Tämmöistä leppoisaa sunnuntain aamupäivän kahvittelu countrya. Ei oikein iskenyt muuten kuin taustamusana

Napalm Death on melkein kulttimaineeseen noussut ja löi hyvin alkutahdit tän genren musiikille. Kovin hyvin levy ei välttämättä oo aikaa kestänyt ja suurin osa biiseistä tasapaksua höttöä. Albumille 1 ja kulttimaineesta 1

Kaikin puolin toimiva platta siltä ajalta kun Kanye oli vielä edes jotenkin järjissään. Paljon hyviä featteja mukana ja löytyy levyltä muutama "megahitti". Tykkään tällä levyllä monen biisin rakenteesta miten biisi kasvaa alusta eteenpäin. Hyviä introja yms. Mutta ei kuitenkaan kipua omalla asteikolla ihan neljään tähteen. Vahva 3

Osassa biisejä paljon köyhän miehen amerikan beatles meininkiä ja paljon mustavalkoleffojen taustamusiikkia. Hyvin svengaava levy.

Haistan spraymaalin ja kuulen rullalaudan soinnin ja leveiden farkkujen kahinan. Tätä pitäisi ehdottomasti kuunnella kannettavalla cd-soittimella tai korvalappustereoilla. Mukavaa poljentoa ja kovia hittejä. Aitoa ysäritunnelmaa, mutta ei silti ihan saavuta neljää tähteä. Oikea arviointi mahtaisi olla 3,5 mutta käännetään se vielä toistaiseksi tuohon kolmoseen

Albumi oli pitkä ku nälkävuosi ja paljonhan tuolla tuntui olevan fillereitä. Kuitenkin ihan kelpo platta ja ansaitsee kyllä paikkansa listalla. Isoa heittelyä fillereiden ja hittien välillä, mutta kaipa se on niin että ku tarpeeks sohii ni joku osuu

Asenteelliset tummat miehet iskee yhen kovimmista klassikoista. Legendaarinen levy muutamalla fillerillä varustettuna. Hyvää meininkiä ja menee korkealle kaikkien aikojen Rap levyjen kategoriassa.

”Kenen faija pääs jukeboksille?” Klassikkolevy

Brittipunkin pioneereilta melko tiukka paketti ja viihdyin levyn ääressä. Ei kuitenkaan ehkä yllä ihan sinne legendaarisinpien punkkilevyjen kanssa samaan arvioon

Ei oo kyllä prince kolahtanut hirveästi ikinä muutamaa biisiä ja live esiintymistä lukuunottamatta. Omaan korvaan tosi tasapaksua soitantaa

Lähdin aika skeptisillä fiiliksillä kuuntelemaan uutta tuttavuutta, mutta tämä yllätti ihan positiivisesti. Letkeetä Amerikan musiikkia joka sopi mainiosti sateiseen automatkaan taustasoitannaksi

Pääs Timbuktun pojat yllättämään. Ei oo Blues maistunut ikinä, mutta täähän oli ihan mukava platta. Ennen kuuntelua en uskonut että tykkäisin yhtään.

Kyl tälle on oma aikansa ja paikkansa. Moni biiseistä kulunut radiosoitossa paljon, mutta kuvastaa hyvin 2000 luvun alun meininkejä.

Pelkkää timanttia alusta loppuun, ei mitään pahaa sanottavaa.

Välillä olin Pina Colada tai Rommikola kädessä rannalla palmujen alla,älillä välisoitanta oli kuin Ennio Morriconen länkkäreistä ja välillä olin pelaamassa korttia kasinolla. En odottanut levyltä yhtään mitään, mutta yllättävän paljon pystyi antamaan. Spotifyssä levyä etsiessä piti Tito Puenten Albumeita rullata aika kauan alaspäin ja vielä 2min rullaillun jälkeen oltiin vuodessa 2002 :D Kertoo ehkä herran tuotannon määrästä. Levyn loppuvaiheilla myönnän katsoneeni onko vielä monta biisiä jäljellä.

Koska levy on tungettu täyteen paskaa, niin edes muutama timantti ei pelasta kokonaisuutta. Minkä takia 40 biisiä joista moni täysin sekundaa. Taas käy sama sanonta, että kun tarpeeksi räiskii niin joku osuu. Voisi nousta helposti neloseen mutta nyt meinaa tipahtaa jopa 2 puolelle... annetaan silti 3, koska kakkonen on liian pieni arvionti levylle jolta löytyy kuitenkin yksi 2000 luvun suurimmista hiteistä

Pääsipä taas yllättämään takavasemmalta. Täysi tuntemattomuus itselle, mutta kuuntelin levyn jopa useampaan otteeseen viikonlopun aikana ja tutustuin ukkelin elämään. Traaginen loppu, mutta jättipähän jäljen. Levyllä oli jotain jopa Pink Floyd tyyppisiä laulantapätkiä. Jostain biisistä kuuli selkeästi että Von Hertzen Brothers ottanut myös tyypin kuunteluun ja saanut vaikutteita. Vaikutteita näemmä saanut myös moni muu tunnettu proge/rock bändi. Tää on kai semmonen levy minkä takia tätä 1001 "haastetta" tehään. annetaan 4, mutta voisi hyvin olla myös 5.

