1001 Albums Summary

Rajuu tykittelyy. Levyllistä ei jaksa, jos ei oo tarve vetää puolen tunnin spinningii maksimisykkeellä. Bonusta pioneerityöstä.

Tää taitaa olla ajalta, kun kaniksen trollausvaihe oli viel maltillisemmalla tasolla. Hyviä biisejä, vaikkei tässä kyl mitään syväluotausta johonkin läbändeeruspuoleen ehtinyt tekemään ja en tiiä jaksaako kiinnostaakaan. Ehkä liian pitkä kokonaisuus, että jaksais kertaistumalta kuunnella.

Tän levyn parit hitit on saaneet aina kuullessa verisuonet räjähtämään päästä, mutta yllätti, että joukossa oli kovaakin menoa. Levyllä oli yllättäviä tuotannollisia valintoja ja esim. Save the Life of My Child kuulosti jo niiden puolesta hauskalta. Levyn ns. hempeemmät palat ei vaan lähde itelle, mutta heti kun touhu saa vähän särmää niin sitten taas tykkään (Mrs. Robinson ei lukeudu särmikkäisiin vaan on tosi ankee). Voi olla, että jos pakkokuuntelisin 20 kertaa niin arvosana paranis, mutta sehän vaan vääristäisi kilpailua :)

Levy ei ole kuin tunnin mittainen, mutta kokonaisuus on niin moniTAHOINEN, että otetta kaikesta on vaikea saada. Noin niinkun saundillisestihan tämä maittaa ja esim. sapotaasi on kyllä sellainen hitti, joka kestää aikaa ja kuuntelukertoja. Kyseessä ei ole mikään progelevy, mutta kokonaisuuden hahmottaminen on näin vähällä kuuntelulla hankalaa, vaikka sinänsä esim. selkeä tuotannollinen idea tästä välittyykin. Olen paria piistin ja poissin rieskaa kuunnellut ja ne eivät tainneet ihan näin sillisalaattia olla. Varsinkin levyn toinen puolisko, jossa instrumentaalifiilistelyiden määrä lisääntyi hymyilytti, kun ennakko-odottama oli puhtaasta räppilevystä. En tiedä sitten onko biisejä sommitellessa kaapista löytynyt uusi purkki pillereitä, joilla fiiliksen sai maalailevammaksi. Tästä kokonaisuudesta voisi olla hauska nähdä joku ”näin se tehtiin” -dokumentti. Nyt kuitenkin sinänsä hyvästä levystä jää sekava kuva.

Tässä on ainakin kokonaisuus, joka on kuin mittatilaustyö 90-luvun teinin ahdistuskausiin. Nyt kun levyä kuuntelee kyynisenä hieman teini-iän ylittäneenä henkilönä, niin täsmälääke osoittaa lumemaisia piirteitä. Ei siinä, kyllä levyllä on iso määrä kovia hittejä ja Billy Corganin omalaatuinen naukuminen on toimivaa. Levyn parhaita biisejä ovat omasta mielestä tunnelmapalat ja fiilistelyt. Kuitenkin ns. täytetavaraa on liikaa. Voikin olla, että kun levy on julkaistu ns. fyysisen median aikakaudella, niin tarkoitus ei olekaan ollut, että molemmat "cd:t" rallattelisi läpi kerralla, vaan fiiliksen mukaan jompikumpi levyistä uitettaisiin ministerkkojen pesään. Kokonaisuudessaan todella maittavia hetkiä, mutta koko kaksituntinen ei jaksa kantaa.

Damn, that shit was dope.

Deeppi Purple on näitä rajumman rokin alkupään parhaita pändejä ja tää levy taas on omaan mieleen ehkä paras heijän tekeleistään. Ei heikkoja kohtia ja vaikuttimet kantaa vuoskymmenten päähän. Selkee vintska.

Huhuh tämäpä oli iloinen yllätys. Olen kuunnellut the Damnedilta vain ensimmäistä levyä ja onneksi nyt myös tämä tuli tyrkylle tyrkyttimestä. Musiikillisesti yhtye on mennyt eteenpäin monipuolisempaan suuntaan ja vaikka albumin kappaleissa on paljonkin eroja ihan tyylisuunnallisesti, on niistä saatu nivottua hieno kokonaisuus kasaan. Tuotannolliset ratkaisut ovat monessa kohtaa oivaltavia ja soitannollinen huojuvuus luo mukavaa luomufiilistä. Ilmeisesti levyn menojalkaisemmat vetäisyt ovat toimineet innoittajina myöhemmin framille nousseelle hooseelle eli hösselille, joten siitä myös plussaa perään. Olin himppasin skeptinen kun levy näkyi päivän albuumina joka jokaisen pitäisi kuolla ennen kuin aika jättää, mutta onneksi listan laatijat ovat laatijoita ja minä vain kuuntelija. Ps. oon nähnyt Damnedin livenä :)

Tää levy tuntus olevan yhtä pitkää esileikkiä koko matkalta paria poikkeusta lukuunottamatta kun lipsahdetaan penetraation puolelle. Eli ainakin likaisuusaspekti on 1000%. Musiikillisesti sellaista rinssiä, että ei itselle oikein lähde. Sinänsä varmasti mullistavaa tavaraa ja oivallisia ratkaisuja. Sovitukset ja saundimaailma ei vain jotenkin iske. Voi olla, että tarkoituksella levylle haettu EROOTTINEN lataus on saanut aikaan sen, että kaikki on liian pehmoista. Biisit ovat liian junnaavia ja todennäköisesti vaatisivat oikeanlaisen mielentilan, jotta pääsisi levyn hakemaan sexizoneen. Levyllä olevat ikivihreätkään eivät ole koskaan iskeneet, joten sekään ei riitä lisäämään pisteitä. Tykkään kyllä yleisesti monestakin monarkin tekeleestä ja voi hyvin olla, että ne saisivat suopeamman vastaanoton. Jännityksellä jäämme seuraamaan onko listalla levyistä jotka kaikkien pitäisi kuulla ennen veivin heittoa lisää kruunupäätä tarjolla.

Olen jonkun verran kuunnellut näitä Adamsin Raijanin settejä aiemmin ja ihan tykännyt, mutta suosikiksi herran tekeleet eivät ole koskaan nousseet. Tällä levyllä teemat tuntuvat pääasiallisesti olevan siirappiosastoa, joten sydänverta on vuodatettu ja se kyllä ihan välittyykin kuulijalle. Biisit ovat hienosti sävellettyjä ja oivaltavia. Saundit ovat kuosissa ja pieniä nyansseja on uitettu mukaan kuulijaa ilostuttamaan/ärsyttämään. Sinänsä hyvä levy, mutta ei mitenkään mullistava. Jotkut veisut jäävät vaisuiksi, joten ihan koko matkalta kokonaisuus ei kanna. Levy on ilmeisesti alunperin julkaistu lyhempänä versiona kuin mitä Spotifyssa oleva versio, mutta artistin itsensä mukaan olisi halunnut juuri tällaisen kokonaisuuden julkaista ja levy-yhtiö leikkasi lopun biisit tyrannimaisesti pois. Tämä oikeuttaa taas kerran antamaan hieman moitteita siitä, että vähän liikaa on tavaraa tungettu mukaan :)

Ihan letkeetä meininkiä ja hyvää jytkytystä. Sinänsä, kun tietoisuus ahrikkalaisesta musiikista ja ennen kaikkea desert bluesista on vähäistä, niin on vaikea pistää tätä mihinkään kontekstiin. Pakko mennä siis sen mukaan, miten todennäköisesti tätä nyt kuuntelisi lisää ja miten paljon tästä tykkää. Hauskasti se mikä omaan korvaan kuulostaa jollain tapaa tutulta ahrikkamantereen musiikilta on uitettu bluesimpaan meininkiin. Levyn loppua kohden biisit vähän rauhoittuivat ja ns. tutumpi bluespoljento päätyi taka-alalle. Tavallaan jees plätty, muttei herätä suurempia tunteita.

