettia, jota on mukava kuunnella. Ehkä koko albumi tätä kuitenkin vähän liikaa…
Hyvä ja ennen muuta taitava levy. 3/5
Raskasta kuunneltavaa. Teki mieli hypätä seuraavaan biisiin lähes joka biisin kohdalla. Erikoinen mutta raskas, akustisvoittoinen soundimaailma, joka ei kuitenkaan ole albumimitassa enää kovin toimiva vaan muuttuu raskaaksi. Myös biisit itsessään melko tylsiä, tosin sanoitukset mukavan rujoja. Laulajan ääni muuttuu niin ikään rasittavaksi albumin edetessä. Vaikea tykätä vaikka ihan oikeaa musiikkialan tämä kuitenkin on. Tekotaiteellista paskaa? Ehkä jossain määrin vaikka kyllä kai tämä rock / punk-sceneen taitaa mennä. En taida kuunnella uudestaan.
2/5
Vitsi miten hyvä rocklevy! Tätä kuunnellessa ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle! Tulee tunnelmana mieleen viime viikkoinen Michael Monroen keikka. Tulee myös mieleen nämä esikuva-asiat rockhistoriasta: olikos Slade jo ennen AC/DC:tä ja Hanoi Rocksia? No, ei sillä ole mitään väliä!
Loistava lätty! 4/5
Maailman typerin bändin nimi! Olen joskus nimen kuullut mutta en tiennyt yhtään biisiä, en edes California Dreamin’ia.
Hitokseen hittejä tällä albumilla. Ikivihreitä. Kuulostaa 1960-luvulle mutta jotenkin positiivisesti. Einyhtään huonos biisiä.
Itse asiassa ihan mieletön albumi. Kestohittejä ties vielä montako kymmentä vuotta.
5/5
Eikös Kate Bush ole arvostettu ja erittäin menestynyt brittisrtisti? Ja eikös tämäkin levy ole ollut aikanaan arvostelu- ja myyntimenestys? Ihmettelen suuresti. Yksi huonoimmista levyistä joita olen kuullut koskaan. Tekotaiteellista paskaa. Bushilla voi olla vaikka miten hieno ääni mutta koko albumi tällaista falsettikiekumista ja huutoa on raskasta kuunnella. En kerta kaikkiaan keksi mitään hyvää sanottavaa. Pitäisikö, onhan kyseessä merkittävä naisartisti? Olkoon vaan, huono mikä huono! Ihmettelen myös sitä, miten matalalla rima on ollut tällaista julkaista ja mikä tässä on ollut sellaista, että ilmeisesti ainakin britit ovat tästä hullaantuneet.
Oli miten oli, en ymmärrä ja kuulostaa hirveältä ka lähinnä ärsyttää.
1/5
Tylsä ja täysin yhdentekevä. Niin kaukana omasta maailmasta kuin voi olla. Ei tosin kauheasti ärsytäkään. Jonninjoutava.
2/5
Jes! Ajalta, kun piano on oleellinen osa rockbändiä ja -soundia. Mahtava aikamatka ja kuolematonta musaa!
5/5
Nimi tuttu, musa ei. Ainoastaan biisi Poor Leno oli jotenkin tuttu.
Mahtava löytö. Tunnelmointimusaa. Ei päivittäiseen kuunteluun mutta sopivaan fiilikseen täydellistä fiilistelymusaa.
5/5
Ihan tuntemattomuudesta täysin hyvä punkahtava rocklevy! Päivän piristys!
4/5
Tuttuakin tutumpi, legendaarinen albumi. Tullut kuunneltua joskus ihan älyttömän paljon! Basso-kitara -osasto ihan tajutonta. Mulle kolisee tältä levyltä eniten ne ei-niin-hittibiisit Fairies wear boots ja Electric funeral.
Ei kuitenkaan ihan päivittäiseen kuunteluun enää nykyään mutta näin harvakseltaan kuunneltuna edelleen erittäin hyvä rock-/metallilevy.
4/5
Aah, tuttuakin tutumpi, suorastaan puhkikuunneltu albumi. Alice in chainsin kohdalla kävi valitettavasti niin, että en bändin hienoutta jotenkin tajunnut ysärillä teinivuosina, ehkä siksi, että se ei ollut meidän kylillä mitenkään kova sana toisin kuin Nirvana sun muut.
Eli fanitukseni, joka bändiä kohtaan on ollut mittavaa, alkoi vasta Lane Staleyn kuoleman jälkeen. Aivan älyttömän hieno bändi. Eikä ”uusi” tuotanto ole mitenkään pliisua vaikka usein niin voi laulajavaihdoksen myötä käydä.
