Tbh aika mid, en tykännyt hirveesti noista western-viboista. 3 tähteä tai jopa 2,5, ei houkuttanut kuuntelemaan uudestaan 🥲
Hyvä, jämäkkä albumi, ns. "kovvaa tilua". Valitettavasti en tykkää solistin "jolisevasta" äänestä ihan hirveesti, se korostuu joissain biiseissä turhan paljon. Ehkä sen kanssa tulisi sinuiksi, kun enemmän kuuntelisi. The Good Thing oli kova biisi. Kolme ja puoli tähteä.
Ah tää oli ihana! Sellasta toiveikasta ja ajatonta kiitämistä. Menee ehdottomasti talteen ja työskentelyn tai vibailun taustaksi. Pilvisen, tyynen päivän musaa.
Tää oli musta vähän tylsä. Laadi-daa. Vähän pörinää siellä täällä, muuten jotenki blääh. Silleen easy-listening, ei pahaa sanottavaa mut ei myöskään erottunut edukseen.
Ihan solid hyvämmielen musaa. Olipa uskonnolliset sanoitukset. Ajaton.
Nevöhööd mulle tää bändi. Mut hyvä oli levy. Huikee toi vika raita ja She Comes in Colors kans. Ja muutenki et kaikki muut on jotain 2-3 min juttuja ja viimeinen raita on sen kakskyt minsaa. :D
Yet another honottava laulaja, vai olenkohan minä tässä se ongelma. :D Missä naisäänet tällä kusisella listalla? :D Mut tää oli aivan jepaa rokin räimettä, Language Problem ja As My Wife Says parhaimmistoa biiseistä!
En ollu ikinä kuunnellu tätä koko levyä vaikka ihan paria vaillehan kaikki näistä biiseistä on tuttuja. Hittiä hitin perään, onhan tää nyt ihan älyttömän kova paketti ja tykkään tästä crispin riisutusta soundimaailmasta. Vaikea arvioida tätä kun tuntuu, että nää biisit on vaan niin itsestäänselvän kovia ja tavallaan on kasvanut Adelea kuunnellen, vaikka toisaalta ei oo aktiivisesti kuunnellut. 😁 Ja miten joku häthätää parikymppisenä voi jotenkin niin kypsää musaa kirjoittaa?
Miten löytäisin priit-prööt-musiikkia? MINÄKIN TAHTOISIN PRIITTISTÄ ja PRÖÖTTISTÄ! ;___; TAHTOISIN VAIN KUUNNELLA IHANUA PRUUTS JA PRÄÄTS -MUSSIIKKIA :33 VOITAIS ISTUA SOHVALLA JA KUUNNELLA LEVYKÄISIÄ JOISSA PIRISEE JA PÖRISEE KANSSA :3 SIT KUUNTELISIN PRUITS PRÄITS -LEVYJÄ JA IHAILISIN MUUSIKOIDEN PRÄYSH JA PRIUSH -TAITOJA :333 MIKS KAIKILLA MUILLA ON TORVIA JA TILUA MUT MULLA EI OO VAIK OON IHAN KIVA KAVERI ;___; VOI KUNPA MULLA OLIS KUNNON PRIISH PRÄÄSH.
olispa tilirimpsis hilirömpsis <3 jammailisin kyllä sen pörö mörön tahtiin ja tekisin samalla pitsua ja sit kuuntelisin lisempää prööts krönks -mussiikkia netistä ja katselisin hauskoja jatsimuusikoitten tiluvideoita <3333 olispa plimps plomps -jatsia <3 vituttaa kun ei ole priittistä ja prööttistä ;___;
Älyttömän hyvä levy! Menee vakikuunteluun! Ihanaaa plimps plomps ja vähän sitaria siellä ahh. 4,5
Kansi lupas oksettavan pahaa mun estetiikan tajussa mutta saatans fittan miten kovaa! Uus salilevy, rakastan.