Ymmärrän kyllä miksi tämä on laitettu listalle levyistä joita pitäs kuunnella ennen kuin siirtyy ajasta ikuisuuteen. Levy nimittäin toimii ihan hyvänä ajankuvana, vaikka ei nyt varsinaisesti mitään uutta ja ihmeellistä esittele. Albumilla on tämän lisäksi muutama iso hitti, jotka raikaavat edelleen ratiossa ja erilaisissa tapahtumissa. Tykkään itsekin muutamasta rieskan biisistä, mutta yleisesti ottaen levy kuulostaa kamalalta. Noin näihin aikoihin keksittiin pop-musiikissa, että kaikki soittimet pitää tuutata täysillä narulle, jotta tsipaleet saadaan ”soimaan kunnolla” kaikista mahdollisista peltipurkkikajareista ja markan nappikuulokkeista. Tuotantotapa korostuu Hot Fussin kohdalla ja saa yrjöt kurkkuun itsellä, joten en tätä kyllä kauhean mielelläni kuuntele. Laulukin on uitettu jonkun häröfiltterin läpi, joten sekään ei pääse oikeuksiinsa. Ehkä tämä pitäisi käydä kuuntelemassa jonkun autostereon läpi eikä kuulokkeilla, niin psyyke kestäisi paremmin.

Kovaa kepitystä ja ylipäänsä rokkenroullia. Näytti suuntaa julkaisunsa jälkeen alkaneen vuosikymmenen rokeille. Levyltä nousee muutama biisi ylitse muiden ja osa jää vähän täytebiisitasolle. Tätä orkesteria ei ole tullut herkässä iässä kuunneltua enempää, joten ei tästä yllätysbonusfiiliksiä saa. Ansaitsee paikkansa ja statuksensa, joten posipetterin puolelle jää.

Nonii nyt lähti semmoset mambot jauhamaan, että syksyinen sadekelikään ei saa hillittyä ajatuksia cuba librejen ja mojitojen tinaamisesta jossain maailman kolkassa, jonka nimen lausumiseen ei tankerokieli taitu. Samalla tässä näytetään närhen munat kitaravetoiselle musiikille. Koko musiikkiluokan varaston perkussioarsenaali on valjastettu mukaan ja jokainen kilkuttaa menemään sillä meiningillä, että kankeinkin kaveri yleisössä alkaa etsimään katsellaan kumppania venyttelyyn ja vanutteluun. Levyn biisit soivat upeasti ja tuotannosta voisi ottaa useampikin nykyajan tietokonepaskiainen mallia. 1958 julkaistuksi levyksi tämä kestää upeasti aikaa ja kaikki eri soitinten sävyt saadaan välitettyä kuulijalle. Sinänsähän tällaisesta musiikista ei jämsäläinen jöröjukka mahdottomasti tiedä saati ymmärrä, mutta tunnelma imaisee mukaansa kuin filtteripuhdistuksen läpikäynyt Dysoni. Ehdottomasti plusmerkkistä tavaraa ja vain oma sivistyksen puute vie tältä täysien pisteiden mahikset.

Kyl tää nyt vähän petti odotukset. Oon sitä "Stankonia" tms. levyä kuunnellut ja siinon parempi meno ja melske. Tässon vissiin noiden pumpun jarrujen osuudet jaettu vallan eri älpeille ja se rikkoo harmoniaa. Spiikerpoksi ei lähtenyt yhtään, mutta lavpilou ol sit maittavampi, mut kuitenkin molempia vaivaa jotenkin muoviset ja vaisut saundit. Levyn isoimmat hitit on tietty hyviä joten niistä plussaa. Pituushommissa tää menee viel rajummaks kuin pumpkinssi ja tää on varmasti ei niin paljoo hipetihopetista tykkäävälle melkonen koetinkivi lusia läpi ja fiilis touhusta voi olla se, että päivästä toiseen tarjolla on ylipitkiä levyjä, joita ei haluis kuulla ennen kuolemaa. Noh mut pitkässä listassa tulee kaikennäköstä vastaan ja eiköhän se särökitarakin sieltä taas kohta kilkata.

Ourraid ourraid ourraid. Tätä on tullut aikanaan kuunneltua ja onhan tää edelleen hieno levy. Vaikee tehdä syväanalyyseja kun about kaikki on kohillaan. Jannu on onnistunut tekemään ainokaisestaan melko ajattoman kuuloisen ja tunnelataus on saatu iskostettua jokaiseen levyn tsipaleeseen. Sääli, että paklin uintiretki päättyi ikävästi ja lisää studioalbuumeita ei saatu kuultavaksi. Viis kautta viis ja ei muuta kun lisää paskaa housuun.

Tää tais olla sitä aikaa kun albumin nimessäkin esiintyvä laulusolisti ol kunnolla rakastuneena päihdetouhuihin ja se kieltämättä välittyy tulkinnoissa. Sinänsä Doorsista tykkään, mutta tää on aina ollut omaan mieleen vähän tasapaksu levy, kun meno on vähän liiankin bluesia ja biisit sitten junnailee paikallaan. Varmaa perusmenoo ilman yllätyksiä. Posin puolella kuitenkin, mutta mieluummin tältä pumpulta kuuntelen jotain muuta.

Bowielta on todennäköisesti tällä listalla useampia albumeja, joten tämä oli ehkä hieman yllärivalinta sekaan. Varmasti, kun kyseessä on kuolevan taiteilijan joutsenlaulu, niin perustelu on jo siinä. Itse levystä en jaksanut juurikaan innostua. Liikaa leväperäistä tulkintaa luuppaavan musiikin päälle. Varmasti jos pakkokuuntelisi levyn sata kertaa, niin taide tavoittaisi sielun. Nyt ei lähde ja mieleisempää Bowieta lienee vielä edessäpäin listalla levyistä jotka kaikkien pitäisi kuulla ennen kuin käy kalpaten.

Tää on taas vähän värittynyt arvio, kun tätäkin artistia on tullut aikanaan kuunneltua. Aivan satavarmasti vaikee levy kylmiltään, jos genre ei oo tuttu ja viimestään vokaalipuoli voi herättää epäilykset (lyödä vetelät pöxyyn). Näkisin (kuulisin) kuitenkin, että tällä levyllä on aurattu myöhempien vuosien menojalkapändeille latua. Kivoja biisirakenteita ja sovitusratkasuita. Tarjoo tehtaan takuulla vihaitkufiiliksiin resonoitia, mutta myös pohdiskelevampi angstaaja tästä syttyy.

Kylhän tästä menosta vois parit ylinopeussakot kirjotella. Ei siinä, uskomattoman kova meininki kyseisen vuosiluvun tuotteeks. Kovaa alkuaikojen rokettirollia. Ihan mahottomasti en tätä primitiivirokkia jaksa kuunnella, niin se sitten puottaa oman arvion pisteitä. Kuitenkin väkevätä meininkiä ja pianoa hakataan kun ulkopaikkakuntalaista jämsäläisellä nakkikioskilla.

Komee ääni se on laulajalla, ei siinä mittee. Kuitenkin taas saundaa niin karmeelta ja biisitkin on sellasia, että käsijarru on koko ajan päällä. Ei siis sisällöllisesti nappaa, mutta annetaan nyt pojot lauleskelusta.

Olen monessa levyarviossa narissut saundeista, joten pakko jatkaa tässäkin KAIKEN REILUUDEN NIMISSÄ. Basso on unohtunut tarkoituksella tai tahattomasti kokonaan (meemitierin juttu) ja kitarapuolikin on jätetty sävyttömäksi, joten nämä elementit saavat yleisesti tämän kuulostamaan ohukaiselta eikä hevanderius välity kuulijalle. Varmasti ideana on olla KARU, mutta jos samalla haluaa, että on HEVI, niin ratkaisu pitäisi olla joku muu kuin valittu linja. Biisit eivät ole parasta mmmheetallicaa, joten ei tämä kokonaisuus kauheasti plussan puolelle jää.

