1001 Albums Summary

Ei aukea. Tai on siis musana vähän sellaista amerikkalaista vanhahtavaa taustamusaa, esim leffoissa tms mutta en ole tällaista aktiivisesti kuunnellut enkä ehkä tule kuuntelemaankaan. Toki tällaisen soittamiseen ja tallentamiseen 1960-luvulla on pitänyt olla huippumuusikko, jota toki arvostan kovasti. 2/5

Tuttu albumi ainakin pääpiirteissään. Tutustuttu lukioaikoina, kun punk oli itselle kova juttu, piti tutustua skedepunkin lisäksi myös britti- ja Suomi-punkkiin sekä hc-osastoon. The Clash on jäänyt ehkä pitkäaikaisimmaksi bändiksi -70-luvun brottiosastolta, jota edelleenkin kuuntelen. Onhan tämä sillisalaattia ja nykymittapuulla pitkä albumi. Mutta rohkea, erilainen ja tunnistettava. Ehkä kuitenkin yliarvostettu, ei tämä sentään mestariteos ole. Perushyvä, vähän erilainen rock-levy wanhoilta ajoilta. Hyvä +. 3/5

No jopas! Tykkäsin paljon! Niin Amerikkaa kuin voi olla ja pelkästään positiivisessa mielessä. Mielettömän positiivinen fiba ja taitavaa soittoa. Tutustun ilman muuta tähän lisää! 5/5

Lou Reed. Tuttu nimi muta en olisi osannut nimetä yhtään herran biisiä. No nyt osaan. Eka biisi Vicious oli vähän, että mitä ihmeellistä tässä on. Mutta sitten levy pääsi liikkeelle ja tässä on hyviä biisejä yksi toisensa perään. Reedin ääni on tunnistettava ja taas kerran soittotaito ja dynamiikka (rummuissa varsinkin) ihan tajutonta. Positiivinen yllätys ja ymmärrän kyllä, miksi Perfect day ja Walk on the wild side on valtavia hittejä. Hyvä levy, ei kuitenkaan ominta musamakua, joten tuskin kovin usein tulee tähän palattua. Olen iloinen, että tuli kuunneltua tämäkin levy. 3/5

Vahvat ysärivibat, ei voi erehtyä, miltä vuosikymmeneltä tai mistä päin maailmaa yhtye on. Nostalgiaa. Ei ole mun genreäni joten albumin hienous ei aukea. Varmasti ollut genressään ihan uudenlaista tai jopa luonut uutta genreä mutta ei ole mun juttuni kuin korkeintaan biisi silloin, toinen tällöin. Ei kuitenkaan silmitöntä kuraa vaan ihan oikeaa musiikkia joten 2/5.

Ei mene ymmärrykseen, mikä tässä on niin hienoa. Aivan totaalisen ylipitkä ensinnäkin. Varmaan sellaista kuin esituotanto ei olla tohdittu beatlelle edes ehdottaa. Kuinka kauan on instrumentaaleja, käytännössä Blues-kaava -jamittelua? Riittääkö puoli tuntia? Jämäbiisejö, jotka eivät mahtuneet Beatles-albumeille? Kenties. Voisi olla 3-4/5 kun tästä otetaan 9-14 parasta biisiä eli puolet pois. Huono levy vaikka miten on Beatles-mies. 2/5

Jonninjoutava, mitäänsanomaton aikansa tuote, joka ei ole kestänyt aikaa. Ei herätä mitään muuta kuin sen, että milloin tämä loppuu tai olisiko seuraava biisi edes jollain tapaa hyvä tai edes ok. 1/5

Taas menee hutisektorille. En oikein keksi tilannetta tai mielentilaa, jolloin laittaisin tämän soimaan. Taustamusaa jossain ravintolassa tms. Help-cover ihan kamala. Ainoa tuttu biisi nimibiisi, joka toki klassikko. Onhan tämä toki oikeaa musiikkia taitavien muusikoiden tekemänä mutta ei minun makuuni. 2/5.

