Kantribiisit sano jiiihhaaa ja mä sanoin huoh alussa kun kuuntelin. Lätty kuitenkin parani huomattavasti loppua kohden ja oli ihana kuulla sitä ainutlaatuista soundia, mitä rollareilla on. Ei heidän paras levynsä, mutta ei huonoinkaan.
Olipa hyvää honotusta ja kiekumista. Sopiva välipalan kokoinen levy, jossa usein lyriikat hymyilytti.
Tää oli niiiiin kivulias kuunneltava. Tuntu, ettei lopu koskaan. Jotenkin venyvää ja pitkäveteistä eikä mitään ihmeellistä oikein tapahtunu. Välillä nauratti ko kitarasoolot + huuliharppu toi mieleen Anssi Kelan.
Nautin robottiviboista. Loistavaa hillasuomusaa.
Tämähän on yks lemppareita ja kaikki kuulostaa hauskalta tässä ja Donovanin sanoissa on vielä järkeä ja painajaisissani olen jälleen 14.
Aaaah miten rakastan kun musa pitää samaa ääntä ko pahamaineinen tehdas! Suurin osa olo vaan vänkää, joku biisi aiheutti migreenioireita ja sit ei ollu enää hauskaa mutta ei se mitään. Fiilis oli hauska ja en ymmärrä miks kaikkien pitäis kuulla tää, mut mun nyt ainakin piti.
Luulenpa et olisin tehny opparin ennätysajassa jos Moby ois kuiskutellu taustalla. Sellasta kivaa ysäriä, helppoa kuunneltavaa. Ei kuitenkaan tylsää, biiseissä oli pikkuyllätyksiä. Niistä pidän. Kiitos Moby.
Oon yksinkertainen otus. Kun Trent Reznor ähisee, sähisee ja rähisee mun korvaan että I wanna fuck you like an animal, niin mun aivot tuumaa, ettei tästä musiikki parane. Aivoissa tapahtuu valtava :3, n_n ja ^^.
Sen lisäksi, että NIN on tullut vuosien aikana tutuksi ylipäätään, oon oppinu myös arvostamaan sitä konemaisuutta, mikä varsinkin tästä levystä rämisee. Se tuntuu pään sisällä hyvältä ja jotenkin puhdistavalta. Albumilla ei ole yhtäkään huonoa biisiä.
Ja onhan se alkuperäinen Hurt hyvä. Ei siitä pääse mihinkään.
Jokainen biisi oli pieni tarinansa. Oikein passeli kuunneltava varsinkin kävellessä, varmasti olisi sopinut myös hölkkälenkille.
Välillä keskittyminen herpaantui ja unohdin kuuntelevani musiikkia, joka lähinnä kertoo että osa kappaleista oli turhan pitkiä.
Ei lisättävää, kiitos.
Tasapaksu, raskas kuunneltava. Ei huono, mutta vähän sellanen ajatuksenvirtainen. Yksikään biisi ei erottunut edukseen. Toisaalta hyvin yhtenäinen kokonaisuus. Maailmanlopun tunnelma.
Nyt ei saa ymmärtää väärin: Carole King on upea artisti. Musta on vaan uskomatonta, miten niin upeaääninen nainen onnistuu tekeen niin pintapuolisia rakkauslauluja. Olisin kaivannut enemmän menoa, samanlaista jolla levy alkaa. Sanoitukset eivät oikein sävyttäneet ja jossain kohtaa rupesi ihan naurattamaan, että kierrättääkö hän samoja sanoituksia joka biisissä.
I fell the Earth move on erään rakkaan ystäväni karaokebravuuri, ja olen kuullut sen 8 vuoden aikana hyvin usein. Sille en voi olla hymyilemättä. Jotenkin kokonaisuus jätti vähän kädenlämpöiseksi.
Taisin vähän rakastua. Pelkäsin, että tässä on taas yks kantrilevy lisää, mutta tää oli todella kaunis kokonaisuus. Rakastan eteeristä laulua, rakastan hyvää tarinankerrontaa, rakastan kitaraa sanomassa kauniisti mau.
It's giving Jefferson Airplane, Fleetwood Mac ja Patti Smith. Muistutti mua biisistä O Death, jota myös kovin rakastan.
Tästä tuli heittämällä yks sellasia albumeja, mitä kuuntelen myöhemminkin. Surisin, että kuulen tämän vasta nyt elämässäni, mutten voi koska oon niin ilonen että kuulin tän nyt.
Juuri sellaista brittiräminöintiä, mistä nautin. Siitä huolimatta en tiiä onks tää hyvä vai tosi hyvä. Ehkä tosi hyvä. Tokalla kuuntelukerralla kuitenkin ei enää säväyttäny samalla tavalla, joten kai tää kolme tähteä saa.
Kyllähän puluniska tän lätyn tahdissa liikku alusta loppuun. Paljon rumia sanoja mut hyviä riimejä. Jee!
Nautin. Tässä oli hyvä meno. Yritin pitkään pohtia että mitä tää tuo mulle mieleen ja vastaus oli lopulta rollarit...?
Apua miten eheä ja laadukas kokonaisuus! Tästä tuli niin hyvä mieli. Oon kuunnellu lähinnä Cooperia eksän autossa ja aiheuttanu ittelleni inhon, mut tää levy oli kyl tanssittava. Torvet sano trööt ja se tuntu hyvältä!
Tässä kohtaa on alkanu tällaset the Smiths -like bändit jo vähän tympiin. Vähän saippuan makunen ja nyt kun yritän miettiä yhtäkään biisiä, en muista.
Nirvana-nautiskelijana kyllä tästäkin nautiskelee. Grunge rätisee kivasti. Ehkä kuunteluolosuhteet eivät olleet Toyotan takapenkillä kaikista ihanteellisimmat, osa biiseistä jäi vähän hämärän peittoon. Varsinkin ne, joissa oli hiljaisempia osuuksia. Täytyy kuunnella uudestaan, kun eteen sattuu!
Lähdin tahalteen liikkeelle asenteella, etten kiusaksenikaan päätä etukäteen antaa viittä tähteä. Kuuntelin levyn kahdesti, todella etsien syytä miksen voisi tehdä niin. En löytänyt syytä.
Hulluja erobiisejä albumilla. Parhaimpia ehkä koko maailmassa.
Perusvahva rock-albumi, joskin mikään biisi ei noussut erityisesti esille. Milk oli suosikki. Tykkään enemmän myöhemmästä Garbagen tuotannosta.
Tangentti: Puhuin ystävän kanssa viikonloppuna siitä, kuinka hänen kaverinsa oli juuri ollut Helsingiasä Garbagen keikalla. Ja kuinka suomalaiset lausuvat bändien nimet suomalaisittain. Karbage. Depeshe mode. Muse.
Olipa vähän märkä pieru tää levy. Tykkäsin ekasta biisistä, mietin, että okei, tää kuulostaa vähän köyhän miehen Bowielta (ääneltään, ei tyyliltään) tai sitten the Clashin laulajalta. Ja sit joka biisi olikin sama biisi. Eikä mitenkään hyvä biisi.
Musta tuntuu, että joku on tehny tän levyn jo ja paremmin.
