1001 Albums Summary

Ihan ei kaikkien kappaleiden tarinat auenneet, mutta plussaa siitä että ne olivat lyhyitä. Ironisesti vähiten joutui kärsimään You Sufferissa.

Melkosen junnaavaa

Vähän sellaista muniin puhaltelua suurin osa biiseistä

Ei se ihan lähteny lentoon. Instrumentaalit oli levyn paras anti.

Pari hyvää biisiä 28:sta niin ei sillä kuuhun vielä mennä.

Rumpukomppikone päälle ja runoja lausumaan. Mieluummin luen Eino Leinoa.

Ihan kivaa kepitystä, mutta pari bängeriä enemmän olisi kaivannut.

Hauskaa rämpyttelyä mutta siihenpä se sitten jäikin.

Tää oli yllättävän kova, erittäin hyvää kasarimeininkiä!

Kyllä tällekin tekeleelle käyttöä keksii, toimii hyvin jos on nukahtamisvaikeuksia.

Ei tästä vihaiseksi voi ainakaan tulla, sen verran hyväntuulista ja letkeää on meno. Mutta ei oikein tarjoa sitten mitään sen enempää.

Periaatteessa ihan hyvän kuuloista, mutta ei kuitenkaan tempaise millään tavalla mukaansa, pois lukien Somebody Told Me.

Tiukkaa, hyvin soljuavaa soitantaa! Aiemmin tuntemattomat biisitkin raikasi ihan mukavasti.

Hankala antaa näille kyllä arvosanaa, kun hommahan toimii niin kuin pitääkin ja lanne lähtee vatkaamaan, mutta ei tällaista vapaa-ajalla muuten vaan kuuntele. Mutta arvotaan nyt sitten välimallin jätkä eli kolmonen.

No nyt oli kyllä sellainen höyryissä tehty sekametelisoppa, että on pakko arvostaa.

Tässä jäi kyllä musiikillinen anti melko köyhäksi. Kaiken lisäksi levy sisältää ärsyttävyyteen asti Idolsissa ja muissa coveroidun Hallelujah-biisin, nngghh!

Aika harmitonta jammailua, pari ihan menevää rallia.

Mukavan psykedeelistä meininkiä, varsinkin Girl Loves Me on loistava!

Vihaisilla miehillä on jääny kitarat virittämättä.

Ei nyt tästä jammailusta saanut oikein kiinni, varmaan livenä toimisi paljon paremmin.

Kyllähän se vaan viini maistuu hyvälle. Persoonallinen ääni kantaa jo itsessään pitkälle, ja pariin kappaleeseen on saatu ihan hyvää koukkuakin tehtyä. Eikun uusi lasi täyteen!

Bändi muutti tälle levylle soundia aika reippaasti ja itse en niin paljon tuosta tunkkaisemmasta soundista välitä. Biisit on aiempaa synkempiä ja niissä on enemmän proge-elementtejä, joka on aina plussaa. Biisit on hyvin rakennettu ja löytyy joitain mukaan tempaavia kertsejäkin. Basson kun olisivat vielä laittaneet kuulumaan niin ois ollut kiva, mutta toimii tämä näinkin erittäin hyvin.

Laulajan ääni ei ole kovin miellyttävä, oli sitten huutamista tai laulamisen yrittämistä. Muutenkin levyn äänimaailma vähän raastaa korvia. Ei lisää tällaista..

Letkeää rokkia, mutta parin hittibiisin lisäksi aika hömpäksi jäi.

Ihan mukavaa rock and/or rollia. Ei nyt varsinaisesti mikään biisi jäänyt päähän soimaan, mutta parilla kuuntelulla paranisi varmasti. Vahva kolmonen.

Olisin kovasti halunnut pitää tästä levystä enemmän, mutta ei vaan jotenkin biisit innosta sitten yhtään, enkä oikeen keksi mikä siinä on, vaikka kuuntelin levyn kahdesti.

Tää on vähän hankala levy kuunnella työn ohessa, kun ei oo oikeen näissä biiseissä mitään muuta kuin tarina, eikä pysty siihen keskittymään samalla.