Vaikka Doorsista tykkään niin tämä levy ehkä hieman turhan bluesia omaan makuun. Muutamat hyvät biisit, muuten hieman tasapaksu

Kyllä tässä huokuu Bowien hautajaiset levyä kuunnellessa. Lyriikaltaan taas hienoa Davidia, mutta välillä tuntui jopa hieman tekotaiteelliselta, vai tuntuiko sittenkään, kun miettii ukon historiaa. Hienoja lyriikoita ja levyn ”intro”biisi on todella psykedeelisen melankolinen. Vaikea arvioida vertaamatta siihen millaisen jäljen Bowie on jättänyt musiikkihistoriaan. Levy jää kuitenkin hieman keskiverroksi verrattuna aiempaan tuotantoon. Jäänyt itsellä aika pienelle kuuntelulle ja voisi hyvin nousta jopa neloseen kun kaivautuu syvemmälle levyn sisimpään, mutta nyt tiputetaan 3,5 arvio kolmoseen

Mielenkiintoinen tuttavuus. Moni biisi kuulostaa tutulta vaikken oo ikinä kuullutkaan. Moni biisi vois myös olla suoraan jostain 2000-luvun alun NHL pelistä tai Tony Hawkista. Välillä kuulosti myös hieman Foo Fightersilta ja Nirvanalta. Ihan kiva levy, mutta ei kuitenkaan mikään biisi jättänyt isompaa muistijälkeä. Voisin kyllä pistää toistekin vaikka taustalle soimaan. Kai tää tähän maailman aikaan jonkinnäköinen uranuurtaja on ollut kyseiselle genrelle

20minuuttia melkosta tykitystä 2min rokkibiisejä. Mitäpä tosta voi sanoa. Energinen show ja kovia hittejä, mutta ei oikee 2025 lähe itellä sen kummemmin. Perus solidia kolmosta piippuun

Tuntuu että Amy Winehouse on sellainen mistä on pakko tykätä ja varsinkin traagisen kuoleman jälkeen. En oo koskaan oikeastaan hirveesti vaan tykänny tästä radiorallattelusta, vaikka naisella upea ääni olikin. Ei tää kuitenkaan ihan 2 tähteen tipu mutta siinä kolmosen korvilla

Aivan upea timantti alusta loppuun asti. Levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä ja on yksi kaikkien aikojen parhaimmista metallialbumeista. Toki Cliff Burtonin poissaolo näkyy ja bassot jäävät hieman vaisuiksi, mutta tästä varmaan jaksavat rillejään suoristella ainoastaan itse basistit. Levyltä löytyy paljon hieman kokeellisempia aihioita verrattuna esimerkiksi aiempaan Master of Puppetsiin ja kaikessa raakuudessan ...And Justice For Allin riffit ovat monipuolisempia vaikka MoP voi monien papereissa ollakin se metallican paras albumi. Levy myös hieman keventää pudotusta seuraavalla levyllä tullutta Metallica goes rock'n'roll muutosta kohtaan.

Ei oikeen vaan ikinä oo Manson lähtenyt itellä. Kyllähän tätä taustalla kuuntelee ja levyllä muutamia ihan ok hetkiä, mutta muuten aika tasapaksua tavaraa

Yllättävän hyvin aikaa kestänyt levy Blondielta ja varsinkin remasteroitua levyä kuunnellessa, voisi muutama biisi olla hyvin 2000 luvulta. Pari aika ajatonta klassikkoa joukossa, mutta muuten melko tasapaksua. Hyvä ääni naisella.

Tämmöistä leppoisaa sunnuntain aamupäivän kahvittelu countrya. Ei oikein iskenyt muuten kuin taustamusana

Yes on aina mennyt mukavasti taustanauhana ja tosi kovia lekoja tullut bändiltä. Oon aina tykännyt tämmösestä "kokeellisesta" progressiivisesta musasta ja tätäkin levyä kuunnellessa olisi varmaan sienet avannut tätä vieläkin enemmän (ikinä en ole sieniä nauttinut). Tosi kivoja sävelkulkuja ja syntikka-kitara "keskusteluja" tälläkin levyllä. Silti ei tälle millään voi yli kolmosta antaa...

