Napalm Death on melkein kulttimaineeseen noussut ja löi hyvin alkutahdit tän genren musiikille. Kovin hyvin levy ei välttämättä oo aikaa kestänyt ja suurin osa biiseistä tasapaksua höttöä. Albumille 1 ja kulttimaineesta 1
Kaikin puolin toimiva platta siltä ajalta kun Kanye oli vielä edes jotenkin järjissään. Paljon hyviä featteja mukana ja löytyy levyltä muutama "megahitti". Tykkään tällä levyllä monen biisin rakenteesta miten biisi kasvaa alusta eteenpäin. Hyviä introja yms. Mutta ei kuitenkaan kipua omalla asteikolla ihan neljään tähteen. Vahva 3
Osassa biisejä paljon köyhän miehen amerikan beatles meininkiä ja paljon mustavalkoleffojen taustamusiikkia. Hyvin svengaava levy.
Haistan spraymaalin ja kuulen rullalaudan soinnin ja leveiden farkkujen kahinan. Tätä pitäisi ehdottomasti kuunnella kannettavalla cd-soittimella tai korvalappustereoilla. Mukavaa poljentoa ja kovia hittejä. Aitoa ysäritunnelmaa, mutta ei silti ihan saavuta neljää tähteä. Oikea arviointi mahtaisi olla 3,5 mutta käännetään se vielä toistaiseksi tuohon kolmoseen
Albumi oli pitkä ku nälkävuosi ja paljonhan tuolla tuntui olevan fillereitä. Kuitenkin ihan kelpo platta ja ansaitsee kyllä paikkansa listalla. Isoa heittelyä fillereiden ja hittien välillä, mutta kaipa se on niin että ku tarpeeks sohii ni joku osuu
Asenteelliset tummat miehet iskee yhen kovimmista klassikoista. Legendaarinen levy muutamalla fillerillä varustettuna. Hyvää meininkiä ja menee korkealle kaikkien aikojen Rap levyjen kategoriassa.
”Kenen faija pääs jukeboksille?” Klassikkolevy
Brittipunkin pioneereilta melko tiukka paketti ja viihdyin levyn ääressä. Ei kuitenkaan ehkä yllä ihan sinne legendaarisinpien punkkilevyjen kanssa samaan arvioon
Ei oo kyllä prince kolahtanut hirveästi ikinä muutamaa biisiä ja live esiintymistä lukuunottamatta. Omaan korvaan tosi tasapaksua soitantaa
Lähdin aika skeptisillä fiiliksillä kuuntelemaan uutta tuttavuutta, mutta tämä yllätti ihan positiivisesti. Letkeetä Amerikan musiikkia joka sopi mainiosti sateiseen automatkaan taustasoitannaksi
Pääs Timbuktun pojat yllättämään. Ei oo Blues maistunut ikinä, mutta täähän oli ihan mukava platta. Ennen kuuntelua en uskonut että tykkäisin yhtään.
Kyl tälle on oma aikansa ja paikkansa. Moni biiseistä kulunut radiosoitossa paljon, mutta kuvastaa hyvin 2000 luvun alun meininkejä.
Pelkkää timanttia alusta loppuun, ei mitään pahaa sanottavaa.
Välillä olin Pina Colada tai Rommikola kädessä rannalla palmujen alla,älillä välisoitanta oli kuin Ennio Morriconen länkkäreistä ja välillä olin pelaamassa korttia kasinolla. En odottanut levyltä yhtään mitään, mutta yllättävän paljon pystyi antamaan. Spotifyssä levyä etsiessä piti Tito Puenten Albumeita rullata aika kauan alaspäin ja vielä 2min rullaillun jälkeen oltiin vuodessa 2002 :D Kertoo ehkä herran tuotannon määrästä. Levyn loppuvaiheilla myönnän katsoneeni onko vielä monta biisiä jäljellä.