Olipahan sekavaa settiä… Kannattais jätkien syödä muutakin kuin sieniä.

Ei ollut tämä Kraftwerkin eka levy tuttu, ja näköjään syystä. Ei vielä ihan lähde jamit nousuun tästä. Kometenmelodie 2 oli ainoa kappale jossa oli jotain meininkiä.

Vähän muniin puhalteluksi tämäkin jäi, vaikka ääntä riittäisi vaikka mihin. Hieman kaipaisi puska trimmailua.

Tässä oli kyllä pari sen verran hyvää biisiä ja muutenkin ihan mukava meininki, että on melkeen nelonen täräytettävä.

Tämä nyt kuulosti ihan siltä miltä jazz yleensä kuulostaa, sen enempää ei oikein osaa sanoa juuta eikä jaata.

Edellinen munattoman prinssin levy oli paljon parempi, tästä ei jäänyt oikein mitään käteen.

Melkoista panomusiikkia. Pitää ens kerralla laittaa soimaan ja katsoa mitä daami tuumaa.

Sopivaa musiikkia työnteon taustalle, mutta eipä jäänyt yksikään biisi mieleen kuitenkaan.

Mukavaa kitarointia ja laulantaa, tämähän oli yllättävän hyvä!

Aika masentavaa musiikkia, laulajan äänikin tulee jostain haudan takaa.

Suht tuskainen setti kuunneltavaksi.

Periaatteessa ihan groove-meininki, mutta jotenkin ei silti jaksanut kuunnella yhtään.

Tommosta perus pashyvää renkutusta, ei tarttee hermostua eikä juhlia.

Aika kädenlämpöiseksi jäi tämäkin.

Kun sanat loppuvat, jazz alkaa puhua. Harmi kun en ymmärrä kieltä.

Kyllähän tämän läpi kuunteli, muutamia ihan kivoja kuljetuksiakin löytyi. Selkee kolkki.

Hyvin jätkät painaa menemään ja homma toimii. Ei ihan ygösellä vielä pysty lopullista mielipidettä sanomaan, mutta on tämä nyt selkee nelonen ainakin.

Miksköhän kuuntelin koko levyn kun eka biisi ois riittänyt, meno ei muuttunut siitä mihinkään. Livenä vois toimia mutta muuten ei.

Olisi vaatinut enemmän yläpilveä tämän kuuntelu.

Enpä ollut tätä levyä ikinä edes kuunnellut, että ei ollut tuttuja kuin nuo hitit, mutta eipä niissä muissa biiseissä oikein mitään järkevää ollutkaan. Hittejä riitti kuitenkin sen verran että kai se vitoseen lopulta kallistuu.

Olipahan taas sellaista musiikkia jota ei jaksanut kuunnella yhtään, två poäng.

Ihan leppoisaa kuunneltavaa, mutta ei näitä uudestaan tarvitse kyllä kuunnella.

Tämmöstä aika perusrenkutusta, ei jatkoon.

Kyllähän tätä nyt kuunteli ihan suht mielellään, ja pari parempaakin kipaletta osunut mukaan, niin annetaan nyt hiukan hövelisti nelkkukelkku.

Pari hyvää biisiä, mutta muuten särkee huutaminen ja muu äänimaailma korvia.

Oikein sopivaa musiikkia työnteon taustalle, mutta ehkä tässä riittäis kulmaa ihan tarkempaankin tarkasteluun.

Hissimusiikkina alkoi ja hissimusiikiksi jäi.

Muniin puhalteluksi jäi tämäkin, ehkä voisi toimia nukahtamismusiikkina.

Ei kyllä saa tällaisesta mitään irti…

Ei löydy tarpeeks löysiä pöksyjä tämän kuunteluun.

Ymmärtäispä..

Oli tässä jotain yritystä, mutta vähän tumputtamiseksi jäi.

Kovaa yritystä mutta ei lennä ihan maaliin.

Ihan mukavan kepeää laulantaa.

Tämä vierivä kivi kyllä sammaloitui, melkoisen tylsää menoa.

