Hyvää queeniä. En ollu aiemmin kuullu tältä levyltä varmaan yhtään biisiä aiemmin, mutta menee kyllä jatkoon.
ihan jepa.
ihan jepa rokkenrollit. GTA:SA nostalgiat iski. voisin kuunnella uudestaan.
:D vittu ebinn kuunnella ace of spadesii täysii
sen verran mitä oon joskus kuunnellu motorheadia niin muistan että kaikki biisit kuulosti 99% samalta ku ace of spades. että odotukset ei ole korkeella.
aika hyvin vastas kyllä odotuksia, mutta toisaalta hyvää tasasta tykittelyä. voisin kuunnella uudestaan töidenteon ohella ainakin semi-ironisesti.
tosi kivat melodiat ja saundit ylipäätään. varmaan pitäis kuunnella lyriikoita tarkemmin, nyt taustalla kuunnellessa sain lähinnä irti että okei englanti mainittu, ja sota.
ihan hyvää perinteistä kitararokkia. jos kantri ei ois junttia niin se kuulostais varmaan tältä
Livelevyt on useimmiten aika meh, tässä nyt oli kai vissiin jotain spessu covereita mitä ei oo julkastu muualla. Ihan jees, vähän ehkä liian mies ja kitara meininki mun makuun.
Ihan letkeetä funkkimeininkiä. Ei tunnaribiisin lisäks mitään erityisen mieleenpainuvaa, mutta voisin kyllä lisätä mun sample-kokoelmaan.
Perus kitarointia. Ei kyllä säväyttänyt erityisesti.
kyllä tää on varmaan kaunein albumi jonka tiedän.
kunnon hyvää letkeetä blues meininkiä, ebin santana :D ehkä en kehtaa myöntää että tykkäsin niin paljon että ansaitsis neljä tähteä, mutta 3.5 ainakin.
ehkä mä jonain päivänä vielä pääsen ineen nick caveen kun jaksan kuunnella lyriikoiden kanssa.
Tosi miellyttävää. Vaikea sanoa että poikkeaako perusjatsista kauheesti mutta kyllä tuli fiilis ihan kun ois istunut ite klubilla kuuntelemassa.
Oli siellä pari ihan hyvää melodiaa, mut jotenkin tämmönen vanha punk-soundi ei nappaa ihan kauheasti.
huhhuh, heti alko aivan jäätävällä tykittelyllä. Muut biisit oli vähän rauhallisempia mutta kunnon hyvää koko levy. Jatkoon.
Ehkä ei huonoin mahollinen joululevy mutta kyllä silti teki todella tiukkaa.
Nautinnollista funkkia. Pitää ehkä vielä kuunnella uudestaan, voi olla että ansaitsis jopa 4/5.
Ekat pari biisiä oli ihan jees tarttuvia, loput mukiinmeneviä, paitsi Thorn of Crowns.
Ekat kaks biisiä oli kunnon bängereitä, hyvää positiivista energiaa ja tarttuvia hookkeja, just sitä mistä mä tykkään. Sen jälkeen vähän liian hidasta mun makuun, mutta kokonaisuutena hyvää settiä.
ihan ok meininki ja kitarajamittelua jota jakso jopa kuunnellakki.
Ymmärrän tän levyn merkityksen sämplätylle musiikille, mutta en vaan pääse yli siitä että se on mun mielestä tylsä. Saundit ei vaan oo esteettisesti miellyttäviä, paikoin jopa ärsyttäviä.
Viulu on ihan jees. Tän tyylinen letkee rokkenroll folk-twistillä on tosi kakspiippunen juttu, toisaalta tykkään jostain Blind Melonista ihan sikana, mutta toisaalta voi ajatella että tää on jo nähty juttu. Mutta ehkä tää levy kokonaisuutena on enemmän meh kuin hyvä.
Kunnon hyvä, ei merkkiäkään kämyydestä joka liittyy yleensä sekä ysäriin että reivimusaan. Etenkin tykkäsin alkupuoliskosta. Jatkoon.
Tän tyylinen masistelu ei oo ollenkaa mun juttui man
Aika hauska meininki. Ei oo kovin tuuttu genre tämä niin vaikea sanoa että onko parempaa kun keskiverto irkkurevittely (vai onko tää nimenomaan tän bändin juttu), mutta tarttuvat haitarimelodiat maistuu kyllä.
Hmm, ehkä 65 tämmöset rakkaus-rockbiisit oli vielä uus juttu mutta vaikea kyllä nähdä tätä erityisen mullistavana. Tuntuu vaan perus beach boysilta ilman surffaus-meemeilyä. Ehkä Beatlesin asettama korkee rima vääristää.