2000-luvun alku, Helsinki, Neitsyt-orkesteri, Kivihaka. Niin, albumihan on vuosimallia 1991. Toki nimi U2 oli tuttu mutta en ollut antanut bändille mahdollisuutta päästä mun levylautaselle. 2000-luvun alussa käytiin karaokessa. Paljon. Siihen aikaan erittäin hyvä ystäväni Juho Kulkas lauloi aina One -biisiä tältä albumilta. Usein istuttiin iltaa joko mun kämpillä Kivihaassa tai Juholla Pikku-Huopalahdessa. Ja koska Juho oli bändimme basisti, oli keskustelut usein musapainottteisia. Juho tutustutti minut U2-maailmaan erityisesti tämän albumin kautta, jota kuuntelin ja diggailin noihin aikoihin paljon. Jostain syystä albumi on unohtunut. Nyt kun sitä kuuntelee, niin albumi on kerrassaan upea. Tämä on ainakin itselleni vielä vahvasti ALBUMI eli biisit pitää kuunnella siinä järjestyksessä, kuin artisti on ne levylle pistänyt. Rikos kuunnella shufflella. Hittejäkin tarjolla, kovia sellaisia, mutta itselleni nousee ykköshetkeksi albumin lopusta biisikaksikko Ultra violet (light my way) ja Acrobat (mielenkiintoista kompittelua jälkimmäisessä). Helppo 5/5.

Täysin uusi tuttavuus mutta ehdottomasti viikon positiivinen yllätys. Hyvä, erilainen rocklevy peilattuina niin julkaisuhetkeen kuin nykypäiväänkin. Tiettyä Serj Tankian -henkeä. The Faith Healer -biisiä en vaan ymmärrä, pitkä junnaus mutta kai se taidetta sitten on. Hyvä rocklevy ihan tähänkin päivään, The Temptationsin jälkeen paras löytö tältä listalta tähän mennessä. 4/5

Varmasti hyvä laulaja mutta mitäänsanomatonta ja erittäin tylsää amerikkalaista taustamusaa. Ei tästä oikein tykkää vaikka miten yrittää. 2/5

En ole artistista koskaan kuullutkaan. Ekaa kertaa tällä listalla sellaista musaa, mitä olin toivonut; jotain muuta, kuin perusamerikka- tai -brittimeininkiä. En väitä tästä paljoakaan ymmärtäväni mutta ihan oikeaa musaa ja vaatii sävellys- ja soittotaitoa. Ilman muuta positiivinen kokemus. 3/5

Bob Dylan, aikamme suurimpia lauluntekijöitä, kuulemma. No enpä olisi osannut nimetä kuin Blowin in the Windin ja Knockin on heaven’s doorin. Joten skeptisesti lähdettiin suurmiehen livelevyn äärelle. Mutta mutta; eka levy mies ja kitara -meininkiä, piti otteessaan tiukasti, huuliharpun miksaus todella pintaan välillä häiritsi mutta muuten loistava. Kakkoslevy bändin kanssa vaan paranee entisestään ja kruununa lopussa Like a rolling stone. Tähän päivään sopii täydellisesti. Musanautinto! 5/5

Tutumpaa tavaraa taas listalla. Ja tiesin jo heti, että tästä tulee hyvä päivä! ZZ Top on kova ja tulee silloin tällöin kuunneltua. Liian harvoin selvästi tulee kuunneltua siihen nähden, miten tästä nautin. Totta kai, tutut voisit ja hyvä fiilis varmasti parantaa kokemusta entisestään. Lapsiismuistojahan tämä on. Täydellinen levy omassa tyylilajissaan! 5/5

Taas sama ilmiö: nimi tuttu, itse musaan ei minkäänlaista kosketuspintaa. Kuitenkin tyylilaji paljolti odotetun kaltaista mutta paljon parempi kuin osasin odottaa! Ennen muuta itse musiikki kaikkine pienine nyansseineen ja ennen muuta percussioineen. Kutumusaa 😉🔥 Positiivinen 4/5

Hirveää paskaa! Odottelin tovin, tulisiko täältä joku hyvä musiikillinen hetki mutta ei. Jos alusta asti vain odottaa, että loppuisipa albumi jo, niin se on yksiselitteisen huono. En ymmärrä, miksi tämä on listalla. Huonoin levy mitä olen kuullut vuosiin / ikinä. Tulee jopa myötähäpeä tätä kuunnellessa. 1/5