Olipahan pimputusta. Jos perustan intialaisen ravintolan, niin voin tämän laittaa sinne taustalle soimaan, mutta muuten saa kyllä kuolema korjata ennen kuin kuuntelen tätä uudestaan.

Mitä vittua?

Jatketaan nyt ykköslinjalla kun on hyvä putki päällä. On tämä ehkä enemmän musiikkia ku eilinen, mutta vain vaivoin..

Kylläpä nyt puskee samanlaista sontaa joka tuutista.

Ihan letkeää meininkiä ja poljentaa.

Ihan jeppis Gaarfunkkelia 👍

Legendaarinen levynkansi ja meno on taattua Pantera-kamaa. Soundi on mahtava ja kitarat kuuluu tarkasti. Ei ihan yllä Cowboys From Hellin tasolle mutta helppo vitska silti

Oli tässä paikoittain ihan yritystä, mutta ei se kuitenkaan ihan lähteny.

Onhan sillä Petkellä vallan hieno ääni, ei mahda mitään, biisit ei vaan yllä samalle tasolle. Hieman liian jazzahtavaa omaan makuun, mutta livenä toimisi vallan mainiosti. Notta mennään kolmosella.

Eipä tässä nyt mikään kuulostanu mitenkään erikoiselta, samanlaista tauhkaa varmaan miljoona levyä.

Liian löysää että innostuisi enempää. Kakkonen on ykkönen.

On kyllä niin karseeta laulantaa että korviin sattuu. Eikä muillakaan meriiteillä kuuhun mennä.

On kyllä taas niin ankeeta ja yllätyksetöntä, että meinaa nukahtaa. Muutamassa biisissä on edes jotain yritystä, niin annetaan nyt sitten kakkonen.

Noniin, tätä levyä tuli kyllä ysärillä aika paljon kuunneltua. Levy, joka toi bändin tutuksi suurellekin yleisölle. Menohan on aika paljon aiemmista levyistä muuttunut, ja tämän jälkeen alkoikin sitten menemään enemmän ja enemmän huonompaan suuntaan. Mutta tämä oli vielä kovaa kamaa ja toimii kyllä edelleen. Ei yhtään huonoa biisiä joukossa ja saundit on mehevät. Larssin rummutkin on saatu levyllä kohdilleen. Selkee viis kautta viis.

Vähän omituista menoa, mutta on siellä melkein hyviäkin biisejä, niin mennään positiivisella kolmosella.

Aika vetelää ja melankolista tämäkin, ei tee mieli kuunnella enempää kuin on pakko.

Ei uppoo ei...

Kyllä tämän nyt läpi kuunteli, mutta mitään ei jäänyt käteen, ei edes kasaa paskaa. Siitäkin huolimatta annan kakkosen.

Perusvarmaa hyvää menoa ja pari legendaarista kipaletta, niin ehkä sillä nelkun jo ansaitsee.

Soitanta on ihan OK, mutta niin vammasta laulua, että kakkoseks vääntyy.

Vähän jännä että tämmönenkin Elttonin levy päässy listalle, ei oo kuitenkaan kuin yks hitti levyllä. Luulis että sieltä ois monta parempaakin löytynyt. Noh ehkä niidenkin aika koittaa. Tämä on aika perusmeininkiä, ei mitään ihmeellisyyksiä, eli peruskolmonen.

Ei tämmönen brittipunkki ihan kyl uppoo. Laiskaa menoa ja laulukin vähän ärsyttävää.

Oli vähän huono hetki Joulun jälkeen tää kuunnella ku on korviaan myöten täynnä joululauluja. Ei nyt kai sinällään kai biiseissä mitään vikaa mutta nyt ei vaan jaksanu yhtään.

Ei nyt tämäkään lähteny. Parissa biisissä ehkä ees vähän menoa, mutta muuten kovin tylsää.

Tämmöstä ihan lepposaa musisointiahan tää on, mutta ei oo kyllä mitään minkä takia kuuntelis uudestaan.

Tämäpäs oli oivallista musiikkia työnteon taustalle, hyvin tunnelmallista menoa.

Aika geneeristä shitsiä taas, ei houkuttele uudelleenkuunteluun.