Joskus yläaste-heviaikoina yritin kuunnella megadethiä ja sillon ei napannu, mut kyl tää oli aika kovaa tykitystä.
Varsin nautinnollista. Vähän ehkä biisien aiheet toistaa itteään mutta se lienee Gershwinin syy.
Eipä juuri säväyttänyt, tuntuu aika random levyltä ollakseen tällä listalla.
En oo juurikaan kuunnellu Bowieta, mutta tää oli kyllä tosi hyvä ensikuuntelemalla. Tarttuvat melodiat ja korkeelentonen konseptimeininki kelpaa. Voi olla että enemällä kuuntelulla vois olla jopa 5/5.
Huh, olipa hyvä. Odotin jotain masistelua mutta sieltä tulikin just sopivasti hevikitarablästiä ja tarttuvia biisejä.
Yllättävän kuuntelukelpoista hassuttelua. Kyllä koko kolmetuntisen jaksoi kuunnella, vaikka ei mitään timangia ollutkaan. En usko että muistan yhtään biisiä ja voi olla etten koskaan tuu kuuntelemaan uudestaan, mutta silti oli ihan positiivinen kokemus.
Alko lupaavasti, mutta lopulta ei ollut kovin mieleenpainuva, perus ysärirockia, välillä vähän jännemmillä saundeilla. Vaikuttaa vähän taas näiltä "brittikriitikot tykkäsivät" levyiltä.
Mukavan letkeetä. Vaikea kyllä olla vertaamatta Beatlesiin, ja tuntuu paikoin vaan halvalta beatles-kopiolta. Mutta halpa beatles-kopio voi silti olla ihan jees.
Onhan tässä hyviä tarttuvia renkutuksia. Oikeestaan melkeen kaikki biisit on hyviä. Ehkä kuitenkin kokonaisuutena vois kyseenalaistaa että onko tää niin merkittävä levy että kuuluisko se tälle listalle jos ei ois briteistä, varsinkin kun Fools Gold ei ees ollut alkuperäsellä julkasulla.
Mulle henkilökohtasesti biisien puolesta ehkä 3-3.5/5, mutta Fools Gold on niin bängeri että nostaa kirkkaasti neljään.
Pari ihan jees funk-tykittelyä, ja outoilua joka on paikoin toimivaa, paikoin ei.
Tykkään överi funkkikitarameiningistä, mutta ei kyllä ole järin mieleenpainuvia biisejä. Muistelin jotenkin että Suck My Kiss ois ollu paljon vauhdikkaampi.
Aika kädenlämpöiseltä rokilta tuntui. Vähän liian lätisevää ja hidasta mun makuun, en varmaan jaksaisi kuunnella uudestaan.
Mjaa, ihan hyvä lauluääni, mutta r&b / soul ei oo kyllä mun juttuja. Chain of Fools oli ihan menevä, mutta eipä muuten tuntunut missään.
Uuh, mehevät ja tarttuvat riffit ja paksut cläpit on mun makuun. Vaikee sanoo että onko 3 vai 4/5, että oliks tässä nyt musiikillisesti kuinka jänniä juttuja lopulta. Ehkä löyty sen verran hyviä biisejä että ansaitsee nelosen.
Aikamoista löristelyä ysärisyntikka-orchestra-hiteillä ja muilla kämäsoundeilla, tuntuu lähinnä koomiselta. Ja siihen päälle vielä PSB:n ärsyttävä valittava lauluääni ja mukahaikea poppismeininki, niin en kyllä osaa sanoa että nautinko tästä oikeestaan ollenkaan.
Moondance oli yllättävän hyvä biisi, ja jossain toisessakin oli ihan ok blues-riffi. Mutta muuten yleinen viba oli vähän semmonen rekkamies-kitaralätinäkantri. Ehkä muuten antaisin 2, mutta annetaan nimikkobiisin vuoksi 3.
Hm, kai tää on ihan hyvä proge. Pitäis varmaan kuunnella vielä useemman kerran niinkun pitkien progebiisien kanssa yleensä että sais jotain kunnolla irti, mutta ihan hyvä tunnelma vaikutti olevan ensikuuntelemalla, ja ihan ok siirtymiä. Ei ehkä kuitenkaan säväyttänyt niin paljoa että ansaitsis nelosta.