Iha ok kahen pennin Beatles. Vähän inconsistent musta et osa biiseistä oli tosi fillereitä. Pari hyvää biisiä. Emt onko yliannostus kuuskytäluvun pimpelipompelia.
Ajaton, todella kaunis albumi! En muistanu tuota Fast Caria!
Papparock instensifies. Tasapaksua, parhaimmillaan mukavaa, mut ei jotenkin itselle osu.
Reipasta brittiräimettä, tykkään! Ihan älytön toi kansikuva :D
Hyvin tuotettua ja kaunista musiikkia, mut jäi mulla nyt jotenkin taustahönkimiseksi. Pitäisi ehkä antaa uusi mahdollisuus jossain toisessa hetkessä.
Ääh. :D Tavallaan osista tykkäsin mut olihan tää nyt ihan metakkaa vaan.
Siis vitun hyvä, bängeriä bängerin perään. Ei mulla muuta, moii.
I am 😚🐣🦋🌸👼🌱🌈❤️🔥
This album is ⛓️💀🪦⚰️😫🔪🚬👹⚔️🥴
Jossain toisessa mielentilassa saattais lähteä mut ei nyt Pride-pöhnässä ja kesäisessä fiiliksessä sekä helteessä. Liian likainen soundi ja synkät lyriikat. Ehkä tyyppaan uudestaan marraskuussa. Muutama vika biisi jäi kuulematta. En tiiä millasessa mielentilassa tarttis olla.
Kannen, bändin nimen tai albumin nimen perusteella en kyllä osannu olettaa mitään tällasta. Olipahan matka. Hyviäkin biisejä mut myös täytematskua. Afro Left kovimmasta päästä. Paikoin ihan älytöntä paatosta: "Burn Hollywood (?) burn" :D
A classic. Alan ehkä pääseen mun lapsuuden musatunneilta tarttuneesta ankeusinhosta El Conor Pasaankin. Ja siis tää on niin älytön levy et saa kyllä anteeksi yhen ällöbiisin.
No nyt on renkutuksia. Osa ihan hauskoja mut cmon, 69. Vaikka ihan hauska stoori taustalla onkin. Tuntui turhanpäiväiseltä ja obnoxious et tätä pitäis kuunnella 3h 😅 kuuluuko oikeasti tälle listalle?
Kitarat vallttavat kovin kauniisti. Mut laulaja taas jolisee. Aika synkkää, paha clash kesäpäivään mut tavallaan tykkään.
Ah, pitkästä aikaa jotain iloista. Love me some old school folk rock muijat ja tiesin et tykkäisin tästä. Tulee hyvä mieli, easy listening ja yksinkertaisesti vain hyvää musiikkia.
Ihan kivaa ja tykkään tällasesta musasta, mut pidemmän päälle vähän tasapaksua rallattelua. Jäi taustamusaksi reippaan alun jälkeen.
Tykkäsin! Ihanaa maalailevaa ja hyvänmielistä. Love me some oldie goldie folk rock may this never end.
Hyvvää meininkiä, uho ja ränttä-tänttä toimii aina. Ollapa anti-system-nuorisolainen jossain tupakansavuisessa baarissa Brittein saarilla 70- ja 80-lukujen vaihteessa keikalla kuuntelemassa näitä. Simpler times.
Tän jälkeen teki mieli alkaa luukuttaa pitkästä aikaa Yeah Yeah Yeahsia. Ihanasti ollut naisvokalisteja muuten tässä päivänä muutamana!
No ohan tää nyt kovvaaaa. Yks tähti pois koska naisvihamieliset sanat.
Kivaa eteenpäin jurputtavaa meininkiä. Eka ajatus oli että "tämä on sellaista musiikkia, mistä miehet tykkää". :D:D
Jäi vähän taustapöhinäksi lopulta.
Täähän oli hyvää rokin räimettä! En oo yhtään kuunnellu Alice Cooperia ja ennakkoluuloja oli. Mut positiivinen yllätys!