Suht häröä meininkiä, mutta ihan hauskaa. Tuskin tätä tulee uudestaan kuunneltua, mutta annetaan nyt kolmonen silti uniikkiudesta.

Ysärillä tää oli aika kovassa kuuntelussa, ja edelleenkin monta biisiä on omalla soittolistalla, helppo vitska.

Ihan hauskaa ja monipuolista menoa, mutta ei noussut siitä kuitenkaan seuraavalle tasolle. Kolmosella mennään.

Ei yhdellä hyvällä biisillä vielä kuuhun mennä.

Onpahan ankeeta menoa taas, ei tapahdu biiseissä mitään. Ei muuta kuin kakkoseen.

Tämä voisi toimia runokirjana tai novellina paremmin, turha tähän mitään musiikkia on sotkea.

Kova on uho, mutta kun ei ne ossoo lauloo. Samalla ärsyttävällä äänellä ja nuotilla kaikki biisit.

Jotenkin Joplinin naama ja ääni ei täsmää yhtään. Mutta eipä sillä väliä, hyvinhän tuo vetelee tässäkin. Ei nyt välttämättä ihan lepposinta musiikkia kuunnella, joten keskitien kolmosella mennään.

Ei tämä ärsyttänyt, ihan kivasti taustamusana meni, mutta siinäpä se. Kokkikolmosta pöytään.

Soundimaailma särkee korvia, piti kahdeksannen biisin kohdalla jättää levy kesken.

Enpäs tiennytkään että Bad Company -biisi oli tämmöisen orkesterin tekemä alun perin. Kyllähän tätä kuunteli, mutta kuitenkin vähän mitäänsanomatonta loppujen lopuksi. Eli silloinhan se on kolmonen.

Oli tässä ihan jänniä viritelmiä, mutta ei oikeen silti jaksa kuunnella.

Vähän liian hempeetä menoa oli maanantaiaamuun tämmönen, rupes nukuttamaan uudestaan.

Oli kyllä taas sellasta kuraa, että menee usko, että tuleeko täältä vielä jotain oikeesti hyvää. Grizzly Bear? Pikemminkin laiskiainen, jolla on ripulit housuissa.

Ärsyttävän kuuloista tuo Corganin määintä. Eikä nuo biisitkään erikoisia ole, kaks pinnaa.

Onkohan tässä joku idea että biisit kuuluu eri voimakkuudella? Yhteistäkin sentään biiseistä löytyy, yhtä paskoja kaikki. Ei oo Kennedyt ihan tarpeeksi kuolleita selkeesti.

Onhan sillä Frankilla hunajainen ääni, vähemmästäkin housut märkänä. Pitää ens kerralla kokeilla laittaa autossa soimaan kun on daami kyydissä. Aika samanlaisiahan nämä kaikki biisit toki on, että ei tätä repeatilla jaksa kuunnella, mutta annetaan nyt kuitenkin nelonen, kun toimii omassa tehtävässään erittäin hyvin.

Tässähän oli vähän kaikkee. Pääosin kuitenkin turhan laiskaa omaan makuun. Supernaturally-kipaleen lisäsin kuitenkin omaan listaan, että jäi sentään jotain kerrottavaa jälkipolville. 3/5.

Noniin, legendaaristen levyjen äärellä. Mitäpä tästä voisi sanoa, tiukkaa settiä alusta loppuun, 666/5.

Björkin omaleimainen laulanta on aina mielenkiintoista kuunneltavaa, mutta ei nämä biisit vielä ihan täysin kolahtanut.

Vähän huokailuks jäi, mutta ei nyt kovin ärsyttänytkään. 2/5.

Mukavaa ja lepposaa rock and rollia, mikäs tätä kuunnellessa. 4/5

Ei oikeen livelevyt oo mun juttu. Ihan ok-biisejähän nää on, mutta tiputetaan livehommien vuoksi kaggoseen.

Legendaarinen ukko, mutta ei nämä nyt biiseinä niin erikoisia kuitenkaan ole, suht perusrokkia.

Ei tää nyt oikeen lähteny.

Olipahan meininkiä taas. Annetaan bändin nimestä nyt yks piste.