Koska levy on tungettu täyteen paskaa, niin edes muutama timantti ei pelasta kokonaisuutta. Minkä takia 40 biisiä joista moni täysin sekundaa. Taas käy sama sanonta, että kun tarpeeksi räiskii niin joku osuu. Voisi nousta helposti neloseen mutta nyt meinaa tipahtaa jopa 2 puolelle... annetaan silti 3, koska kakkonen on liian pieni arvionti levylle jolta löytyy kuitenkin yksi 2000 luvun suurimmista hiteistä
Pääsipä taas yllättämään takavasemmalta. Täysi tuntemattomuus itselle, mutta kuuntelin levyn jopa useampaan otteeseen viikonlopun aikana ja tutustuin ukkelin elämään. Traaginen loppu, mutta jättipähän jäljen. Levyllä oli jotain jopa Pink Floyd tyyppisiä laulantapätkiä. Jostain biisistä kuuli selkeästi että Von Hertzen Brothers ottanut myös tyypin kuunteluun ja saanut vaikutteita. Vaikutteita näemmä saanut myös moni muu tunnettu proge/rock bändi. Tää on kai semmonen levy minkä takia tätä 1001 "haastetta" tehään. annetaan 4, mutta voisi hyvin olla myös 5.
Vaikka Doorsista tykkään niin tämä levy ehkä hieman turhan bluesia omaan makuun. Muutamat hyvät biisit, muuten hieman tasapaksu
Kyllä tässä huokuu Bowien hautajaiset levyä kuunnellessa. Lyriikaltaan taas hienoa Davidia, mutta välillä tuntui jopa hieman tekotaiteelliselta, vai tuntuiko sittenkään, kun miettii ukon historiaa. Hienoja lyriikoita ja levyn ”intro”biisi on todella psykedeelisen melankolinen. Vaikea arvioida vertaamatta siihen millaisen jäljen Bowie on jättänyt musiikkihistoriaan. Levy jää kuitenkin hieman keskiverroksi verrattuna aiempaan tuotantoon. Jäänyt itsellä aika pienelle kuuntelulle ja voisi hyvin nousta jopa neloseen kun kaivautuu syvemmälle levyn sisimpään, mutta nyt tiputetaan 3,5 arvio kolmoseen
Mielenkiintoinen tuttavuus. Moni biisi kuulostaa tutulta vaikken oo ikinä kuullutkaan. Moni biisi vois myös olla suoraan jostain 2000-luvun alun NHL pelistä tai Tony Hawkista. Välillä kuulosti myös hieman Foo Fightersilta ja Nirvanalta. Ihan kiva levy, mutta ei kuitenkaan mikään biisi jättänyt isompaa muistijälkeä. Voisin kyllä pistää toistekin vaikka taustalle soimaan. Kai tää tähän maailman aikaan jonkinnäköinen uranuurtaja on ollut kyseiselle genrelle
20minuuttia melkosta tykitystä 2min rokkibiisejä. Mitäpä tosta voi sanoa. Energinen show ja kovia hittejä, mutta ei oikee 2025 lähe itellä sen kummemmin. Perus solidia kolmosta piippuun
Tuntuu että Amy Winehouse on sellainen mistä on pakko tykätä ja varsinkin traagisen kuoleman jälkeen. En oo koskaan oikeastaan hirveesti vaan tykänny tästä radiorallattelusta, vaikka naisella upea ääni olikin. Ei tää kuitenkaan ihan 2 tähteen tipu mutta siinä kolmosen korvilla
Aivan upea timantti alusta loppuun asti. Levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä ja on yksi kaikkien aikojen parhaimmista metallialbumeista. Toki Cliff Burtonin poissaolo näkyy ja bassot jäävät hieman vaisuiksi, mutta tästä varmaan jaksavat rillejään suoristella ainoastaan itse basistit. Levyltä löytyy paljon hieman kokeellisempia aihioita verrattuna esimerkiksi aiempaan Master of Puppetsiin ja kaikessa raakuudessan ...And Justice For Allin riffit ovat monipuolisempia vaikka MoP voi monien papereissa ollakin se metallican paras albumi. Levy myös hieman keventää pudotusta seuraavalla levyllä tullutta Metallica goes rock'n'roll muutosta kohtaan.
