Rajuu tykittelyy. Levyllistä ei jaksa, jos ei oo tarve vetää puolen tunnin spinningii maksimisykkeellä. Bonusta pioneerityöstä.

Tää taitaa olla ajalta, kun kaniksen trollausvaihe oli viel maltillisemmalla tasolla. Hyviä biisejä, vaikkei tässä kyl mitään syväluotausta johonkin läbändeeruspuoleen ehtinyt tekemään ja en tiiä jaksaako kiinnostaakaan. Ehkä liian pitkä kokonaisuus, että jaksais kertaistumalta kuunnella.

Tän levyn parit hitit on saaneet aina kuullessa verisuonet räjähtämään päästä, mutta yllätti, että joukossa oli kovaakin menoa. Levyllä oli yllättäviä tuotannollisia valintoja ja esim. Save the Life of My Child kuulosti jo niiden puolesta hauskalta. Levyn ns. hempeemmät palat ei vaan lähde itelle, mutta heti kun touhu saa vähän särmää niin sitten taas tykkään (Mrs. Robinson ei lukeudu särmikkäisiin vaan on tosi ankee). Voi olla, että jos pakkokuuntelisin 20 kertaa niin arvosana paranis, mutta sehän vaan vääristäisi kilpailua :)

Levy ei ole kuin tunnin mittainen, mutta kokonaisuus on niin moniTAHOINEN, että otetta kaikesta on vaikea saada. Noin niinkun saundillisestihan tämä maittaa ja esim. sapotaasi on kyllä sellainen hitti, joka kestää aikaa ja kuuntelukertoja. Kyseessä ei ole mikään progelevy, mutta kokonaisuuden hahmottaminen on näin vähällä kuuntelulla hankalaa, vaikka sinänsä esim. selkeä tuotannollinen idea tästä välittyykin. Olen paria piistin ja poissin rieskaa kuunnellut ja ne eivät tainneet ihan näin sillisalaattia olla. Varsinkin levyn toinen puolisko, jossa instrumentaalifiilistelyiden määrä lisääntyi hymyilytti, kun ennakko-odottama oli puhtaasta räppilevystä. En tiedä sitten onko biisejä sommitellessa kaapista löytynyt uusi purkki pillereitä, joilla fiiliksen sai maalailevammaksi. Tästä kokonaisuudesta voisi olla hauska nähdä joku ”näin se tehtiin” -dokumentti. Nyt kuitenkin sinänsä hyvästä levystä jää sekava kuva.

Tässä on ainakin kokonaisuus, joka on kuin mittatilaustyö 90-luvun teinin ahdistuskausiin. Nyt kun levyä kuuntelee kyynisenä hieman teini-iän ylittäneenä henkilönä, niin täsmälääke osoittaa lumemaisia piirteitä. Ei siinä, kyllä levyllä on iso määrä kovia hittejä ja Billy Corganin omalaatuinen naukuminen on toimivaa. Levyn parhaita biisejä ovat omasta mielestä tunnelmapalat ja fiilistelyt. Kuitenkin ns. täytetavaraa on liikaa. Voikin olla, että kun levy on julkaistu ns. fyysisen median aikakaudella, niin tarkoitus ei olekaan ollut, että molemmat "cd:t" rallattelisi läpi kerralla, vaan fiiliksen mukaan jompikumpi levyistä uitettaisiin ministerkkojen pesään. Kokonaisuudessaan todella maittavia hetkiä, mutta koko kaksituntinen ei jaksa kantaa.

Damn, that shit was dope.

Deeppi Purple on näitä rajumman rokin alkupään parhaita pändejä ja tää levy taas on omaan mieleen ehkä paras heijän tekeleistään. Ei heikkoja kohtia ja vaikuttimet kantaa vuoskymmenten päähän. Selkee vintska.

Huhuh tämäpä oli iloinen yllätys. Olen kuunnellut the Damnedilta vain ensimmäistä levyä ja onneksi nyt myös tämä tuli tyrkylle tyrkyttimestä. Musiikillisesti yhtye on mennyt eteenpäin monipuolisempaan suuntaan ja vaikka albumin kappaleissa on paljonkin eroja ihan tyylisuunnallisesti, on niistä saatu nivottua hieno kokonaisuus kasaan. Tuotannolliset ratkaisut ovat monessa kohtaa oivaltavia ja soitannollinen huojuvuus luo mukavaa luomufiilistä. Ilmeisesti levyn menojalkaisemmat vetäisyt ovat toimineet innoittajina myöhemmin framille nousseelle hooseelle eli hösselille, joten siitä myös plussaa perään. Olin himppasin skeptinen kun levy näkyi päivän albuumina joka jokaisen pitäisi kuolla ennen kuin aika jättää, mutta onneksi listan laatijat ovat laatijoita ja minä vain kuuntelija. Ps. oon nähnyt Damnedin livenä :)

Tää levy tuntus olevan yhtä pitkää esileikkiä koko matkalta paria poikkeusta lukuunottamatta kun lipsahdetaan penetraation puolelle. Eli ainakin likaisuusaspekti on 1000%. Musiikillisesti sellaista rinssiä, että ei itselle oikein lähde. Sinänsä varmasti mullistavaa tavaraa ja oivallisia ratkaisuja. Sovitukset ja saundimaailma ei vain jotenkin iske. Voi olla, että tarkoituksella levylle haettu EROOTTINEN lataus on saanut aikaan sen, että kaikki on liian pehmoista. Biisit ovat liian junnaavia ja todennäköisesti vaatisivat oikeanlaisen mielentilan, jotta pääsisi levyn hakemaan sexizoneen. Levyllä olevat ikivihreätkään eivät ole koskaan iskeneet, joten sekään ei riitä lisäämään pisteitä. Tykkään kyllä yleisesti monestakin monarkin tekeleestä ja voi hyvin olla, että ne saisivat suopeamman vastaanoton. Jännityksellä jäämme seuraamaan onko listalla levyistä jotka kaikkien pitäisi kuulla ennen veivin heittoa lisää kruunupäätä tarjolla.