Eipä tässä oikein noiden kahden hittibiisin lisäksi ollut mitään mitä olisi jaksanut kuunnella toista kertaa, mutta pannaan Basket Casen ansiosta kuitenkin kolkki.

Rokki raikaa mutta ikoniset riffit ja koukut puuttuu. Peruskauraa.

Aloitusraitahan oli varsin hyvää tiluttelua. Loput olikin vähän sekavampaa settiä, mutta kyllä nekin läpi kuunteli mielellään. Laitellaan neloinen.

Olipas mitäänsanomatonta renkutusta. 2/5

Legendaarinen kepittäjä, mutta itse biisit on niin pliisuja, että ei jaksa kuunnella. Ei auta sheriffitkään.

Ei ihan perusräppäilyä, vaan mukavan erilaisia stygejä. Ei tätä silti heti uudestaan kuunnella tarvitse. 3/5

Jos joku on muniin puhaltelua, niin tämä. Laulukin jää ihme hönkäilyksi, laula kunnolla saatana. 1/5

Nyt oli sen verran hippimeininkiä, että ois vaatinu muutaman jointin pohjille ennen tän kuuntelemista. Ei irronnu ei.

Junnaavaa settiä taas, ei auta Eminemitkään, 2/5.

Tää oli mukavan hyväntuulista ja rentoo meininkiä. Tuo "isoin hitti" nyt ei niin erikoinen ollut, mutta kolmosen arvoinen kokonaisuus silti.

Useampi biisi tällä levyllä, josta oli kuullu vain cover-version, mutta onhan ne alkuperäisetkin rautaa. Kai tälle on vitonen annettava, kun sen verran kuraa on suurin osa muista tän projektin levyistä, vaikkei parasta Queenia olekaan.

Jopas sentään, kaks vitosen levyä peräkkäin, kyllä nyt maittaa. Tää oli ysärillä kovaa kamaa, ja on edelleen. Ei yhtään huonoa biisiä levyllä. Vielä kun tietäis mitä konetta kohtaan on kova viha, pakko olla kyllä printteri.

En ollut levyltä kuullut kuin Relaxin ja Power of Loven, mutta esim. heti Welcome To The Pleasuredomehan on tiukka biisi. Nelosen kokonaisuus helposti.

Ihan hauskaa häröilyä kolmosen arvoisesti. Ehkä tosin nuo loppupään biisit meni vähän yli.

Ei Juudaksella ihan lähde, vaikka yritys on kova.

Ei tämä ärsyttänyt, mutta ei tästä mitään kyllä kostunutkaan. Jammailumusiikkina meni työnteon taustalla ihan hyvin.

Ei anna tämä minulle mitään, ei aivo reagoi millään tavalla.

On kai tässä jotain ideaa, mutta ei oo räppihommat edelleenkään mun juttu.

Ihan hauskaa hippihoilausta.

Kyllähän se Yrjö ihan laulaa osaa. Vähän siirappimainen meininki, mutta se kai oli tavoitekin.

Melkeinpä ainoita räppäreitä, joita jaksaa kuunnella. Useampi tuttu biisi, ja muutenkin ihan pätevää settiä.

Jotenkin raskasta kuunneltavaa, äänimaailma ei miellytä korvaa.

Kasarimeininki aika vahvana, toki ymmärrettävästi... Mutta pelkkiä täytebiisejä, ei erotu mikään edukseen.

Suht puuduttavaa menoa taas. Sopisi taustamusiikiksi jos pitää Sahara ylittää jalan.

Vähän kyllä mietityttää että mikä tässäkin levyssä on sellaista, että olisi pakko kuulla ennen kuolemaansa. Niin geneeristä rokkia kun olla ja voi. Pitääkö se kirja käydä ostamassa ja lukemassa herran kommentit. Voisi ehkä itse tehdä kirjan nimeltä 1001 Albums You Definitely Shouldn't Hear Before You Die, menis 70% näistä levyistä sinne. Mutta jäämme jännällä odottamaan huomista.