Mahdottomasti en tätä pumppua ole kuunnellut ja ajattelin alkuun, että tämähän voisi tästä lähteäkin, mutta aika nopeasti tuli raja vastaan. Menojalkaisemmat biisit kyllä potkivat mukavasti hanuria ja niissä on potentiaalia, mutta sitten nämä fiilistelevämmät raidat kuulostavat liian myötähäpeältä, että niistä löytyisi mitään kauhean positiivista sanottavaa. Tuottajana resnorin rentti näkyy ja kuuluu ja monessa mielessä levy kuulostaa pirkka-versio Nine Inch Nailsilta. Kovastihan tässä yritetään saada kaivettua 90-luvun nuorison angsteja ja turhautumistunteita pintaan verhoamalla ilmaisu nihilistiseen ja mukarajuun tulkintaan. Yritän yleensä olla kuuntelematta sanoituksia, mutta tässä kun välillä niitä saattoi muutamat pätkät noteerata, niin niskahiki nousi välittömästi nolostumisesta. Eipä siinä, potentiaalia löytyy, joten ei tätä voi totaalisesti dumatakaan. Hartaasti kuitenkin myös toivon, että tämän listauksen Marilyn Manson -annos oli tässä :). Syy miksi tämä on listalla levyistä jotka pitäisi kuulla ennen kuin kuolema korjaa tuli harvinaisen kirkkaaksi.

Kyllähän tämä on ikivihreitä sisältävä levy, jossa on pääasiallisesti kaikki kohdillaan. Kai tää jotain uuden aallon ja power popin ristisiitosta. Ei hirveästi moitetta, mutta ei nyt herätä ihmeempiä tuntemuksiakaan. Mennään siis tylsimmällä arvosanalla.

Päästiin semmosen äärelle taas vaihteeks, joka ei ole ennestään itelle tuttua. Tässä on paljon elementtejä, joista tykkään ja tietynlainen melankolinen rockpoppi, jota varsinkin alkupään biisit edustavat maittaa. Jotenkin tästä on vähän vaikea saada otetta ja toki kun on täysin uusi tuttavuus, niin on vaikea antaa tuomiota puolesta tai vastaan. Mietin tätä kuunnellessa, että voisi kuunnella lisääkin, mutta se taitaa vaatia fyysisen rieskan ostamista (kun ei Spotify tätä tarjoile), joten eiköhän tämä jää sitten tähän. Sillain tässä nyt kuulee saundimaailmassa ja yleisessä ilmeessä samaa, mihin on 90-luvun indierokpopeissa törmännyt. Ehkä tämä siis toimii ja on toiminut niille jonkin asteisena esikuvana ja on sillä löytänyt paikkansa listalla albumeista jotka pitäisi kuulla ennen kuin viikatemies käy kylässä. Suorilta en innostunut kaikista levyn veisuista, joten mennään tasapaksulla arvosanalla.

Kyllähän pippeliproge aina maittaa. Tätä jeesmiesten levyä en oo aiemmin kuunnellut. Kai tässä on vähän vähemmän käsistä lähtevä meininki kuin pändin myöhemmissä 70-luvun albuumeissa. Hyvä levy kaikilta osin ja sellaista mitä kuuntelisi ihan vapaaehtoisestikin, jos menojalka tän tyyliseen polveiluun vipajaisi. Ihan ei pippelöinnin taso saavuta vielä sitä pistettä, että täydet pointsit kehtaisi antaa.

Oorraid nyt päästiin og-runopoikaan levyvalinnoissa. Tunnelma hyvä, laulu herkistelyä. Musiikki tietty aika pelkistettyä, jotta runosuolen prööt prööt -pulputus pääsee oikeuksiinsa. Ongelma toki sitten siinä, että kun ei jaksa perehtyä lyriikkaan, niin jää 70% pois. En nyt tee tämän suhteen poikkeusta ja hae lyriikkavihkosta googlella, niin mennään perstuntumalla. Iha kiva, ei kyl tuu kuunneltuu.

Nonii nyt päästiin taas näihin kesäisiin saundeihin ja romanttisiin iltoihin kesämökin laiturilla. Tai no nii, kyl tää sittenkin taitaa olla se marraskuinen Kouvolan betonihelvetti tai hylätty paperitehdas Jämsässä. Oon taas tän suhteen vähän huijariasemassa kun on tullut kuunnellut aiemminkin nautintodivaria, mutta ohan tää tunnelmallinen teos. Varmaan ekaa kertaa kuunneltuna esim. töiden ohessa voi jäädä hyvinkin kolkko fiilis ja pohdinta, että saatana mitä kolinaa. Mutta audioKUVAhan tässä on mitä upein ja musiikille harvinainen immersiivisyys on läsnä. Tossa yks tän ryhmän kuulijoista sanoi, että mänsesteri oli helvetin ruma mesta kun siellä kesällä vieraili. No tää pumppu on sieltä kotosin ja varmaan kyllä kuulostaa siltä miltä kyseinen paikka näytti seisarikasarin vaihteessa. Mut joo, tän pändin kahdesta levystä tää on aina ollut itelle enempi mieleen. Ei siis muuta kun lisää paskaa housuun ja hyvät pisteet kehään.

Semisti vaikee levy arvioitavaksi. Varmaan tavalla tai toisella suuntaa näyttävää matskua ainakin popimman elektromeiningin saralta. Ainakin tässä nyt viel ajellaan Voimalaitoksen viitoittamana aurinkoisella baanalla eikä oo kovinkaan synkeet meiningit. Ihan kivan kuulosta päristelyä. Ei kuitenkaan sillai resonoi, että jaksais tehosoittoon pistää. Eiköhän tätäkin länsiteutonia oo tarjolla tulevaisuudessakin tän listan osalta levyistä joita pitäis kauheesti kuunnella ennen kuin nirri on pois. Mietitään sitten niiden kohdalla lähteekö arvosana kirkastuun vai hiipumaan (jos ei oo ragequitattu ennen sitä).

Onhan tää melko teatraalista ja taiteellista tavaraa. Kuitenkin hyvin paketoitua ja esitettyä. Tuotanto toki kestää aikaa ja sen sai huomata sen netlipsi-sarjan myötä, kun pussin kati sai paljon uusia fänejä. Taas kerran voi toistella sitä miten yhellä kuuntelulla tästä ei varmasti irtoo kaikki akselistot ja kulminaatiot. Eipä siinä, varmasti rohkassut tulevia sukupolvia ja taiteilijoita omalla esimerkillään. Vägevätä on. Kelpaa juu. Hyvä hyvä.

Noniin Yrtsi, miltä meno nyt maistuu? Tän ostin joskus seedeenä svämp myysikistä ja tuli kuuneltuukin kohtalaisesti ja ihailtua kansikuvissa olevaa kaveria, jolla oli tiukassa farkussa banaani lahkeessa. Albuumina tää lukeutuu varmaan johonkin glam-rokin lähdeteoksiin tms. Ihan hyvii veisuja täynnä ja sellasia kunnon ikivihreitäkin. Vahvaa tekemistä ilmeisesti täysmulkero äijältä. Ei nyt sillain mitään mullistavaa tai todellista eteen_näyttäjää, joten ihan ei täysii pisteitä pysty antaan. Kuitenkin heleppo nelkkukelkku. Metal Machine Musicia sitten vaan oottelemaan, jos vaikka joku kuratoija on pikkuhönössä keksinyt, että tää pitäs kyl kaikkien kuulla ennen alakertaan siirtymistä.

Jatsihommathan on semmosta, että jos sille polulle lähtee niin kaninkolo vie mennessään. Oon itze pysynyt vähän etäämmällä, vaikka jotkut kyseisen genren levyt kyllä houkutteleekin kuiskailuillaan. Tää nyt ei ihan resonoinut täysii. Hyvää pikpändi-veivausta ja semmottiis. Eiköhän vielä saaha parempaakin kilkuttelua listan edetessä.

Selkeesti verrattuna edelliseen rinssiin tässä on kiimaisuuden määrä ollut matalampi levyä väsäillessä. Sekaan toki mahtuu myös ilmapano-biisejä likaisimmista fantasioista, mutta itse musiikki ei ole niin perverssin kuuloista kuin 1999-rieskalla. Joukkoon mahtui lähes bruus spranksteeniltakin muistuttavaa tavaraa (tais olla se I Could Never Take the Place of Your Man tms). Tästä aasinsiltana voi todeta, että melkoinen sillisalaatti tämä on kokonaisuutena. Tuotantojälkikin vaihtelee biisien välillä rajusti. Eipä siinä, kyllähän se rinssin mielenmaisema on omanlaistaan ja jos siitä ei saa otetta, niin varmaan tämä materiaalikin hirvittää. Joukossa vois olla jopa neljän tähden veisuja, mutta kyllä sinne sitä haisevaa kakkostakin mahtuu. Pituutta levyllä nimittäin taas piisaa. No mutta ei se mitään. Annetaan taas vaihteeks puolihölmö arvosana.