Okei. Kansikuvan perusteella odotin jotain full scifi-syntikkameininkiä, että siinä oli heti lievä pettymys. Sitten heti ensivaikutelmana hidastemposta valittavaa mies-ja-kitaramusaa ja vielä ärsyttävällä lauluäänellä, niin suhtauduin kyllä aika nuivasti. Mutta lopulta kuitenkin lämpenin tälle fiilistelylle, ja oikeestaan tykkäsin aika paljon. Lämmin ja miellyttävä kitarasaundi ja paikoin tosi meneviä ja tarttuviakin biisejä.
Jaa-a. Vaikee sanoa että onko oikeesti hyvää reggaeta. Sisällön puolesta ei ollut mitään yllättävää, tosin se taitaa olla aika yleinen reggae-juttu. Paitsi mitä vittua Till Your Well Runs Dry, yhtäkkiä kämästä rokkia.
Infected oli kyllä kunnon bängeri. Muuten ihan jepa kasari-art-rock meininkejä, mutta ei ehkä ihan yllä neloseen. Vahva 3/5.
Ihan hyvää jatsia. En kuitenkaan osaa mun plebikorvilla sanoa että onks tässä muuta erityistä kun että se ei oo julkastu 50-luvulla. Mutta voisin kuunnella uudestaan.
Aika moista. Saundien omaperäisyydestä ja loistavasta tunnelmasta hatunnosto, mutta ehkä vähän liian löröä että oisin tykänny kauheesti.
Yllättävän tiukkaa räbäytystä, ja snoop dogg ei oo niin paska kun nykyään.
Beer drinkers and hell raisers :D En oo aiemmin oikeestaan kuunnellu näiltä muuta ku La Grange joka on toki full bängeri, ja on tässä muutama muukin ihan ok riffittely. Ihan kunnioitettavaa myös biisien lyriikoiden minimalistisuus. Laulajan ääni on tosi ärsyttävä. 3/5.
Mingus on aina hyvä, ei siinä sen kummempaa.
Tää oli kyllä äärimmäisen miellyttävä, vaikka stan getz nyt on mitä on.
Täähän oli ihan jepa. Hyvät saundit, tarttuvia kertsejä, miellyttävä lauluääni. Sisällöllisesti biisit aika +-0, mutta eipä se mua haittaa.
Mainittakoon että tässä oli kokoajan semmonen taustaviba että tää on jonkun disney-leffan soundtrack, tyyliin Monsterit OY, ja tälle löytykin selitys, My Beloved Monster oli tietenkin Shrekissä. Tästä vois antaa miinuspisteitä mutta oikeestaan siitä tuli hyvät nostalgiat.
Muutama biisi oli ihan mielenkiintonen (esim wtf I Am Steretched on Your Grave ja NWA biitti :D), mutta suurin osa biiseistä oli vähän liian lässytystä mun makuun. 2/5, vähän kolmosen suuntaan.
Ihan jepa, ei juuri huonoa sanottavaa.
Harmittaa kyllä että en oo aiemmin kuunnellu tätä. About kaikki biisit oli just sitä hyvää beatlesiä.
Emmä kyllä jotenkin vaan nauttinu tästä. Ehkä lyriikoita ois pitäny kuunnella enemmän mutta balladimeininki ei uponnu yhtään.
Hyvin onnistunu koherentti teema saundien, lyriikoiden ja levynkannen välillä. Mutta en kyllä voi sanoa että tykkäsin musasta muuten.
Ihan jepa, vähän niinku superhelppoa progea. Voisin kuunnella uudestaan.
Ihan hyvää energiaa riffeissä, mutta en kyllä millään pääse yli lyriikoista ja punk-huudoista.
Ai jai. Tässä on kyllä ihan maagiset saundit, jaksaa kyllä kuunnella vuodesta toiseen. Oikeestaan kaikki biisit on konsistentisti tosi hyviä, paitsi Lion in a Coma ja ehkä Brother Sporttia ei aina jaksa. 5/5 kesäalbumi.
Lievästä meemistatuksesta huolimatta on tää sen verran lähempänä vitosta kun nelosta että ehkä sen voi antaa.
Mjaah, ihan miellyttävähän Cashin ääni on, mutta en tiiä kolahtiko oikeen mikään. Hurt oli ihan jees, Personal Jesus kohtalainen (varmaan johtuu siitä että se on niin kova biisi alunperin), mutta muuten aika tasasen tylsää.
Meh. Tietyllä tapaa tätä vois pitää onnistuneena kun niin stereotyyppisen kuulosta kantria, mukaanlukien lauluääni. Mutta en nauttinut.