Ei oikeen vaan ikinä oo Manson lähtenyt itellä. Kyllähän tätä taustalla kuuntelee ja levyllä muutamia ihan ok hetkiä, mutta muuten aika tasapaksua tavaraa
Yllättävän hyvin aikaa kestänyt levy Blondielta ja varsinkin remasteroitua levyä kuunnellessa, voisi muutama biisi olla hyvin 2000 luvulta. Pari aika ajatonta klassikkoa joukossa, mutta muuten melko tasapaksua. Hyvä ääni naisella.
Tämmöistä leppoisaa sunnuntain aamupäivän kahvittelu countrya. Ei oikein iskenyt muuten kuin taustamusana
Yes on aina mennyt mukavasti taustanauhana ja tosi kovia lekoja tullut bändiltä. Oon aina tykännyt tämmösestä "kokeellisesta" progressiivisesta musasta ja tätäkin levyä kuunnellessa olisi varmaan sienet avannut tätä vieläkin enemmän (ikinä en ole sieniä nauttinut). Tosi kivoja sävelkulkuja ja syntikka-kitara "keskusteluja" tälläkin levyllä. Silti ei tälle millään voi yli kolmosta antaa...
Ihan mukavan kuulosta hidasta laulantaa ja sopii taustameteliksi, mutta kyllä jo puolessa välissä alkoi hieman kyllästyttää kun jokainen biisi on täysin samallainen ja voidaan Hallelujah lyödä tähän samaan kastiin.. Vois olla kolmonen mut ehkä tän päivän olotila ois vaatinu jotain menevämpää ja lasketaan tällä kertaa alaspäin
Ei vaan lähteynt Joy Divisionit. Pari ihan ok biisiä mut ne ei jaksanu pitää tätä levyä pinnalla. Johonkin tilanteeseen varmasti sopivaa. Ihan ku joku olis tilannu Depeche Moden syntsat Temusta
Illalla kun kuuntelin olin valmis antamaan jopa nelosen tälle levylle, mutta tänään kun kuunteli uudestaan niin pakko tiputella tylsään kolmoseen. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa ja oikein toimiva Kraftwerk levy, mutta kun tietää että parempaakin on luvassa. Hieman nimikkobiisi jää toistamaan itseään vaikka rakentuukin hienosti alusta eteenpäin.
Olipas monipuolinen ja mielenkiintoinen levy. Ei oo tullu aiemmin Kate Bushia kuunneltua, mutta tämä olikin positiivinen yllätys. Voisin kuvitella kuuntelevani uudelleen. Tuntuu löytyvän montaa eri genreä ja Kate Bushin ääni on kyllä loistava. Ymmärrän kyllä senkin, jos tää levy ei joillain lähde yhtään.
Kaikin puolin kelpo teos. Ei olis varmaan luu riidiäkään hirveesti tullut kuunneltua ilman tätä ”haastetta”. Levyllä sopivasti erilaisia biisejä ja Reedin välittyi tuli hienosti läpi
Vanhaa piirrettymusaa :D ihan ku ois kelaillu Tom & Jerryä ja muita klassikoita ilman kuvaa. Kyllähän tässä viihtyi sen aikaa mitä se kesti, mutta ei tätä ehkä neloseen voi nostaa. Annetaan se tylsä kolmonen. Ei tästä mitään pahaakaan sanottavaa ole
Ei se prinssi vaan vieläkään lähde.. Vaatii varmasti jonkun todella herkän mielentilan että jaksaisi tosissaan kunnella ja nautiskella. Hyvinhän tuo kitara välillä laulaa, mutta siihen se jääkin. Mennään tällä kertaa kakkosella
Eihän tää huono oo mutta ei vaan genre oikein iske. Aika tylsä ja tasapaksu levy
Ei lähtenyt jotenkin kyllä nyt yhtään. Taustameteliksi korkeintaan.