Poliisi painaa menemään kurkku suorana, ja kyllähän se ihan toimii. Vähän kolmosen ja nelosen väliltä mennään, ehkä saattaisi neloseen nousta jos muutaman kerran kuuntelisi lisää.

Ompahan turhanpäiväistä renkutusta taas.

Aika täydellistä taustamusiikkia työnteolle, mutta eipä tätä vartavasten jaksaisi kuunnella.

On tässä ihan jotain ideaa, mutta ei osu silti itselle.

Ihan hyvää biittiä ja välillä siihen kylkeen löytyy muutakin kiinnostavaa, mutta ei ihan kuuhun silti lennä.

Olipahan melankolista menoa.

Tarvitseeko tätä sen kummemmin edes kommentoida, hittibiisiä toisen perään.

Ihan tuntemattomia biisejä kaikki, eikä ihme, melko perusrenkutusta.

Tämä oli ihan mukavaa kuunneltavaa, monenlaista menoa ja hyvä meininki. Ei tätä kuitenkaan uudestaan tarvitse kuunnella, joten mennään kolmosella.

Ihan pätevää soitan- ja laulantaa. Ei kuitenkaan mikään biisi erityisesti noussut seuraavalle tasolle.

Onhan tää nyt legendaarinen, eikä syyttä, niin monta bängeriä että päähän sattuu.

Onpahan luritusta, otapa tästä nyt sit selvää...

Suht epämiellyttävää musiikkia, lauluäänikin on sellainen että ihan kuin olisi kaktus perseessä.

Eipä oo mitään spessua tässäkään, perushuttua.

Yks piste musiikista ja toinen tissinreunasta.

Perusrokkia ja vaivalloista laulua.

Vuonna ysiviis katottiin kun Morissette esiintyi livenä Jyrkissä ja nais-rage oli sillon uutta ja hienoo. Mutta kyllähän se vaan toimi ja toimii edelleen, hyviä biisejä levy täynnä.

Ohan tässä hyviä veisuja, mutta itelle jotenkin vaikeita nää livelohkasut. Osa biiseistä vielä moneen kertaan.

Tää on tämmönen perus kolmosen levy, ihan mielellään kuuntelee, mutta ei juuri innosta lisäkuunteluun.

Onpa kyllä melkosta kuraa, ei saatana.

Eipä oo tullu tätä ekaa rienaa ikinä kuunneltua, ja nythän se selvis miksei. Ei se ihan lähde lentoon. Laulukin on melko väkinäistä.

Suht ärsyttävä laulutapa ja ääni "laulajalla". Musiikki olisi ehkä saattanut olla kolkin arvoista, mutta nyt tippuu kagoseen.

Vähän turhan ghetto meno oli tässä.

Aika kädenlämpöstä...

No tämähän on varsin leppoista, ei tule paha mieli.

Hyvää shittiä jos on nukahtamisvaikeuksia.

Näitä on taas tuhat samanlaista levyä maailmassa, ja kaikki yhtä kuraa.

Vähän humpaks jäi tääki.

Vähän erikoista ja jännää, muttei ärsyttänytkään.

Pari ihan kivaa biisiä, mutta muuten jää köyhäksi.

Hyväntuulista veisua, mutta siihen se jääkin.

Ihan kelpo musiikkia, mutta bängerit puuttuu.

Jaa-a, mitähän tähänkin nyt sit sanois.. On sitä paskempaakin joskus kuullut, mutten muista milloin. Kai tääkin sit oli pakko ennen viikatiemiestä kuulla, muuten ei ymmärrä musiikista mitään.

Ei oikeen tämmöstä ymmärrä, kaikki biisit kuulostaa ihan samalta. Sinälläänhän ihan hyvää jammausta kyllä.

Kysymys kai on, että kuinka paljon pisteitä voi saada yhdellä hyvällä biisillä. On se ehkä sen verran legendaarinen että pannaan kolme pinnaa pelkästään sillä. Muut biisit onkin sit melkosta huttua.

Tämmöstä kuuli joka kadun kulmassa Mexicossa, että en nyt tiiä mikä just tästä tekis niin spesiaalia. Mutta eipä näiden hienouksia ehkä ymmärrä.