Huikea albumi! Jo avausbiisi näyttää, että nyt ei olla 1960-luvun tusinalevyn äärellä vaan kyseessä on merkkipaalu. Loistavaa soittamista, paljon nyansseja ja dynamiikkaa ja stemmalaulua, todella taitavaa. Ja aivan loistavia biisejä päinvastoin kuin aikalaisensa The Kinks tältä listalta, joka oli sivan hirveää. Todella iloinen yllätys. 5/5

Tjaa… Layla on hyvä biisi ja siinä se. Taitavat muusikot ovat tehneet levyllisen taitavasti soitettua varsin yhdentekevää musiikkia. 2/5

Erikoismeinnki, hyvin omalaatuinen meininki ja soundi. Jumitusmusaa. Vaatii erikoisen mielentilan kuulijaltaan mutta palkitsee, jos oma mielenmaisema ja tämä musa natsaa kohdilleen oikeassa hetkessä. Jopa tiettyä epämusiikkimaisuutta mutta kauniillla tavalla, ihan eri juttu kuin vaikka The Residents. Erikoinen, omalaatuinen mutta hyvä ellei erinomainen. 4/5

Jeah! Nyt oli kova lätty! Kasarin kuuloista joo mutta ei haittaa. En hoi sanoa ennen kuulleeni mutta hyvä että nyt tutustuin. Innoittanut esim NOFXää…? Todella hyvä meininki ja taitavaa tekemistä! 5/5

Aivan hirveää kuraa. Loputtoman pituisia jamitteluja, siinä kaikki, mitä levystö jää mieleen. Parin ekan minuutin toivoo, että loppuisi jo. Tähän mennessä listan raskain kuuntelukokemus mutta sinnittelin loppuun. Yksiselitteisesti huono levy ja tarpeettoman pitkiä ja tylsiä biisejä. En tiedä kuka tästä pitää. 1/5

Tekee hyvää astua ennakkoluulottomasti oman metalli- ja punk-kuplan ulkopuolelle. Sieltä voi löytää täydellistä korvakarkkia, kuten Paul McCartney & Wings. Aivan huikea levy, huikeita biisejä ja tietysti älytön soittotaito. Pitää otteessaan alusta loppuun asti. Ihan toisen kaliiberin teos kuin listalla aiemmin vastaan tullut toisen beatlen George Harrisonin albumi. Vaikutelma siitä, että sir Paul on yksi aikamme suurimpia lauluntekijöitä, vahvistuu tämän albumin myötä. Erityisesti pidän flirttailusta biiseissä toisten biisien kanssa. Bluebird ja Jet nousevat suosikeiksi, samoin Let me roll it on erinomainen. Tosin huonoa hetkeä ei löydy. Kiitos sir Paul! 5/5

The Verve ei oikein ysärillä lähtenyt mutta nyt tuntuu lähtevän. Loistava rocklevy vaikka ei ihan ominta genreä olekaan. Tykkäsin kovasti. 4/5

Täydellinen rockalbumi, tätä voisi kuunnella loputtomiin. Avausraita ihan täydellinen. Sonic Youth meni itselläni ysärillä vähän ohi. Vähän sama kuin The Verven kanssa; ei kolissut silloin nuorena mutta nyt putoaa ja kovaa. 5/5

Onpa kaksijakoinen levy. Alkaa kolmella todella komealla jättihitilä mutta lässähtää sitten Exit-biisiä lukuunottamatta melko keskinkertaiseksi pop-rock -levyksi, josta ei jää oikein mitään käteen. Mitta nuo levyn avaavat kolme biisiä; onhan ne nyt älyttömän kovia veisuja. Ja Exit piristävän erilainen ralli levyn lopulla. Vaikea arvioida kokonaisuutena, koska sisältää mestarillista ja yhdentekevää musaa. Kokonaisuus ehkä 3/5, kaukana mestarillisesta Achtung Babysta. Hitit toki Achtung Baby -tasoa.

Loistava albumi! Just hyvää rockia, sekopäistä, räkäistä! Täydellinen avausraita! Kestänyt aikaa täysin lähes 60 v. 5/5

Tämä ei ole kestänyt aikaa lainkaan eikä ole millään mittarilla hyvä levy. Varmaan yleisön ja kriitikkojen suosikki mutta pliisu mikä pliisu. Ei voi puhua samana päivänä esim the stoogesin kanssa. Huono. 1/5