Oikeinkin miellyttävä kokonaisuus. Voisi kuunnella enemmänkin. Mukavan seesteinen tunnelma joka toimi oikein kivasti
Täähän oli jo parempaa joy divisionia, mutta jotain jää nelosesta puuttumaan. Oikein mainio kulku koko levyn ajan mutta jää silti hieman keskinkertaiseksi omaan musahermoon.
Ei mitenkään erityinen, muttei erityisen huonokaan. Jos jotain niin odotuksia ei ollut ollenkaan ja täysin uusi tuttavuus itselle. Siihen nähden jopa ihan positiivinen albumi. Ysäri tästä huokuu vahvasti läpi
Äääääh mitä tähän nyt sanois sitte. Ei mitään huonoa, muttei kyllä jäänyt mikään biisi mieleen
Olihan taas leppoisan mukavaa kuunneltavaa. Ei oo tullu Dovesiakaan aiemmin kuunneltua. Ei mitään maata mullistavaa, mutta tykkäsin. Ei ehkä neloseen kuitenkaan? vedetään tylsällä kolmosella. Voisin kuvitella kuuntelevani enempikin Dovesia ja tutustua yhtyeeseen paremmin
Ihan mukavaa rokkia mutta ei tällekään ihan nelosta voi antaa. Aivan upea levyn kansi ja mukava tuttavuus, mutta tästä huokuu kyllä kovasti jenkkimarkkinat. Joissain biiseissä ehkä torvisoittimet ottaa omaan korvaan liian isoa roolia jota vokaalit ei pysty lunastamaan. Mut kyl meikä tuolta kiskalta pretzelin ostaisi. Rikki dont lose that number jäi jopa soimaan päähän mukavasti
Ei vaan Jazzit oikein lähde. Melko puuduttavaa kuunnella näin pitkä livelevy jazzia. Toimisi varmaan mukavasti jossain hyvässä ravintolassa pihvin äärellä taustalla, mutta nyt kun keskittyi vähän enempi niin eiii. Toki 1956 ollut varmaan hyvä meininki myös tuolla Newportissa keikalla
Ihan solidi rokkilevy vähän erikoisilla twisteillä. Ei mitään mullistavaa eikä tältäkään levyltä oikein mikään biisi jäänyt mieleen
Yksi kovimmista ja ikonisimmista progerokkilevyistä mitä on tehty. Vaikka tämäkin levy on tullut rullattua satoja kertoja läpi, niin tuntuu että jokaisella kuuntelukerralla sieltä löytyy vieläkin uusia puolia, sointuja, säveliä ja kilinää! Tom Sawyer täydellinen aloitusbiisi joka asettaa kuulijan yksisarvisen musiikkihevosen satulaan
Oikein mukava ja lepposa country levy jossa haisee Amerikka. Ei tätä montaa tuntia pitempää jaksaisi luukuttaa mutta ihan positiivinen lopputulema
On semmonen levy joka toimii kyllä monessa tilanteessa ja moneen eri mielentilaan. Mukavaa reggaeta pienellä rokkitwistillä ja olin unohtanut kuinka monta hyvää biisiä tällä levyllä olikaan. Mutta koska eilen jaettiin harvinainen vitonen ni käännetään tämä tällä kertaa nelosen puolelle.