Puhuva Pää oli myös MTV3:lla, mutta en tiedä kummasta on enemmän viihdearvoa. Kyllähän tämän läpi kuunteli, mutta ei se ihan kuitenkaan kolahtanut.

Kunnon kasarimeininkiä, mutta laulu jää todella heikoksi. Siitä ei oikeen ees ota selvää onko mies vai nainen, ehkä jotain siltä väliltä?

Tämähän oli ihan hauskaa meininkiä.

Ei nyt punaniskameininki oikeen lähe.

No olipahan löysää munaa.

Nojoo... Oli joissain kohdissa ihan kivaa ideaa, mutta aika geneeristä kuitenkin, ja sekoiluks meni lopussa.

Aika tunkkaista ja köyhää brittimeininkiä.

Aika melankolinen tunnelma. Ei oikein herätä mitään tunteita.

Eipä tässä oikein Bitter Sweet Symphonyn lisäksi ole muita hyviä biisejä, mutta pannaan nyt sen kunniaksi kuitenkin nelkkukelkku.

Tarttis ehkä olla livenä paikan päällä että tätä vois arvostaa.

Tää on vähän hankala kun sinällään kaikki vetää just niinkun pitääkin, mutta ei tätä oikeen silti jaksais kuunnella.

Tää kuulostaa vähän samalta ku ite menisin kännissä vetään.

Taas tätä, eikä parempaan suuntaan ole menty.

Tää oli ihan pirteetä menoa, vois vaikka kuunnella lisääkin.

No hyvä settihän tää on, ei siitä mihinkään pääse, mutta ei tuo livetaltiointi tuo tähän silti mitään lisää näin himassa kuunneltuna. Niin annetaan nyt yks miinuspiste ihan sen takia.

Jotenkin vähän väsynyttä. Semmosta perusvarmaa mutta kunnon bängerit puuttuu.

Löysää menoa, ei vaan lähe.

Tämmöstä perus rittimeininkiä, ei jaksa.

Ihan kivan monipuolista ja pari hyvääkin biisiä, mutta ehkä kokonaisuutena kolkki kuitenkin.

Menee sinne huonompaan räppikastiin jossa ei oo mitään spessua.

Ööh, kaveri laulaa levyllisen coveribiisejä, eikä ees paremmin ku alkuperäset, ja sit tää on joku top500 levy ever?

Apea meininki, ei tarjoa mitään.

Kovasti on ylistetty tämä lätty, ja kyllähän se ihan iloisesti raikaa. Ei haitannut pituuskaan, kun ihan mielellään kuunteli.

Hyvinhän se Rodi hoilaa. Kuitenkin aika geneeristä meininkiä, niin ei pääse kolmosta ylemmäs.

Mukavan omanlaista settiä ja parissa biisissä on ihan ideaakin, mutta joku kuitenkin tökkii eikä sitten kuitenkaan ihan lähde lentoon.

Tämmöstä perusbluesiahan tää on. Ei kovettunut.

Ei se nyt ihan lähe, ja laulaja on aika karsee. 2/5

Ei menty kuuhun tälläkään. Oiskohan kirjan tekijän pitäny tehdä 1001 albumin sijaan 101 albumin kooste... ei tarttis tämmöstä shittiä lisäillä.

Perus jenkkimeno, ei lähe.

Aika tasapaksua menoa, mutta eipä toki ärsytäkään, menee huomaamattomasti taustamusiikkina.

Tää on taas tällasta mistä ei jymmärrä mitään.

Aika ankeeta menoa ja äänimaailma kävi paikoin korville. Parissa biisissä jotain yritystä mutta laulu pilas senkin.

Nojoo, tuossa kun ajeli vesisateessa mökille, niin siihen mielentilaan tämä toimi ihan ok, mutta mieluummin sitä ois kuunnellu jotain muuta.

Meneehän tuo työnteon taustamusiikkina, mutta ei juuri muuna.

Ihan hyvinhän tää on kai tehty mutta kädenlämpöseks jäi silti.

Yks biisi oli hyvä ja sekin coveri, ei jatkoon.

Onpahan taas peruspaskaa.