Nonii saatiin taas erikoismies listalta pulpautettua framille. Kohtalaisen värikästä touhua sekä ite päähenkilöllä, että hänen lähipiirillään, mutta ei anneta sen häiritä! Levy saundaa sillai ihan kivalta, että on nippelit kohdallaan, mutta vähän jää semmonen pliisu kuva. Levy potkastaan ihan rehvakkaasti liikkeelle, mutta ei oikein jaksa sitten kantaa. Albuumin suurin hitti, jossa lauletaan jotain luuloista ja yksinäisyydestä, on ainakin osotus, että joskus kasarilla pysty kohtalaisen kunnianhimosellakin tavaralla nousta listoille killumaan kellumaan. Kyl tällasissa pitää antaa luomusta plussaa kun on jouduttu ajatuksen kanssa tekeen tuotantoo ja sovittelemaan palasia kohdilleen. Räväkkyys kuiteskii puuttuu ja vaikka sekoilu on vähäsempää kun esim. eilisellä rinssillä, niin kiinnostavuutta on vähempi.

NOJOO. Ei tästä ihan hirveästi saanut otetta. Ajoittain semi-erikoista poppista ja ajoittain ihan hyvää jumputusta. Kai tää on joku brittien elektro-skenen alalajin esittely. Ei mahottomia tunnetiloja herättänyt suuntaan tai toiseen.

Tässon taas yks nuorena nukkunut kaveri. Eli siis OG Drake. Näitä tän tuotoksia on tullut kans kuunneltua joskus oikein tarkotuksella. Eli ihan mieleistä tavaraa. Tunnelmapalaa toisensa perään ja intiimi meininki kantaa läpi levyskän. Levylle valittu tuotannollinen linja on hienovaraista ja erilaiset orkesterisoitinsovitukset on kyl upian kuulosia. Vaikee myös keksiä oikein muita verrokkeja, jotka ois tohon aikaan vastaavanlaista materiaalia tarjonneet. Vuoskymmeniä myöhemmin sit alko semmosiakin putkahteleen ja sit kun niitä tulee tällä listalla levyistä joita pitäs kuunnella ennen lusikkaa nurkassa, niin voin sanoo, että tää on nyt semmonen (jos en oo ragequitannut). Aikalaisethan ei tätä kauheesti noteeranneet, mutta sitten jälkeenpäin on todettu, että JEE TÄÄ ON HIENOO. Näin kolmesataa vuotta myöhemmin voin sanua samaa. Paitsi jämsäläinen kaveri sanoo, että HIANUU.

Nyt kyllä arvontakone hellii ryhmäläisiä kun saahaan toinen divari kuunteluun näin nopeesti edellisen jälkeen. Muistin, että tää ol se karumpi levy näistä kahesta, mutta täähän olkin ihan poppista ja toi jälkimmäinen sit tylympää. Saundit on toki rajummat, mutta ehkä se on sitten luontasta jalostusta sillä klouserilla. Aika paljon tähän pätee niitä samoja juttuja varmaan kun siihen, että sillain vaikee tarjota nyt lisää mitään upeeta syväluotausta. Kyl mää tänkin levyn fiilareista tykkään ja nyt kun tän aikasemmasta kuuntelusta on ollut vuosia taukoo niin tuntus edelleen potkivan beballe. Ahas asteikko niin sinnehän se solahtaa korkeelle. No, tätä tavaraa ei pitäs enää olla lisää. Tai jos onkin saman porukan tuotoksia niin ainakin nimi on vaihtunut ja laulaja on hautuumaalla.

Oon varmaan tätä edeltävää äänet johdattelee -levyä kuunnellut, mut tää ol entuudestaan vieras. Muistaakseni se levy ei ollut ihan näin rajua tavaraa. Jotain juttua tästä albyymistä ol, että tuotantokulut ol kympin verran, jos ei laske mukaan kaljaan mennyttä rahaa. Sillainhan kun halutaan käyttää ilmasun tehokeinona kämäsyyttä ja biisit saattaa loppua siinä kohtaa kun ne vasta pitäs alkaa, niin kuulija jää helposti miettimään, että miksi. On tässä seassa hyviäkin biisejä tai ainakiin niiden aihioita. Enkä nyt lähe liiaksi tuomitsemaan sitä, että hommaa ei ole hiottu. Ohan toi myös melkosta erikoishuumoria lyödä kuorsaukset taustalle ja siihen sitten nauhotella päälle musisointia. Jollain tasolla siis viehättävää, mutta varmaan kasetille nauhotettu "minun kuided pai voisiis best ohvi" kestäs paremmin kuuntelua. Kai siin kuitenkin se perusidea katois, kun selkeestihän tätä säveltäneellä on ajatus hyvistä melodioista ja poppiksesta, mutta haluaa tehdä tajunnanvirtaa sen sijaan, että nälväis viimeisteltyä taideteosta. Kai nää omatkin ajatukset levyistä jotka pitäs kuunnella ennen viikatemiehen vierailua on enemmän tän levyn henkistä taidetta kun mitään musiikkijournalismia. Että sillai. Yritä tälle nyt sitten pisteitä antaa. No yritän. Annetaan sit paremmat pisteet, jos tulee se toinen levy. Voi kyl olla, että sekin ol ihan samaa menoo. Joopajoo sano rengit päissään.

Ihan tömäkkää fänkkiä ja meininkiä. Kauheesti en aihetta tunne. Perusvarmalla siis mennään.

Tämän albumin myötä tuli itselle tutuksi genrenimi "post-britpop" mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Bändi on nimenä tuttu, muttei oo tullut kuunneltua aiemmin. Sillain kyllä ihan tykkäsin osasta biiseistä, mutta tietyllä tapaa se, miltä levy kuulostaa jätti vähän lattean kuvan. Kappaleissa oli ajoittain hyvää junnaamista, mutta sitten sekään ei kantanut sillä tapaa, että tässä klassikkoainesta olisi ja välillä meni jopati "lopu jo" sfääriin. Levyllä tuntui olevan useampi laulaja mikä nyt ei haitannut. Ehkä eniten äänessä ollut oli ajoittain hieman väärällä tapaa naukuva. Saundimaailma oli sellainen, että siinä oli tuhtia purtavaa mutta silti nyanssit erottuivat eli ihan onnistunut. Jää tää nyt kuitenkin positiivisen puolelle ja pienellä särmällä ja ehkä rosoisuudella olisi sellaista tavaraa, jota voisi enemmänkin kuunnella. Ajoittain tää kuulostaa aika paljon Elbowilta, joka taisi olla aikalainen ja samoilta seuduilla. K-Y-R-P-Ä kyynerpää onnistui sitten viemään tämän jutun vaan enemmän kaupallisen kuuloiselle raiteelle. No nyt lähti ainakin jutut sivuraiteelle. Ei siinä. Ihan kelpoo, mut ei nyt mitään superiikaan. Jee.

Jee päästiin näiden salaisten paheitteni äärelle. Eli pehmeetä karkkia tarjolla korvakäytäviin. Tää nyt ei oo näistä höyryseksilelustanimensäsaaneen pumpun parhaita levyjä, kun vaan yhdellä biisillä rumpuja soittaa porokaran jehvi. Night by night onkin albuumin paras biisi. Yleisesti ottaen miellyttävää ja harmitonta menoa. Jos itzessä vielä henki pihisee 50v päästä niin todnäk tää ois sillon täyven vitosen setti. Nyt kuitenkin jää vähän vajaaks, joten perusvarmalla mennään.

Kivaa jatsii.

Ihan kivaa rokkii, jossa on vähän progee ja jatsii. Tuntuu, että monessa veisussa on aika paljon jamittelua lyöty narulle. Bonusta tosta puhallinhommasta. Montaa puhkujaa tuntu olevan matkassa. Vois tätä varmaan vapaaehtosestikin kuunnella, mutta ei nyt mitään kauheen superihkuu tavaraa. Iso kolmonen pöytään.