Ei yllä mitenkään nirvanan edellisen albumin tasolle mutta omaan korvaan melko synkähkökin levy kun ottaa huomioon Cobainin kohtalon. Lyyrisesti kovaa kamaa ja soittimet on saatu kuulostamaan tosi raa’alta ja nää toimii hyvin keskenään. Ei tälle kuitenkaan ihan vitosta voi antaa
Ei ehkä se omin pala kakkua vaikka brittipunkista voisin sanoa tykkääväni, ehkä tää menee enempi sinne uuden aallon puolelle ja kuulostaa kovasti aikansa kuvalta. Muutamia ihan meneviä biisejä, mutta muuten ei kummemmin kyllä aatami ja murkut iskenyt
Tästä levystä huokuu että on luotu täysin ameriikan markkinoille. Ei vaan itelle kolahtanut mikään biisi tältä levyltä... Yritin jopa kuunnella pariin otteeseen. Onhan naikkosella hieno ääni, mutta ei lähde ollenkaan. Ykköstä en tällekään suostu antamaan, mutta laitetaan kakkoseen
Tämmöistä köyhän naisen garbagea. Muutama viisu oli jopa ihan hyvää, mut meni aika läpisoittona läpi. Kyllä tässä taas kuuluu tämän ajan kuva
Tämmönen läpisoittohan tää oli. Ei oo ikinä remmi lähtenyt muutamaa superbiisiä lukuunottamatta. Ei mitään vikaa, mutta ei mitään ihmeellistä
Onhan tää ihan kova leka ja melkein mieli tekisi antaa täydet 5 tähteä, mut onhan tässäkin nää muutamat fillerit jotka ei oikein lähe. Kyllä tästä levystä tulee mieleen vanhat turnausmatkat
Ei oo ikinä tullu pahemmin Portisheadia kuunneltua ja tää levy kyl vaikutti tosi jees! kuuntelin jopa pariin kertaan läpi ja meinaa hypätä jopa nelosen puolelle! Hyvä tunnelma koko levyn läpi, mutta heitetään nyt keskiverto tylsä kolomone
Tää varmaan toimis paremmin jos ois ympärituiterissa jossain fiilistelemässä elämää, mutta ei kyllä muuten.
Täähän oli jopa ihan hyvä! Lähin tätäkin ihan neitsyenä kuuntelemaan valmiina heittää 1-2 arviota, mut kyl tää kolmoseen nousee. Tosi kivoja juttuja soitannassa ja laulussa. Voi olla että menee vielä uusiks kuunteluun ja jopa omille listoille muutamat biisit. Ei kuitenkaan nostella neloseen
Väitän että jossain toisessa mielentilassa tää olis voinu nousta jopa kolmoseen, mutta nyt muutama kelpo viisu ei jaksa kannatella sinne asti. Moni biisi vois hyvin soida Tarantinon leffoissa. Ehkä liian sielullista itelle tämmönen
Tykkään kuinka hyvin levy "swengaa" alusta loppuun ja tuntuu että ollaan siellä jossain nykyhipidihopin alkulähteillä taas pelailemassa korista ja skeittaamassa. Ei tää kyllä huono oo ja ansaitsee jopa myöhemmin uuden kuuntelukerran
Mukavan leppoista kahvilamusiikkia. Ei kyllä varmaan tuu ikinä uudelleen kuunneltua, mut ei tää huonoa oo. Jos vielä olis kouluhommia mitä tehdä niin tällaista vois toistella taustametelinä! Puolen välin jälkeen alkoi kyllä hieman jo tulemaan fiilis että odottelee puhelimessa asiakaspalvelijan vastaamista/hissimusiikkia
Olipas jotenkin outo kokemus. Alussa levy lähtee ihan mukavasti ja energisesti liikkeelle mut sit jotain tapahtuu ja loppuplatta onkin melkoista sekameteliä ja läpisoitantaa
Piiiitkä levy, mut tää on jo sitä parempaa Whoota jos vertaa siihen ekaan mikä tässä generaattorissa tuli! Eihän tuolla hirveesti mitään isoja lekoja muuten oo ku omasta mielestä ehkä koko Whon tuotannon paras biisi Pinball Wizard.. Nostetaan nyt kuitenkin hövelillä tuulella tää neloseen
Melkosen mukavaa meininkiä ja oikeinkin kivaa soitantaa ja laulantaa. Eipä oo Joni Mitchellikään tuttu itelle, mutta mukava uusi tuttavuus. Ei kyllä neloseen nouse mut voisin tutustua tähän enempi tulevaisuudessa
Tämmöstä perus hyvää rokkia ja ihan aikansa kuva. Voi löytää samoja elementtejä ku led zeppelinistä. Hirmulekat tältä levyltä puuttui
Hämäävää kun tää levyn kansi on jostain 2012 vuoden versiosta jossa joku Rahuli sharma soitteleepi ja oli jopa ihan kivan kuulosta, mut sit ku syvennyin tähän vyyhtiin ni ollaankin siellä alkulähteillä ja ei ollutkaan enää niin kivaa kuunneltavaa :D Nyt on kyllä intialaista musiikkia kuunneltu tarpeeksi hetkeen. En tiiä onko näillä vuonon kutsuilla mitään yhteisiä tekijöitä ku artistien sukunimi... Annetaan originellille kakkonen
Nyt ei kyllä lähteny ollenkaan :D Parissa biisissä ihan ok kivoja juttuja mut mitä ihmettä?