Itse albumi; ei yhtään huonoa biisiä, vaikka kestoa tunnin verran. Tosin pitkiä biisejä ja ehkä levy voisi biisin tai parin verran olla lyhyempikin, silloin se tulisi kuunneltua useammin läpi. Olen ilman muuta sitä sukupolvea, että albumi kuunnellaan alusta loppuun :)
Jerry Cantrell on armoitettu rockbiisien tekijä ja kova kitaristi. Vahva 4/5. Erityisesti levyn alku, ekat kolme biisiä ottavat kuulijan tiukkaan syleilyyn ja pitävätkin siinä sitten loppuun asti. Metallinen grungealbumi, Seattlen Metallica?
Huippuhetket Dam that river, Dirt ja Would?
4/5
Vihdoinkin listalla jotain muuta kuin pohjois-amerikkalaista tai eurooppalaista musaa.
Onhan tämä asiaan vihkiytymättömän korvaan erikoisen kuuloista. Huomasin, ettö en pystynyt kuuntelemaan tätä musiikista nauttivans vaan nimenomaan musiikkia analysoivana ihmisenä.
Iso arviointia vaikeuttavia tekijä on, että ei ole mitään käsitystä, mistä laulut kertovat eikä näin ollen ole ymmärrystä siitä, mitä ajatuksia ja tunnetiloja kuulijalle pyritään välittämään.
Musiikillisesti aika mielenkiintoinen. Ei todellakaan musaa, jota juurinkoskssn vapaa-ajalla kuuntelisin mutta kiva kuunnella välillä ajatuksen kanssa. Muejenkiintoisia rytmejä ja instrumentaatioita.
Toivottavasti listalla on lisääkin tällaisia välipaloja.
3/5
Vaikka olenkin rockjätkä, niin täytyy sanoa, että on myös olemassa huonoa rockmusiikkia. Incubus on juuri sitä. Se on täysin turhanpäiväistä, sielutonta ja pahimmillaan myötähäpeää aiheuttavaa. Eli todella huono albumi, en keksi mitään kehuja.
Tätä ei olisi tarvinnut kuulla ennen kuolemaa. Miksi ihmeessä tällaista on listalla? Aivan tusinatavaraa Amerikan ihmemaasta.
1/5
Tuota tuota… tulin antaneeksi aiemmin What’s going on -albumille 4/5. Eli voisi sanoa, ettö pidän soulista ja Marvin Gayesta.
No ei. Pidin albumista ja sen tuottaneesta fiiliksestä. Tämä ei tuottanut samanlaista fiilistä, oikeastaan toi esiin kaikki ne piirteet soul- ja r&b -musassa, joista en pidä. Edustaa siis inhokkimusatyyliäni oikein hyvin. Jostain syystä tällainen musa lähtökohtaisesti ärsyttää.
Onneksi oli lyhyt albumi.
1/5
Yllättävä musatyyli, mitä lie hienommalta nimeltään mutta olkoon nyt sitten indie poppia. Ehkä vielä yllättävämmin pidin tästä kovasti! Pitää kuunnella joku kerta kuulokkeilla. Hyviä biisejä, iso äänimaisema pienellä bändillä. Mielenkiintoinen, tunnelmallinen.
4/5
Näköjään on mahdollista tehdä erittäin huonos, myötähäpeää aiheuttavaa räppiä. Miksi tämmöistä on listalla? Nyt täytyy sanoa, että hirveää paskaa.
1/5
Aika käsittämätöntä. Pidin todella paljon aiemmin listalla olleesta Younger than yesterday -albumista. Tämä on kuitenkin hirveää, tekotaiteellista kuraa. Ja levyjen välissä on vain vuosi.
Huono, ärsyttävä. 1/5
Enpä voi sanoa tunteneena Billy Joelilta muuta kuin biisin Piano man. Onneksi tämä levy oli listalla. Huikeaa soiton juhlaa, toki itse aina fiilistelen ennen muuta rumpu-basso-osastoa. Ihan älytön tyylitaju, dynamiikka, taito, sovitukset. Mahtavaa!
5/5
Ehkä kovin albumin avaus ikinä; huikea NIMIraita ja luulot pois heti kärkeen. Hyvällä tavalla röyhkeä albumin avaus. Liuta myös muita erinomaisia raitoja kuten A day in the life, Getting better ja She’s leaving home. Ihan lopussa tunnelma vähän lässähtää erityisesti biiseissä Within you without you ja Lovely Rita.
Kokonaisuutena kuitenkin erinomainen Beatles-albumi. Miksaus ja tuotanto erinomaista, nautinto kuunnella kuulokkeilla, paljon nyansseja ja dynamiikkaa. Oletan, että pieteetillä ja älyttömillä resursseilla tehty albumi.
Rumpalina täytyy ihailla Ringon soittoa läpi koko albumin.
Vahva 4/5
Tämä ilmestyi opiskeluaikana ja oli ihmetystä ja fanitusta aiheuttanut albumi. Älytön meininki ja iski nu metal -boomissa kovaa. Oli erittäin kovassa kuuntelussa vuosituhannen taitteessa. Oli aikaa, kun musaa tuli kuunneltua paljon walkmaneilla junissa, busseissa jne eli albumi tuli kuunneltua cd:ltä kokonaan.