YUP teki joskus alkuaikoinaan biisin Geddy Lee Sucks, mut eihän se kaveri tän perusteella nyt mahottomasti oo bebasta. Hyvä levy tämon ja persoonallinen ilme välittyy. Monta ikivihreetäkin saatu mahutettua mukaan. Ei nyt kuitenkaan mikään "tämä on minun mielestäni ihanan hyvä älbymi". Rusikaani on kovaa tykittelyä, mutta silti aika poppista. Joku vois sanoo, että semisti kädenlämpöstä. No se sen varmaan tekee ettei oo mikään vitkun juttu. Kuitenkin nelkkukelkku.

Ehhhh päästiin vihdoin kantrijyrin pariin. Karmeeta raakana. No ol siinä pari kohtaa kun melkein viihty. Ei siis ihan ygöstä.

Nonii minä ja riki ollaan rekei okei. Sillaihan tääkin musatyyli menee varmaan vähän siihen, että liikkumavaraa ei oo mahottomasti. Sama poljento ja jytke stygestä toiseen. En oo koskaan ollut mikään kauheen kova tän genren fäni, vaikkei sitä ehkä päällepäin uskos. Tää repäsy nyt yllätti positiivisesti, kun tunnelma on aika synkee ja se sitten tietty vetoo synkkään kaveriin. Paha sanoo kuinka monta marlin mehutiivistelevyä tälle listalle mahtuu, mut ainakin tässon nyt rima asetettu kohtuu korkeelle. Näissä biiseissä kuitenkin tuntuu olevan paatosta ja eetosta. Hauskoja urkutsydeemeitä on uiteltu mukaan ja esim. taustalaulut tuo hyvää lisäväriä. Ehkä jos 1100 levyä sisältää vaikka viiskytä jah jah mon -julkasua, niin itekin on lopulta täysin vapaa babylonin ikeestä tällasen johdattelemana.

Sairaan hyvä poppispändi se narvana. Tää in tuhero on aika iso harppaus jotenkin siitä mitä ei sittenkään edusti. Vaikka tässä nyt on jollain tasolla sekoilua niin kyl kuitenkin kokonaisuus on viehättävä. Ois varmaan ollut hauska kuulla mitä tulevaisuus ois tuonut vielä tullessaan jos ei haulikkohommat ois päättäneet toisin. Mut joo 1-5 asteikolla ja valitulla linjalla tää nyt kuuluu useemmasta syystä (joita vois eritellä mut ei jaxa) niin totanoinnii sinnehän se menee täysiin täysii.

Jännä, että tässon keulakuvana charru, joka on jostain syystä tuttu sekä nimenä, että pärstänä, mutta musiikki ei oo pahemmin tuttua. Ainut styge, jonka oikeestaan tietää on se Ant Rap ja siitäkään ei oikein ota selvää, että kuinka kieli poskella tässä mennään. Nonii ja sitten tähän ite pihviin eli leipään eli rieskaan. Levy on melkosta kalasalaattia eli sillipitosuus on korkee. Sovitukset on aika omanlaistaan ja ensikuulemalta men ajoittain vähän sietämättömän puolelle. Kuuntelin kuitenkin rohkeesti toisen kerran ja alkohan tuolta löytyyn ihan hetkensä. Vissiin briteissä tää on mennyt läpi kuin HÄKÄ (mikä perkeleen sanonta se toikin on) jo aikalaisena. Varmaan, jos hinkkais enemmän, niin tätä vois ymmärtää työntö työnnöltä enempi. Mutta semmoseen ei oo aikaa, kun kohta tulee taas uutta kuunneltavaa. JOTEN vaikka levyllä onkin "saatana mitä sekoilua" -hetkiä, niin varsinkin alkupään biisit on hyviä. Joten kun meno on kunnon sinkoilua, niin lyödään ite sitten jämäkästi kepulainen arvosana.

Nonii nyt on väkevätä tulkintaa ja useempi ikivihree samoissa kuorissa. Varmaan monet näitä veisuja tuntee, mutta harvempi sitten tietää, että ne on tämän artistin itze kynäilemiä sävellyksiä. Eipä siinä, ei oo mitään vikaa menossa, mutta toisaalta ei kyl (vielä) mikään oman kasettimankan tehosoitossa oleva/ollut, niin ei ihan täysii voi antaa. Kuiteskii top notchii ja iso influensseri (ei sosiaalisen median).

Joo ei tää vaan oikein lähe. Pari ihan jees hittiä, mutta jotenkin vähän liian kliinisen laskelmoivaa. Ei nyt ihan nolla eli reikä eli hole ehkä enempi arshoul eli kakkonen.

Ei nyt kauheesti herättänyt fiilareita suuntaan tai toiseen. Tykkään kyl ihan pändistä ja alkupään levyjä oon kuunnellut asioikseni. Vähän ehkä lattee meno yhellä kuuntelulla, mut ei ärsyttänytkään. Remmii vaan kireemmälle ja menox.

Jos IT-kupla ois musiikkia niin se ois kyl tätä. Tässon kovasti Internet-aikaa saatu yhistettyä pomppuheviin radiopuhelinsaundiräpin ja hiphoppielementtien myötä. Ei siin mittään, ymmärrän kyl, että tää on iskenyt siihen kansanosaan aikanaan, joka on elänyt kukkeinta angstikauttaan. Rajuu meininkii, mutta sopivilla poppikoukuilla. Hitithän tästä on kuullut miljourdeja kertoja, mutta albumiraidat on vieraampia. Niissäkin kyl vähän kaikuu samoja yrityksiä kun hiteissä eli vähän tää alkaa toistaan itteensäkin pidemmän päälle. MUTTA JOO, muovi haisee. Periaatteessa tää nyt vois olla kolmosenkin levy, mutta toisaalta tää nuumetalliskenessäkin tul vähän sillain, että haki aikasempien rungon ja teki siitä tarpeeks poppista päästäkseen meinstriimiin, niin ei oikein pioneerityöpalkintoakaan voi jakaa. Joten kivasta popista käärittynä pääkallolahjapaperiin pisteitä kertyy nyt sen mitä kertyy. Plussaa toki siitä, että kävivät JÄMSÄSSÄ keikalla vielä kun alkuperäsessä huutajassa henki pihis.

Ohan tää nyt ihan kivaa ja tunnelmallista, mutta ei mahottomasti omaan makkuun. Erikoista myös, että tää kolmas levy valikoitunut mukaan. No, todnäk ne kaks aiempaakin pääsee viel kuuleen jos ei ragequit iske. Mennään hajutonväritönmauton-menolla kun ei nyt rajumpii sävärei irronnut tai mahottomasti ärsyttänytkään.

No tässois nyt sitten sitä bossaa ja novaa ja varmaan jatsiakin seassa. Pehmosta on saundi ja meno on myös pehmosta kun meikäläisen jutut. Ei oo taas kyl mitenkään kauheen tuttu genre muuta kun sen kautta mitä yks maailmanmusiikkimies on tarjoillut suosituksina. Kylhän minä niihin veisuihin lankeen ja tykkään eikä tääkään nyt tuo muutosta siihen näkemykseen, että kyl on niin mukavata kilkettä tämä. Ottijatuota kyl maar minä voisin tämmöstä kuunnella enempikin ja varmaan kuuntelenkin. Kunhan tää lista on kahlattu eka läpi. Eli sitten se on jo unohtunut lupaus, mutta tässä kohtaa iso huurteinen nelonen pöytään eikä sitä ainasta keskaria.

On tää kyl hyvä. Hyvii biisei hyvää lauluu. Hyvää saundii. Monipuolista menoo. Oivaltavii ratkasuita. Radioheadin mies mukana hönkimässä. Nyy jorkki steit of maindi välittyy. On kyl tuttu artistikin, että ei siin. Tää taitaa kyl olla popimpaa kun ne jotkut aiemmat. Eli varmaan tää on hyvä lätty alottaa tän artistin suhteen suhde. Tai ei ainakaan kantsi kauheesti kaivella syvemmältä, jos ei tääkään maita. Tosin sen nyt tietää, että tätä on kyl melko varmasti tulevaisuudessakin tarjolla listalla jonka läpikäyntiä ennen ei parane kupsahtaa. Mut HEHE no tää ol sisäänajo sitäkin varten, että saa kuunnella niit muita levyjä. Kova jätkä antas tälle täydet. En oo kova jätkä ja kun ei nyt oo ennestään suosikki niin mennään löysän kaverin nelkulla. Mut jos ois aikaa niin kuuntelisin tätä enempikin. Sit kaduttas arvosana. Vuan katua ehtii sit listan läpikäynnin jälkeen. JA SIIHEN NYT ON VIELÄ AIKAA.