Melkoset saksofonirevittelyt. Mutta muuten oli kyllä aika juustoista kasaria. Smooth lauluääni pelastaa aika paljon, mutta kyllä tää silti tippuu mun mielestä huonon kasarin puolelle. Ei tarpeeks överi, mutta ei myöskään tarpeeks tyylikäs.
Vaikea sanoa että onko tän rauhallisuus nyt miellyttävää vai tylsää. Ehkä annan kolmosen kakkosen sijaan sen takia että oli kuitenkin yllättävän hyvä ollakseen näin lätisevää, jaksoi kuunnella loppuun asti.
Mjuuh, tykkään kyllä outoilusta mutta tää ei ollu ihan mun tyylistä outoilua.
Ei säväyttänyt erityisen paljoa mikään biisi, mutta ihan hyvää riffitystähän tää on.
Ihan hyvää aurinkoista rokkia. Tykkäsin ehkä village green preservation societystä enemmän.
Ihan jees revitteylä, mutta tuntuu että nää kaikki biisit on vaan kämäsiä variaatioita trooperista. Ja sitten siellä on pari ihme pehmistelykohtaa, mitä helvettiä. Ehkä se mua ärsyttää iron maidenissa että sieltä löytyy lyhyitä pätkiä missä on kunnon hyvää meininkiä, mutta kokonaisuutena ne aina lässähtää. Mutta ehkä tää oli kokonaisuutena ihan mukiinmenevä kuitenkin, siitä hyvästä kolmonen kakkosen sijaan.
Eeepinen levynkansi ja konsepti on houkutteleva, mutta lopulta oli vähän pettymys. Jotenki se bassokitarasaundi jazz fusion jutuissa ei vaan nappaa. Ehkä kuitenkin tarpeeks mielenkiintosta settiä että ansaitsee kolmosen kakkosen sijaan.
Vähän ehkä hidas ja jotenkin jammailun olonen mun makuun, vaikka bowie on ihan jees.
QotSA:n muu tuotanto on kunnon menevää rokkia mun makuun, mutta jotenkin tää levy ei vaan iskenyt. Ihan mukiinmenevää kuitenkin.
Ai jai. Tää on täysin faijarokkia (mun tapauksessa hyvin kirjaimellisesti), mutta onhan tässä melkeen kaikki hyviä biisejä.
Ihan hyvää progea, etenkin ottaen huomioon että se on kasarilta. Kuuntelisin uudestaan.
Ihan jepa rokkenrollia, tykkäsin surffimeiningistä. Ehkä 3.5/5, mutta pyöristetään ylöspäin.
Ihan ok biisejä, mutta ei kyllä painunut juuri mikään mieleen. 3/5 kuitenkin kun oli sen verran kuuntelukelpoinen.
Okei nimikkobiisi oli aika hyvä, ja Traveling Light joka oli vähän samantyylinen. Ehkä pitää vielä kuunnella uudestaan ja keskittyä enemmän lyriikoihin.
uh, hyvät yläastenostalgiat. oon aina ollu vähän kahen vaiheilla että tykkäänkö tän levyn tärkeimmästä jutusta eli kitarasaundista, mutta kyllä tässä on melkeen pelkästään bängereitä.
Tää on kuin sarja postikortin kokoisia maalauksia täynnä sairaan hienoja yksityiskohtia.
Tää tyyli on vähän liian kevyttä ollakseen mun juttu mut kylhän tää oli ihan miellyttävä.
Klassikkohan tää on, löytyy kunnon bängeri melodioita. Mutta jotkut saundit on vaan niin kämäsiä että niistä ei pääse millään yli vaikka tätä oon yläasteelta asti kuunnellu. Siksi 4/5 eikä 5/5.
Vähän hidas mun makuun, mutta selkeesti hyvällä tyylitajulla tehty. Aika vaikuttava kööri mukana.
Kyllähän tämmönen hippirock mulle maistuu. Ei ehkä tarpeeksi mieleenpainuvia kappaleita kuitenkaan että pyöristyisi neloseksi.
Ihan ok yhdistelmä rokki+syna+sämpläysmeininkiä ja hyvä tunnelma, mutta biisit oli vähän liian hitaita ja mitäänsanomattomia että ansaitsisi paremman arvosanan.
Selkeesti laadukasta ja tyylikästä ysärikonemusaa, mutta oli siellä useampi aika kämänen biisi tai saundi.
Happotekno on jees ja fatboy slimin muussa tuotannossa on kunnon bängereitä, mutta tää oli kyllä todella väsynyttä.
Vähän liian balladia mun makuun ollakseen 5 tähteä, mutta kyllähän radiohead kelpaa.