Olihan siinä tunnelmaa ja meininkiä. Oon aina tykännyt cypress hillin taustabiiteistä ja onhan tää tosi ikoninen levy kaikin puolin.
Onpas letkeän mukavaa meininkiä ja oikein positiivinen yllätys. Taustat ihan todella hyvän kuuloisia ja päälle puhuttu verbaliikka toimii myös
Yllättävänkin mukavan kuuloinen levy tämä Simonin soololevy. Ei oo tullu sen duohommien ulkopuolelle hirveesti vilkuiltua, mutta kelpo platta. Mielenkiintoisia soitin viritelmiä ja jopa etnisiä fiboja. Ei kuitenkaan ihan neloseen nosteta
Ihan kelpo levy. Muutama kovempi hitti joukossa, mutta aika takuuvarmaa Simon & Garfunkkelia tää on. Ei kyllä omassa arviossa neloseen yllä mutta ei tää huono oo
Uskomattoman kovaa tykitystä ekasta biisistä vikaan asti. Testosteroni nousee ja kitarat raikaa! Groove metallin pioneeri. Ei mitään huonoa sanottavaa :)
Ei taas ollu huono, mutta ei kyllä kummosta. Aika taustametelinä meni koko albumi. Ei jättänyt suurempaa jälkeä
Pari aika legendaarista biisiä, mut muuten ei oikeen jaksa sytyttää. "aikansa kuva" voisi olla taas hyvä lause näihin taustoihin, mutta Janis Joplin kyllä loistaa mikin varressa
Ei kyllä maistu. Kovaa yritystä siellä täällä, mutta varsinkaan tähän mielentilaan ei kolahtanut ollenkaan.
Taas semmonen levy mistä ei oikee jääny mitään käteen. Tavallaan jotku biisit menee ok metelinä, mut kokonaisuutena jää tosi vaisuksi. Ei ehkä vaan sovi omaan kuulohermoon
Tämmöstä köyhän naisen blondieta. Meinas olla eka levy jota ei jaksanut kuunnella edes loppuun asti.
tää on sitä tossuihin tuijottelumusaa! Aluks kuuntelin ja aattelin et onpa melkosta paskaa ja taustalla kuunneltuna ei ees tiiä missä kohtaa biisi vaihtuu ku kaikki menee samaan blenderiin. Vähän ku keskitty enempi ni alko sieltä löytymään enempi hyvettiä!
Tää onkin sit vähän kinkkisempi arvostella. Eihän tää omissa listoissa mitenkään yllä MoPin, Justicen tai lightningin kanssa samalle sivulle, mutta on tässä oma viehätyksensä. Monia radioralleja jotka on kyllä täysin kuluneita jo, mutta eikai yleisestä liikasoitostakaan voi hirveesti pinnoja ottaa pois. Jos tätä levyä ei olis koskaan tehty niin Metallica ei varmaan olis koskaan noussut niin suureen suosioon kuin tänä päivänä (jos genre olisi pysynyt trässissä loppuun asti). Ei tälle kolmostakaan voi antaa ja ei tää vitoseen yllä.