Tässon kaveri joka runsaan levytyssaldon lisäks tykitteli myös perillisiä maailmaan tuimalla tahdilla. No sen voi varmaan laskee aina plussaks, mutta en tiiä vaikuttaako omaan arvosanaan. EHKÄ. No mut kuitenkin, on tää ihan jees mut ei kyl jaksa kuunnella kertaa enempi. Varmaan vähän liian vähän fallout radioo ja samalla liian vähän rokettirollia. Eli semmonen keskiviiva jossa on molemmat puolet haettu mukaan. Keskiviiva-arvosanalla siis mennään ja soppii eppäillä että tätä enää kuuntelisin.

Taas päästiin näihin salaisiin suosikkeihini. Tai siis mitä sitä salailemaan, kylhän tätä on tullut kuunneltuu sen näiden ekan älbymin lisäks. Tsillii menoo ja tunnelma on mitä parahin. Fiilis kantaa kokonaisuuden läpi ja säröjä ei ilmesty tuulilasiin. Melkeen tää menee mihin tahansa tunnetilaan tai sit vaikka siihen kun pää on tyhjä tai täys. Yleensä se on kivaa jos on paljon kaikkia sampleja sun muita, mutta hyvin tää menee näinkin, että ote on enempi minimalistista. Siihen kylkeen viel tommosta jatsifatsistailia, niin omaperänen lähestymistapa on saatu luotua. Tää levy on taas näitä "ajattomii" eli vaikka meno on vidu ysäri niin silti kestää tarkasteluu tuotannollisilta ansioltaan kaikkeen myöhempäänkin. JOTEN klasu antaa kymppi pistettä ja hyvä tämä levyraati on hyvä.

Jee jatsia. Vähän liikaa tiluttelua, mut ihan jees tunnelma kun astiat kilisee ja porukka juttelee mukavia samalla kun basisti vääntää jotain maailmanlopun sooloa.

Kai tää on blöörin joku vähän identiteettikriisilevy. Ainaskii sisältö on aika monisyistä. Joukkoon mahtuu tyyliltään monenmoista veisua. Eikä siinä, kyl mää tästä pändistä tykkään ja tää levykin on ihan jees. Jollain tapaa ei vaan lähe se yleissaundi joka tässä vallitsee. Kai se on vähän ominaissaundia sille ajalle, kun tää on pykästy pihalle. On tässä levyllä yks omista lööri-suosikeista eli avausraita Beetlepummi. Laulu kax on kans ihan takuuvarma hitti. Siit oon jotain juttua kuullut, että tekivät sen vähän kieliposkessa ajatellen sitä miltä ameriikkalainen rokkimusa kuulostaa, kun ison veen takana ei ollut blurraus kelvannut. No se sit men kivasti sillä ylipäänsä mantereella läpi. Mut, kokonaisuutena levy on "ei loistava eikä huono" eli iso kolmonen taas vaihteeks pöytään.

Oopperaa. Rokkioopperaa. Nyt on tääkin sit kuultu kokonaan. Pitäs varmaan nähä jossain jämsän kesäteatterissa tää niin aukeis enempi. Musassa ei sillai oo vikaa, mut parempii ne kuka:n normibiisit on. Eli taas särmätöntä arvosanaa.

Ihan kiva. Jotkut biisit nelosta mut osa sit kagosta. Kepulaasena siis mennään. Jos nyt oikein muistan niin näissä mitseleissä oli kyllä rajuja sekoilujakin jotkut projektit, tää nyt ol selkeesti ihan siedettävää ja melkein poppista.

Jonkun verran on stounssi-levyjä tullut kuunneltua, mut ei tätä. Ihan hyvii veisuja ja parit hititkin. Ohan tää vaarallisemman kuulosta kun stiiplesi eli enemmän jännämiehen valinta. Mut se on sit kii että kuinka paljon jännää, että miten tää maistuu millonkin. No nyt maistuu nelkun verran.

Tän takii mä tähän projektiin lähin.

No mutta tämähän oli iloinen yllätys. Musiikki-käsite venyy ja paukkuu 70-luvun tyylillä. Vähän menee popiksi loppua kohden ja se toki syö sit immersioo. Varmaan jos tätä konesäksätystä ymmärtäis paremmin niin niissäkin ois kaikuja, joita ei oo ennen tätä koettu. Mut joo, kiva kuriositeetti ja memutus. Kuitenkin vähän karmeeta raakana.

Ihan jees, mut ei tää oo koskaan oikeen lähtenyt itelle. Varmaan enempi rajut jutut ohjaa kun ite musa. Sillai, että jää semmonen semi tasapaksu kuva. Jännästi nää kyl löi läpi täällä Härmässäkin. Mut Kepu taas kerran ainoona vaihtoehtona.

Algoritmi ja alkometri tekee tepposiaan kun tää raippi kuestin eka levy tul näin vasta ton tokan jälkeen listauksesta. No ainakin tän myötä sai osotuksen omalle ounastelulle jossa muistin että toi toka on parempi setti. Eli hyvä meno ja paljon samaa mut ei iha nii hyvä. Siks keppana.

Joo ihan letkeetä ja hyvää saundia. Parit tutut hitit jotka tietty saattaa tulla vähän korvista ulos. Pauli Simo on hakenut innoissaan maailmanmusiikin kaikuja mukaan ja matkaan. Ei tätä kyl montaa kertaa jaksa, mut on hetkensä. Kepu.

Alkometri taas vauhissa kun kaks Simoo putkeen. Sit tässä on viel kuunneltu sitä toista tän huokailijakaksikon levyä aiemmin. Ei tää tästä varmaan monella kuuntelulla parane, semmonen hyvä lauleskelu ilman särmää. Sillai, että jos ei oo pakko niin ei tuu kuunneltuu, mutta ei kuitenkaan ärsytäkään ihan kauheesti ja paikoin tuntuu, että käsijarru saahaan pois päältä. Äkkiä siin kuitenkin sit taas lähetään paineleen sit jarrua ihan jalalla tai sitten tässä on niinkin moderni kun automaattinen käsjarru käytössä. No mut näkemyksestä, yristä, Bob Dylan -imitoinnista ja joululaulun+seiskan uutisten erikoisbiisistä voi antaa ihan posia. Mut ei saateri sentään tätä kyl voi korkeemmalle nostaa kun siihen mitä nyt lätkitään näköjään joka rievälle. Eli keskari pystyyn. Joulupukilta kuitenkin semmottiis toive, että pistetään vaikka sata älbyymiä ennen seuraavaa johon nää tai toinen näistä on sotkeutunut.

Oujee äijjähevin mestarteos. Testosika hönkii ja rumpu paukuttaa niin perguleesti. En oo koskaan tykännyt mahottomasti siitä miltä pat nearin tää rieska saundaa. Jotenkin liian särähtävää. Kultakorvasempi osais arvioitsia paremmin mikä sen tekee. Varmaan helvatasti tota treblee. Ois varmaan täyven vitkun levy jos ois noi tietyt nyanssit enempi omaan mieleen. Biiseissä ei sinänsä oo vikaa, mutta sit ton alta ne ei liiaks erotu edukseen. Oisko sillä lehmäpoikahelvetti-levyllä vähän vähemmän tuotettua lopputulosta ja ei sit kuulosta niin pahasti tämmöttiissiltä. No, tää on mitä on. Hyvä linja löydetty pisteytyksissä ja sillä jatketaan. Pahottelut kaikille jotka tätä bängäs nuoruusangsteissaan 1000% voimakkuudella ja oottaa itku kurkussa että jokainen ihminen maailmassa antaa tälle vintsan.

Tää nyt menee näihin ensimmäisiin hipetihoppeihin ja menohan on sen mukasta. Mesitsi on ennestään tuttu veisu ja se on kyllä hyvä se. Sillai tässä nyt sitä suuntaa ylipäänsä varmaan haetaan itseilmasun osalta ja lopputulos on vähän sekava. Osan ajasta kovaa meininkii ja osan sitten aika "kiva juttu hei" -tasoo. Posin puolella kuitenkin ehottomasti ja yks biisi on viis kautta viis mutta sitten koko rieska se mitä kuuluu koko ajan antaa eli joo. Kiva kuulla hei koko albumi tätä menoo kun ei oo aiemmin saanut aikaseks.