Ihan mukavaa rallattelua.

Mietityttää kun jollain levyn biisillä on 45 miljoonaa kuuntelua ja toisella 200000, mutta kaikki on ihan samanlaista hoilausta. Huomaako ne edes että biisi vaihtuu. Noh tätä jäämme pohtimaan.

Avausbiisi anto olettaa, että tällä kertaa löytys vähän erilaisempaa ja kivempaa jazzia, mutta eipä sieltä Take Fiven lisäksi löytynyt muuta kuin perusmeininkiä. Mutta annetaan noiden kahden biisin takia nyt kolkki sentään.

Tää oli hirveetä paskaa jo nuorempana ja ei oo parantunu siitä yhtään, ehkä jopa päinvastoin. Ei pystyny ees kuuntelee biisejä kokonaan.

Selkeesti naisilla kostuu pikkarit, mutta omat Danish Guyt pysyy vielä jalassa.

Ei ihan parasta Zeppeliiniä, mutta onhan tässä hyvää menoa ja pari legendaarista kipaletta.

Aika harmitonta soittelua, mutta ihan kivaa kuitenkin.

Soundihan on sukkamunamiehillä varsin jees, mutta jotenkin ei itse biisit kuitenkaan ihan iskenyt paria lukuun ottamatta.

Oli kyllä liian hempeetä menoa omaan makuun, ei mitään tarttumapintaa.

Kivan melodista ja tunnelmallista.

Ei oo ranskaräpissä mitään ihmeellistä, perusanaali, elikkäs kakkonen.

Ei tää hoilaus nyt oikeen vakuuttanu.

Laiskaa menoa, ei jää käteen mitään.

Ei tääkään...

Hittibiisit on kyllä edelleen kovia, mutta ei niiden ulkopuolelta oikein löytynyt mitään uutta kivaa. Mutta mennään nyt nelosella silti.

Onhan tuolla ykköslevyllä paljon hyvää kamaa, mutta kakkoslevyllä menee aika kuraks. Menemme siis välimallin kolmosella.

Vähän turhan häröä settiä, varsinkin alussa. Jotain ideaa parissa biisissä oli sentään.

Pari hyvää hittiä ja ei nyt muutkaan ihan shittiä ollut, annetaan positiivisuus-nelkku.

Ihan pirteää menoa!

Hittibiisin lisäksi aika perusrokkia.

Ohutta yläpilvee, mutta jäi sinne leijumaan.

Muutamat ihan kivat biisit työnteon taustalle, mutta olihan tuossa vähän erikoistakin settiä.

Kassien heilutteluks jäi.

Bändin vaikutus on saattanut olla iso monellakin tapaa, mutta onhan noi biisit nyt ihan täyttä kuraa. Helvetin ärsyttävä laulaminen siihen vielä päälle.

Eipä tämä nyt suututa, mutta ei kyllä annakaan mitään, perushuttua.

No nyt oli turhan hippimeininkiä.

Ihan kivoja kipaleita, mutta kovimmat hitit puuttuu.

Aika pitkälti tää levy ratsastaa Imagine-kappaleella, muuten oli suht peruskauraa.

Olipahan nukutusmusiikkia. Kai tää on aikoinaan ollu kovinkin mullistavaa, mutta ei se nyt auta enää.

Täähän on varsin jees. Hauska juttu liittyen tohon Common People -biisiin... eka kerta kun sen kuulin ni se oli William Shatnerin laulamana :D Niin siitä tuli itelle se oikee versio ja tää näiden on ihan paska siihen verrattuna.

Ihan mukavata meininkiä. The Wait oli ainoa tuttu biisi, sekin Metallican cover-versiona.

Nyt jäi taas perushakkaamiseks, hieman jopa muniin puhalleltiin.

Tulihan se paraskin Metallican lätty sieltä. Eipä se trash-metalli tästä paremmaks enää muutu. Tätä on kuunneltu yläasteajoista asti ja vieläkin toimii. Sitä oon miettiny että miks ton kansikuvan keskirivin risteissä vain ensimmäinen on oikea risti, loput on T-kirjaimia.