Lähes 30 v jälkeenkin vahva 4/5
Tuttuja hittejä mutta myös loistavia, entuudestaan tuntemattomia biisejä. Eihän tämän levyn hiteiltä ole voinut ysärillä välttyä varmaan missään päin maailmaa, on tämä ollut niin valtava albumi.
Vaan enpä ole itse tätä omistanut enkä varmaan kokonaan alusta loppuun kuunnellut. Ja onhan tämä maineensa ja menestyksensä veroinen. Ei huonoja biisejä. Ja onhan You Oughta known lyriikat aikamoiset nuoren naisen kynästä.
Parhaat biisit You oughta know, Forgiven ja Wake up.
4/5
No, vähemmän perseestä tämä on kuin vaikkapa Kate Bush.
Pisteet lähinnä meiningistä, tämä ei kuitenkaan yritä ola jotain taiteellista kummallisuutta vaan on rehellisesti sitä mitä on. Toki toivon, että nämä veijarit eivät ole ainakaan tämän yhtyeensä tiimoilta identifoineet itseään vakavissaan muusikoiksi.
2/5
Vajaan 100 albumin perusteella brittipop on rajusti yliedustettuna listalla ja se alkaa kyllästyttämään ja ärsyttämään. Näin paljoa hyvää saati listalle pääsyn arvoista brittipoppia eri vuosikymmeniltä ei vaan taida olla.
Tähän nimenomaiseen albumiin: tulihan kuunneltua. Ainoa hyväksi luokiteltava viisi nimiraita Kilimanjaro. Muuten melko tyhjänpäiväinen albumi.
2/5
Puhkikuunneltu levy, jota ei ole voinut kuunnella läpi ekojen vuosien jälkeen. Diggaan meiningistä tosi paljon mutta loppujen lopuksi tässä on älyttömästi skipattavia biisejä. Jos tämän kulttuurillinen arvo jätetään huomiotta niin ei tämä ehkä kauhean ihmeellinen rocklevy ole.
2/5
Onhan tätäkin tullut aikoinaan kuunneltua mutta ei aikoihin enää. Ja nyt kun kuuntelin, niin syy on selvä: tämä on kitarapornoa, ei niinkään erityisen mahtavia biisejä. Eli tylsä kuin mikä. Black Sabbath toki on kova bändi mutta tämä on tylsääkin tylsempi albumi, olkoon miten vaan merkkiteos mutta ei pitoa mulle.
Ehkä vähän tyly 1/5
Hei, minähän pidin tästä! Hieno albumi!
4/5
En vaan ymmärrä tätä musatyyliä, omaan makuuni tämä on ärsyttävää ja puuduttavaa, toki jollekulle muulle musiikin helmi.
Minulta kuitenkin tyly 1/5
Ilo kuunnella tällainen albumi. Vaikka olen alkanut tulla tämän listan perusteella tulokseen, että 1960-luvun musa on kuraa, tämä albumi todistaa minun olevan väärässä. Jotain taikaa tässä on. Hyviä biisejä, genret sulautuu hyväksi kokonaisuudeksi ja totta kai soiton virtuositeetti on huipussaan, etenkin kitara.
Tähän levyyn palataan uudestaan. Mahtavaa!
5/5
Hyvän tuulen rock ’n roll -albumi!
4/5
Hyvän mielen levy. Jotain muistikuvia Cornershop-nimi herätteli Mikkeli-ajoilta ja kyllähän Brimful of asha olikin tuttu biisi. Oli todella iso hitti aikoinaan, milloinkohan olen kuullut sen viimeksi…?
Hauska levy ehdottomasti. 4/5
Tavallaan mageeta, että tällaista on tehty jo 1970-luvulla ja siinä mielessä tämä on aikaansa edellä. Mutta ei tämä erityisen nautinnollista musiikkia ole.
Piste lähinnä avausraita The robotsille, joka on kelvannut Eläkeläiset-yhtyeellekin coveroitavaksi.
2/5
Tooodella pitkä albumi mutta silti erinomainen! En mikään teemalevyjen erityinen ystävä ole mutta tämä on loistava albumi alusta loppuun.
Toki aika on puraissut soundillisesti jne aika pahastikin tähän albumiin mutta teoksen taiteellista arvoa se ei tällä kertaa vähennä lainkaan.
4/5
Brittipopin määrä tällä listalla on ihan tolkuton. Ainoa selitys lienee, että isohko osa listan laatijoista on brittikriitikoita, jotka pitävät 1980- ja 1990-lukujen oman saarensa poppiksesta. Tämän albumin oleminen listalla ei selity millään muulla.
There she goes -biisin on kuullut jokainen. Eikä sekään ole hyvä biisi vaikka hitti ysärillä onkin. Täyttä roskaa 35 min verran.
1/5