Joo ohan tää rohkeeta tavaraa pluussirokin tai jonkun vastaavan saralla. Kovaa revittelyä soitannollisesti ja varsinkin laulupuolella. Ihan hirveesti tämmöstä ei kyllä jaksas kuunnella vapaaehtosesti, mutta menee tähän samaan linjaan kun kaikki muukin näköjään tällä hetkellä, että ymmärrän kyllä, mutta en kuuntele. Sen takia ei voi ruoskia SÄILÄLLÄ. Varmaan osittain kärsii siitäkin, että on liveälppäri kyseessä, niin meno on enemmän semmosta fiilismiehelle sopivaa kun totiselle musiikkikuluttajalle. Sit kun ei oo fiilismies-olo, niin ei välity se lavameininki. Plussaa toki älppärin kansitaiteesta. Roopertti Krumppi on kova pikkutuhmien kuvien piirtelijä.

Täähän on tätä aikasta rokettirollia mutta vähän on pliisua. Eikä oo taaskaan tarpeeks Fallouttia. Ei lähe oikein millään vaikka kuinka puristelis. Mutta nimestä plussaa jos ei muuta. Ei pysty kyl ees kolmosta nyt antamaan. Ei oo sermiä saati särmiä.

Tää nyt on tämmöstä blues-rouhintaa ja ison maailman riki sorsan karjuntaa. Siinä parin päivän takasessa cheap trillissä ol sentään vähän psyke-elementtiä niin maistu vähän enempi. Isoja nimiähän tässä on ollut soittelemassa jne, mutta on vaan liian tylsää, että jaksais innostua. Eli joutuu toista päivää putkeen antaan kakkosta. Röökiä ja kaljaa ja soittotaitoa kun olis itellä niin sit varmaan ois maailman parasta menoo. Mut kun ei oo niin sit on mitä on.

Oujee tää on tämmöstä turboahdettua Blondieta. Aluks mietin, että laulu menee liian revittelyks, mutta levyn edetessä siihen joko tottui tai se vähän seestyi. Joka tapauksessa aika pitkälti kaikki nippelit kohdillaan ja kivaa kuunneltavaa. Koska menee kategoriaan "voisin kuunnella lissee" niin arvosana nousee sit samalla. Nelonen todistukseen ja hymyt huulille.

Joo täähän oli aika hyvää fiilistelyä. Varmaan oon joskus vähän kuunnellutkin. Levy on kyl suht pitkä mutta tais spotify-versiossa olla taas extrojen extratkin mukana. Mut paljon tommosta shuukeissi-vibaa plus kiviruusu-fiilistelyä. ELI koska täällä nyt on paljon tota paskaakin ja osuu omaan perskannikkaan niin eikai se auta kun nelkku kaivaa kaapista.

Nojoo tääkö se on se levy mihin metallikan ois kantsinut lopettaa levyttäminen ja ruveta vaan vetään keikkaa Porissa ja muualla. Voihan tää se olla. Ei kuulunut lapsuuven saati nuoruuven suosikkeihin. Ei kuitenkaan niin rupinen kun se tsastiissi jota kuunneltiin par kuukautta sitten. Ohan tässä semmosta hittiä että on saatu miljuunaa tilille joka pojalle. Ei siis mulle mutta noille jotka tässä skulaa. Bassookin äänittäessä muistettu laittaa liuku ylös eikä unehtunut alas (heh heh). Vuan mitä tähän nyt sanois. No kyl ne alkupään levyt on parempia. Tää menee sitten enempi siihen samaan kun sunkvistin mika kysy popedalta että ottaako mieluummin kriitikoiden suitsutusta vai kesämökkitonttia. Tässä on sitten mötallikan jannut valinneet ne malibu-kartanot. Vai mitä helvettiä siellä isossa maailmassa onkaan. Alkaa vähän puuduttaan saundimaailma ja hönkiminen pidemmän päälle niin ei ihan pysty nelosta antaan. Samalla kun tietää että kyllä ne paremmat levyt sielt viel listaa kivutessa varmasti päästään kuunteleen niin säästetään sitten pistepotteja sinne sitten joo. Voihan se olla että menee marisemiseks niidenkin kohalla.

Joo on tätä tullut joskus kuunneltua. Ei ehkä parasta vait straipsia. Perusidea tästä tulee läpi siitä missä pumpussa on kyse, mut biisit rupee vähän tylsistyttämään. Kivaa erilaist rokkii.

Jooooooo tää on tämmöstä. Paras biisi levyllä lainabiisi niin ohan se aina vähän semmottiista. Mutta ei se mittee. Välillä mietin levyä nautiskellessa, että kokeilunhalu mennyt siihen pisteeseen, että rupee meikäläistä kuulijana ärsyttämään. On tuolla nyt kuitenkin sen verran hyvää ja perusvarmaa soitantaa ja laulantaa ettei joudu kakkoslaarille menemään.

Muistin että tää ois jo kolmas biisti ja poissi mut ei ollutkaan. Tää on kyl räväkkää menoo ja täysiä tykitellään läpi levyn ilman turhaa hengähdystaukoo. Linja pitää paremmin kun siin toisessa mikä kuunneltiin joskus syssymmällä. Vähän myös paulin putiikista kantautuu punk-sävyjä ja sit anarkismi on yleisesti läsnä. Eli hyvää koohausta ja täynnä enertsii ilman batterii. On kyl muutenkin tuttu levy jo ennestään, että ehkä se vähän myös nostaa fiilaria. Tai sitten ei.

Joo ihan hyvää ja varmaan aikansa suunnannäyttäjää. Ei vaan itelle nyt kauheesti lähe tai riitä ymmärryXet. Joten perusvarma.

Väkevää jynttätänttää parilla ikivihreellä. Hyvää saundia ja taattua rokettirollia. Parrat pärisee nelosen eestä.

Tätä on joskus tullut yritettyä kuunnella. Ei oo koskaan ihan täysiä lähtenyt, mut siitä harvinaisia levyjä, että tuntuis paranevan loppua kohen. Varmasti kova vaikutin ja osaa hyödyntää genrerajoja rikkovaa meininkiä. Jos jaksais tuhat kertaa kuunnella niin varmaan menis viis kautta vitoseks. Nyt kun on aiemmin yrittänyt ja jälleen kerran sama reaktio että melkein mut ei ihan ja vähän liikaa sekoilua niin kolome.

Ohan tää komiata sävellystyötä ja hienoja kokonaisuuksia. Välillä meinaa lähtee vähän ylitsevuotavaks sävellyshommat, mutta onneks on vähän helpotustakin osassa biiseistä ettei pelkkää mahtipontisuutta. Varmaan kun elttoni joni meni myöhempinä aikoina enempi populäääriin suuntaan niin nää alkuaikojen setit ei saa niin ansaitsemaansa huomioo. Annetaan siis nelkkukelkkuu ja jännitetään tuleeko lisää tuubaa tältä artistilta tällekin listalle.

Jaha lisää blööriä. Ei tääkään nyt helpoin levyskä oo lähestyä ja vähän jää etäiseks biisit. Ihan hyvää menoo ja varmaan vähän pre-prittipopin ysäri-invaasioo. Pitäs kuunnella enempi jne. Kolome.

En tiiä mitä joululaulut ol ennen tätä levyä, mut kauhee vouhaus tän ympärillä on. Omaan korvaan kuulostaa tylsiltä klassisilta joululauluita ison maailman sovituksilla, jotka sit kuitenkin jää aika erikoiseks (joulu)puuroks. Pisteitä ei nosta se, että Phil Spectorkin ol ihmisenä melko raju kaveri (joka tosin lienee kantava teema aika monenkin tän listan artisteista, mutta harvempi niistä on sentään murhasta tuomittu). Eli joulumieltä kehiin ja kakkosta tiskiin dingalingalingdingdongsongtralalaa.

Iha jees.