Ihan mukavan kuulosta hidasta laulantaa ja sopii taustameteliksi, mutta kyllä jo puolessa välissä alkoi hieman kyllästyttää kun jokainen biisi on täysin samallainen ja voidaan Hallelujah lyödä tähän samaan kastiin.. Vois olla kolmonen mut ehkä tän päivän olotila ois vaatinu jotain menevämpää ja lasketaan tällä kertaa alaspäin

Ei vaan lähteynt Joy Divisionit. Pari ihan ok biisiä mut ne ei jaksanu pitää tätä levyä pinnalla. Johonkin tilanteeseen varmasti sopivaa. Ihan ku joku olis tilannu Depeche Moden syntsat Temusta

Illalla kun kuuntelin olin valmis antamaan jopa nelosen tälle levylle, mutta tänään kun kuunteli uudestaan niin pakko tiputella tylsään kolmoseen. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa ja oikein toimiva Kraftwerk levy, mutta kun tietää että parempaakin on luvassa. Hieman nimikkobiisi jää toistamaan itseään vaikka rakentuukin hienosti alusta eteenpäin.

Olipas monipuolinen ja mielenkiintoinen levy. Ei oo tullu aiemmin Kate Bushia kuunneltua, mutta tämä olikin positiivinen yllätys. Voisin kuvitella kuuntelevani uudelleen. Tuntuu löytyvän montaa eri genreä ja Kate Bushin ääni on kyllä loistava. Ymmärrän kyllä senkin, jos tää levy ei joillain lähde yhtään.

Kaikin puolin kelpo teos. Ei olis varmaan luu riidiäkään hirveesti tullut kuunneltua ilman tätä ”haastetta”. Levyllä sopivasti erilaisia biisejä ja Reedin välittyi tuli hienosti läpi

Vanhaa piirrettymusaa :D ihan ku ois kelaillu Tom & Jerryä ja muita klassikoita ilman kuvaa. Kyllähän tässä viihtyi sen aikaa mitä se kesti, mutta ei tätä ehkä neloseen voi nostaa. Annetaan se tylsä kolmonen. Ei tästä mitään pahaakaan sanottavaa ole

Ei se prinssi vaan vieläkään lähde.. Vaatii varmasti jonkun todella herkän mielentilan että jaksaisi tosissaan kunnella ja nautiskella. Hyvinhän tuo kitara välillä laulaa, mutta siihen se jääkin. Mennään tällä kertaa kakkosella

Eihän tää huono oo mutta ei vaan genre oikein iske. Aika tylsä ja tasapaksu levy

Ei lähtenyt jotenkin kyllä nyt yhtään. Taustameteliksi korkeintaan.

Oikeinkin miellyttävä kokonaisuus. Voisi kuunnella enemmänkin. Mukavan seesteinen tunnelma joka toimi oikein kivasti

Täähän oli jo parempaa joy divisionia, mutta jotain jää nelosesta puuttumaan. Oikein mainio kulku koko levyn ajan mutta jää silti hieman keskinkertaiseksi omaan musahermoon.

Ei mitenkään erityinen, muttei erityisen huonokaan. Jos jotain niin odotuksia ei ollut ollenkaan ja täysin uusi tuttavuus itselle. Siihen nähden jopa ihan positiivinen albumi. Ysäri tästä huokuu vahvasti läpi

Äääääh mitä tähän nyt sanois sitte. Ei mitään huonoa, muttei kyllä jäänyt mikään biisi mieleen

Olihan taas leppoisan mukavaa kuunneltavaa. Ei oo tullu Dovesiakaan aiemmin kuunneltua. Ei mitään maata mullistavaa, mutta tykkäsin. Ei ehkä neloseen kuitenkaan? vedetään tylsällä kolmosella. Voisin kuvitella kuuntelevani enempikin Dovesia ja tutustua yhtyeeseen paremmin

Ihan mukavaa rokkia mutta ei tällekään ihan nelosta voi antaa. Aivan upea levyn kansi ja mukava tuttavuus, mutta tästä huokuu kyllä kovasti jenkkimarkkinat. Joissain biiseissä ehkä torvisoittimet ottaa omaan korvaan liian isoa roolia jota vokaalit ei pysty lunastamaan. Mut kyl meikä tuolta kiskalta pretzelin ostaisi. Rikki dont lose that number jäi jopa soimaan päähän mukavasti

Ei vaan Jazzit oikein lähde. Melko puuduttavaa kuunnella näin pitkä livelevy jazzia. Toimisi varmaan mukavasti jossain hyvässä ravintolassa pihvin äärellä taustalla, mutta nyt kun keskittyi vähän enempi niin eiii. Toki 1956 ollut varmaan hyvä meininki myös tuolla Newportissa keikalla

Ihan solidi rokkilevy vähän erikoisilla twisteillä. Ei mitään mullistavaa eikä tältäkään levyltä oikein mikään biisi jäänyt mieleen

Yksi kovimmista ja ikonisimmista progerokkilevyistä mitä on tehty. Vaikka tämäkin levy on tullut rullattua satoja kertoja läpi, niin tuntuu että jokaisella kuuntelukerralla sieltä löytyy vieläkin uusia puolia, sointuja, säveliä ja kilinää! Tom Sawyer täydellinen aloitusbiisi joka asettaa kuulijan yksisarvisen musiikkihevosen satulaan

Oikein mukava ja lepposa country levy jossa haisee Amerikka. Ei tätä montaa tuntia pitempää jaksaisi luukuttaa mutta ihan positiivinen lopputulema