En ymmärrä. Blackstar ihan mielenkiintoinen, lopuista ei vaan saa mitään otetta.
Kaunis ja pehmeä, miellyttävää nuotiomusiikkia. Genre ei vaan täysin nappaa. Voisin kuunnella uudestaan.
Ihan jepa ja potentiaalista hyvää kasaria, mutta jotain puuttuu.
Yllättävän hyvä. En ollut kuullut muutamaa biisiä enempää, mutta nyökkäilin kyllä monen biisin tahtiin.
Miellyttävää, yks pääs bassolistallekin. Ei silti ui suosikkeihin, kun vähän häiritsee se leima setien lempibändinä. Ja no toki muistakin syistä. Mutta voisin kuunnella lisää.
Joo ihan kiva. Tälläkin levyllä ihan mukavia biisejä, niinkuin beatleilla muutenkin, mutta ei musta koskaan mitään fania tuu.
On varmaan ollut maailman päräyttävintä shittiä vuonna -69, mut meh. Kakofonista sekoilua mielestäni.
Gayella on taatusti parempiakin levyjä, kuin tää kutualbumi. Let's get it on on toki legenda.
Eka täysin tuntematon! Kiinnostava alku, mut meno ylty vähän liian sekavaksi. Ehkä toinen kuuntelu auttaisi mut ei jaksa ei pysty.
Vaikka janelle monae onkin lit, niin muistin oikein kun aprikoin etten oikein välittänyt tästä albumista. Myöhempi tuotanto best.
Alku todella lupaava, mut oispa loppulevy ollut vähemmän kutumusiikkia.
Ihan hauskoja bassoja ja efektejä, mut ei vaan mun musaa. Kiwanuka-featista plussaa.
Oikeessa mielentilassa esim festareilla ois taatusti lit. Kotona kuunneltuna aikamoista mössöä. Harmi, koska potentiaalia on ja esim eka biisi oli hyvä.
Miellyttävä yllätys! Kaunista musisointia ja mielenkiintoisempaa kuin mitä odotin. Tähän yhtyeeseen voisi palatakin.
Mukavaa kuunneltavaa. Parasta antia oli kuitenkin lopun poliittinen monologi. Huh!
On se kyllä kova. Ihan iski nostalgiat kun en oo oikeastaan vuosiin Jimiä kuunnellut. Soittotyyli kuulostaa kyllä edelleenkin ihan uniikilta, kuulostaa siltä kuin kitara itsekin laulaisi. Upea upea upea!
Ihan jees, vähän liian säröisää. Ei erityisesti jäänyt mieleen vaikka jotain hyviä biisejä erottuikin.
Ei tätä ulinaa ja särinää oikeesti kestänyt kuunnella, oikeesti fyysisesti tekee vähän pahaa. Dnf. Harmi, koska ilman särinöitä ja vähän kirkkaammalla soundilla ois oikeesti mahkuja olla ihan jees.
Aika svengaavaa kyllä vaikka biisit onkin hyvin samanlaisia keskenään. Mut hauskaa kuunneltavaa kyllä kun haluu larpata fiftareita.
Ohan tää nyt syystäkin klassikko. Harmi vaan, että se syy on vaan pari ylivertaisen hyvää biisiä.
No siis. Vaikka mulla on historia ramojen kaa niin onhan tää nyt hyvin monotonista, itseään toistavaa ja semi tylsääkin soitantaa. Ei tätä sillee ilokseen kuuntele. Muutama biisi, niinku beat on the brat on toki klassikkoja syystäkin, mutta ei ne nyt tätä pelasta. Aika vissiin kultaa muistot tai ehkä mun maku on vaan todella paljon kehittynyt.
Aaah kuinka smoothia jazzia! Olen vaikuttunut. Pitää kuunnella lisää!
Miten bändi, jolla on näin hc nimi, voi olla näin kantria? Ihan söpöö mellow-musaa, mut eipä tää tunteita juuri herätä.
1,5. Monotonisempaa soundia saa hakea. Taattua masennusta alusta loppuun.
Kyllä tää varmaan 50-luvulla pisti Sukat pyörimään jaloissa. Tänä päivänä, not so much.
Just tällasten toivossa aloitin tän haasteen! Voi pojat, mitä musiikillista iloittelua. Jos oisin viitisentoista vuotta sitten gh:n myötä tutustunut cult of personalityyn tarkemmin, niin olisin löytänyt herkkuja. Se oli tosiaan kipaleista ehkä vähiten kiinnostava, mutta kaikki muu olikin sitten priimaa. Tekstit kantaaottavia, kitarointi puhdasta, kuivaa ja funkya. Genrejä ainakin rap, rock ja funk. Muistuttaa paikoin hyvin paljon rhcp:tä kasarilla. Tutustun tarkemmin!
Ehkä vähän kivempi kuin Tigermilk, lepposaa aamun taustamusaa mut ei sen kummempia tunteita nostattava.
Kiinnostavaa, yks biisi meni listallekin. Alku oli tosi jees, loppua kohden lähti vähän laukalle. Mut hauskaa et tuli suositus, kun oon jonkin aikaa jo miettiny bändiin tutustumista tarkemmin. Tän perusteella kannattaa jatkaa.
Ihan kiinnostavaa oikeastaan, mut tästä uupuu tiettyä melodisuutta, joka vois voittaa mut puolelleen. Hienoja elementtejä kyllä, mut ei nyt ihan napsahtanut. Ehkä kuvaavaa, etten huomannut kun albumi loppui ja shufflella jatkoi samanlaiset biisit
Nojoo, menee ehkä tonne wutangclan-kastiin, virassa biisissä oli kyllä ihan ainesta.
Dnf. Uskoisin, jos joku väittäis tätä the Smithiksi. En osais sanoo, miten yksikään biisi menee, vaikka yhdenkin kuuntelu vielä kesken.
The Smithsiä, mitä muuta voi sanoa. Monotonista masismusaa, vaikka myönnettäköön että oli mukana pari biisiä joita kuunnellessa ei tehnyt mieli vetää ranteita ihan täysin auki.
Ihan tämmöstä kivaa tunnelmointi-taustamusaa. Mut unohdettavaa.
Ihan tämmöstä chilliä 70-l rokkia. Vähän liian kansas-tieriä kyllä. Ei mitenkään ihmeellinen.
Kuulee kyllä mistä iggy, ramonet, motörhead jne on saaneet vaikutteita. Paikoin kiinnostavaa muttei erityisen mieleenpainuvaa
Mielenkiintoisia ralleja, uudelleen kuuntelemisen arvoinen
Just semmosta mitä odotinkin tällä vähäisellä Elvis-tietämykselläni
Ihan hauskaa kuunnella tällainenkin levy, tuntuu vaan et parikin biisiä ois jo riittänyt. Vaikea löytää hirveästi mitään eri vivahteita biisien välillä.
Ihan jeppis, ne pari klassikkobiisiä tältä levyltä on ne klassikot ihan syystä. Muu vähän helposti unohdettavaa.