Ihan jepa, vähän tasapaksu. Ei suuria tunteita, en usko et tää ois välttämätön kuulla ennen kuolemaa
Taustamusaksi jäi tää tällä kertaa. Ei kesämusaa.
Tää on vaan ihan älytön. Todella vitun kova levy, bängeriä bängerin perään.
Kuulosti vahvasti aikakaudeltaan, eli ajattomuudesta tuskin voi puhua. Ihan hyvä -tier.
Ei tälle kai voi kakkostakaan antaa, kun ei tää huono huono oo, mut ei tää oo hyväkään. 2,5 pyöristyy ylöspäin. Pari hyvää biisiä, muuten tuntui työläältä.
Aivan jepa räimettä ja kova vokalisti. Vähän vaatis lisäkuuntelua. Reissaaminen verottanut levyihin paneutumista, mut jos aikoo arvostella 1000+ levyä niin ehkä jokaista ei voi aivan karrelle kuunnella ja niin pieteetillä paneutua, jotta tää proggis ois sustainable.
Toinen jo samalta! Tää oli ehkä omaan makuun enemmän. Hyvä ja letkee levy, jää hengailumusakiertoon!
Huhhuh miks en oo kuunnellu The Whota? Bängää isosti biisi toisensa perään. Todella ansaittu sijoitus listalla.
Keksin yhden syyn miks en oo kuunnellu The Who’ta. Kerran, kun oltiin jotain reilu parikymppisiä niin juhlittiin Larpan synttäreitä. Juhlat oli kivat, mutta sen jälkeen yks kaveri didn’t get the memo että bileet on ohi. Se halus välttämättä pajaripäissään kuunnella täysillä vinskalta The Whota ja mää tyyliin torkuin sohvalla ja Larsson being the unconfrontational person they are ei sanonut tälle fiilistelijähemmolle mitään että ”mihinköhän aikaan vieraat ois kotona jos nyt lähtis”.
Siellä me sit istuttiin/torkuttiin ja kaveri ois halunnu vielä uudenkin levyn lyödä lautaselle kun eka loppu. Muut oli lähteny jo tunteja sitten eikä tää vieras ollut ees erityisen läheinen. Oon siis pakkokuunnellut aamuyöllä levyllisen The Whota laskuhumalassa. Siksi siitä jäi paha maku suuhun kai. Mut ei ollu tää levy se.
Hella good. Tää on sellasta musadiggarimusaa mitä kohtaan oon varmaan yleisesti hiukan turhan ennakkoluuloinen pelkän nimen perusteella: ”liian hienoa mulle, helmiä sioille”. Mut ei tätä varmaan ihmeemmin tartte ymmärtää, kun menee jalan alle ja viihdyttää. Kuulostaa tosi ajattomalta, jonka jälleen kerran lasken positiiviseksi asiaksi. Peg nousi lempparibiisiksi.
Oli aivan jepa. No big feelings mut aivan mielellään tota kuunteli.
Eka countryalbumi! And yet another sarjassamme ”ihan jepa”. Kyllä tätä kuuntelee, mut liikaa lällyä ja juustoa mun makuun.
Mietin et onko tää nelkku vai kolmonen, mut on tää 3,5 eli kohoaa neloseen. Edelleen ajaton ja erinomainen groove. Vaikkei olekaan yhtä kova kuin toi Aja.
Vähän sellasia renkutuksia. Ihan jepa mut ei mitään josta kirjoittaisin kotiin.
Ikoninen ääni, ikoninen saundi. Mutta Mikke jo spoilaskin vähän ennen ku aloin kuunteleen että ”kun oot kuullut yhden biisin, oot kuullut ne kaikki”. Ehkä en vaan ”osaa kuunnella” tarpeeksi tuota, mutta puuroutuu. Yksittäisinä biiseinä hyviäkin, kokonaisena albumina mössöä.
En tiiä saako näin ees sanoa, mut en oo kauhee rockballadien ystävä. Tältä levyltä ei niitä puuttunut. Onhan Hotel California klassikko ja Life in the Fast Lane nappasi myös mukaansa, mut muuten ei oikein mun makuuni. Lällyä, turvallista papparokkia, kakkoseen jää.
Musta tää on kyl yliarvostettua et Elvis C.:n levyjä on tällä listalla kuus, mut kyllä tää on kuitenkin ihan solid rokkia. Parempi kuin aiempi levy, mikä kuunneltiin. Tarpeeksi kun hokee että ”he’s a battered old bird” niin kyllä sitä alkaa mukana tapailmemaan huomaamatta.
Mulla ei oo ennakkoon suhdetta Elton Johniin ja tää levy oli autokuuntelussa. Siksi en ihan saanut innostuksesta kiinni. Ei vienyt jalkoja alta, mutta vaatinee jatkoperehtymistä. Tuntui pitkältä enkä tunnistanut hittejä. Levynä vaikuttaa sellaiselta että tää toimisi varmaan, jos vähän jo tuntisi tuotantoa.
Kelpo rokin räimettä, mutta tuskin tulen tän pariin isommin palaamaan. Jump on musta vähän jotenkin puhkikulunut.
Nimi antoi odottaa räppiä, levyn kansi jotain kehnoa bootlegiä ja levyn nimi jotain humoristista. Luulin et on joku sipuliteemainen huumoriräppipläjäys. No voitte kuvitella ilmeeni kun yhtäkkiä olinkin Dressman-mainoksessa. Mit vit. Tää bängää isosti.
Tää on jotenkin sellainen levy et haluaisin kuunnella uudestaan vaikka hengailun taustamusana, mut eka biisi pitää ehkä skipata, jotta ihmiset ei luule, et laitan levyn meeminä soimaan? Mut heckin’ kova!
Vaikee arvosteltava. Kaunis kokonaisuus, mut joku viimeinen oomph jää puuttumaan. Vähän liian hempeetä huminaa mun makuun paikoin, reippaammat kohdat sit vie mukanaan. Periaatteessa tykkään, mut ei ihan täysin iske. Liian utuista, paitsi johonkin iltahämärien tunnelmointeihin. Sanoin nyt ton saman asian viis kertaa eri tavalla. Olkaa hyvä I guess.
Aloin kyllä toisella kuuntelulla lämpeämään enemmän, mut oon silti epäileväinen, jääkö levylautaselle. On tää nyt silti 3,5 eli pyöristyy neloseen. Maybe this’ll grow on me.
Tykkäsin tästä, tosi ajattoman kuuloista, eikä vuoden 2001. Mut tääki ois kaivannu jotain lisää. Vähän sellainen unohdettava, ja mietin miksi on tällä listalla, vaikka pidänkin.
No nyt on kunnon tsäässiä. Kun suljen silmäni, näen edessäni Larpan Puokkarin-kämpän beigen sohvan (huom. ei koiranhajua), kirsikkapuunväriset TV-kalusteet, keltaisenkelmeän valon ja seinällä Joanna Newsom -julisteen, jolle olin salaa vähän mustasukkainen. Oh sweet youngen days.
Tää on taas näitä "helmiä sioille, en osaa arvostella", mut hyvinhän toi toimi, mukavasti soljui ja pistin useamman kerran soimaan työn oheen. Musta on tainnut nuorena aikuisena altistumisen takia tulla pienimuotoinen jazznautiskelija.
Sairasta jyystöä. Nautin. Kokonainen pitkä levyllinen alkaa mennä jo aavistuksen toisteisen puolelle, mut se kuulunee myös genreen. Ihanan likaista.
Aivan ok. Tuli mieleen soundin puolesta vähän se NIN mikä kuunneltiin aiemmin, mut näitä on rakastettu lapsena.
Jotenkin ensitahdeista tiesin, etten hirveesti välittäis tästä. Sellasta renkuttelua, joka ei jotenkin inspaa. En usko et tää on välttämättömyys ennen kuolemaa.