Ei tää nyt koskaan mitään suurta suosikkia oo ollut. Vähän väsynyttä blues/kantri hybristä. Todennäkösesti näitä on tiedossa kaikki maholliset julkasut listauksessa. Joten kun nyt ei viel ärsyttänyt tarpeeks vinkunalaulu niin ollaan armeliaita. Ehkä kun ikä karttuu niin rupee narina ja vingutuskin maittaan enempi.

Ohan tää nyt ihan hauskaa maalailua, mutta en tiiä ymmärränkö tarpeeks tämmösen laveerauksen päälle. Oon EHKÄ joskus kuunnellut tän levyn aikasemminkin, mutta muistikuvat siitä on kun ryyppyreissun jäljiltä. Vuan on siin näkemystä ja tunnelmaa vaikka joku varmaan parjaa muniinpuhalteluks ja toinen tylsäks paskaks. Ei se väärin oo sekään. Mut ihan voi posipetteristi tähän silti suhtautua itse gugin.

Ourraid tää ol kyl raikas. Pändinä toki tuttu, mutta vähänlaisesti tullut kuunneltuu. Levynä semmonen, että menojalkasemmat biisit ei toimineet samanlailla kun enempi taideopiston kurssilla tehdyt. Yleisesti tää putoo varmaan brittipoppiin, mutta yhtäläisyydet aikalaisiin on aika vähäset vaikka blöörin mies tässä on huseerannut mukana. Jos saundit ei ois osassa biiseistä sekamelskaa ja harkintaa ois käytetty enempi, niin varmaan nelkku arvosanaks, mut ei ihan riitä, joten vuosi alkaa isolla kolmosella.

Joo ihan hyvää sekoilua.

Ihanaa!

Kyllähän se maittaa se pekin meininki. Ehkä vähän hämmentää miten tää levy on listoilla, mutta todennäkösesti tätä artistia on lisää tievossa. Voi jopa olla, että kun ovat tehneet päivitettyjä painoksia listakirjasta niin sitten on ollut pakko saaha modernimpaa tavaraa mukaan ylipäänsä. No tästä vois aatella, että mielipiteeni olisi "hyvä mies, tämähän on paskaa!". Vuan siitä ei oo kyse. Kyllä meinaan tykkään. Joku biisi näistä olkin tuttu vaikka ite levyä ei oo tullut ehkä kuunneltua aiemmin (ainakaan paljoo). Tää on ehkä semmonen seesteisempi jatko-osa oodeleille (oottakaa vaan niin se viel pärähtää kuunteleen) (tänään on päivä kun kaikki pistetään sulkeisiin). Eli joo. Tää on varmaan niinkun kolome tähtee oikeesti, mutta kun on omaan mieleen koko artisti ja meno ja tää levy niin sitten se on nelkkis. Että semmottiis.

Nonii kunnon määdnessiä. Tää on tämmöstä omanlaistaan prittiläistä fuusiokitseniä. Toki en näitä tän "genren" muita pändejä kauheesti tunne paitsi sen ghost town -biisin osalta joka sekin on kyl ihan hyve. Määdnessiltä on jonkun verran tuttuja veisuja, jotka pistää keskijalan ja menojalan vipattaan. Tällä levyllä toi auerin huussi ol tuttu ja toki house of fanny mutta se ei taida alunperin olla tällä kokonaisuudella vaan on näitä spotify-version erikoisuuksia. Kaikesta huolimati mahottoman mukavaa meininkiä ja vois kuunnella enempikin. Pändi on monisyinen, mutta siitä huolimati paketti on saatu mukavasti soimaan levylle ja kaikki kilkkeet saa ajan ja paikan. Ison nelosen arvonen JUU.

Ihan oukki.

Tää on tätä kuolemaa tekevän jannun joutsenlaulua vähän kun se pouvin pläkstaari. Tiiä sitten kuinka monta kouhenia vielä on edessä, mutta ei tätä asioikseen jaksa ja en tiiä jos ei oo niin fäni niin tuoko tämmönen sadas älppäri artistin uralta mahottomasti mitään uutta ja hienoo. Varmaan aika sentimentaaliset tunnelmat jos sais immersiosta kii, mut joo. Kiva kakkonen.

No nyt tul sit se kolmas kun alkometri vetelee omiaan pakotuksiensa kanssa. Ajalta kun samplet ol vapaata riistaa ja niitä hyödynnetään kivasti. Varmaan myös raivannut tietä omalla alallaan jne. Eipä siin. Ei oo huonompi kun putiikki-levy vaikka ennen sitä julkastu.

Aika samat kun siihen Cheap Thrillsiin. Kivaa laulantaa jne. joten kolmosta.

Viehkoo tavaraa! Hauskoja ratkasuja ja mahottoman mukavaa tunnelmaa.

Nonii täähän ol ilonen ylläri. Aikanaan tullut kuunneltua ja livenäkin nähnyt pariin otteeseen. Varmaan se tätä edeltävä levy on omaan mieleen viel parempi. Sillai tää pumppu toi tohon altsuernuskeneen omanlaistaan ilmettä kasarilla ja innotti sitten myöhempiä pändejä. Hyvää kitaransuristusta ja eksoottisen laiskaa narinalaulua. Suurimmassa osassa biiseistäkin semmosta orastavaa poppishenkee, ettei oo pelkkää puuronsyöntiä. Virallinen päätösraita kuulostaa samalta kun mitä ite ois voinut nauhotella jossain reeniksen nurkassa niin ei vihti täysii antaa ja jos sielt se edeltävä viel paukahtaa kuunteluun (todnäk suurimman osan kauhuks) niin säästää sille vitkua.

Nojoo ohan tää tämmöstä ihan jees jynttätänttää, joka ei nyt kauheesti herätä fiilaria. Ei oikein voi palkita millään "upean mullistavaa materiaalia aikanaan" -palkinnollakaan. En pahastu jos radio roski näitä biisejä pakkotoistaa mut melan öl saa riittää.

Oujee.

Joo. Kylhän tässä sillai tavotetaan varmaan jotain semmottiis mitä muut ei oo osanneet toteuttaa tai hokanneet. Pelkistettyä taustaa, mutta silti monipuolista äänimaisemaa ja siihen sitten laulu päälle, joka ohjaa veisuja moneen suuntaan. Vähän jos jaksaa keskittyä niin huomaa, että ei oo vaan poukkoilevaa jollottelua vaan ns. rakenteellista. Sit viel kun kaikki tuotannosta lähtien on yhen gimulin tekemää niin ohan siin kerrakseen. Verrattuna siihen toiseen mitseliin niin huomattavasti parempi. Kai se on sitten, että tää on se pääteos ja muut sitten kokeilevampaa tai pliisumpaa. Klasu antaa kymppi pistettä jaettuna kahella.

Joo kylhän tässon potentiaalit. Jotain risli pööriä tullut joskus kuunneltua, mutta ei varmaan tätä levyy. Hyviä elementtejä mukana, mutta menee vaan vähän liian joulupuuroks eikä sitten oo intoo lähtee hämmentään sitä keitosta. En oo ihan varma onks tää saundimaailmakaan semmonen joka sitten tarpeeks viehättäs himokuunteleen. Inasen myös tuntu liian pitkältä kokonaisuudelta siihen nähden paljon ol asiaa kerrottavana. No tää nyt men taas pelkäks soimaamiseks siihen nähen että ol kuitenkin lähellä nelkkua. EHKÄ se johtuu siitä että kuitenkin toivos että tämmönen 2000-luvun paremmalla puolella tehtykin tavara vois olla viehkoo. No tiiän kyllä että tän aikasia indiepändejä kyl on jotka sen viehkoisuuden tavottaa. Oottelen siis intopiukeena saahaanko niitä kuunteluunkin asti. Tuskin tätä nyt kuiteskaan tulee enempiä kuunneltuu.

Tää on selkeesti ehjempi kokonaisuus kun se Melooni Kolina. Aikansa saundia tietty ja sen ajan staratuottaja puikoissa. Vaikka korkaani on selkeesti laulajana yhen tempun hevoinen niin biisit on pääosin tosi hyvii ja taas kerran, IKIVIHREETÄ LÖYTYY. Pituuttakin on vaan noin puolet siitä mitä dubbel älppärillä, joten siitäkin plussaa. Ei oo suosikkipändi tää, mutta osa veisuista on kyl melko jämäkkää tekemistä ja harva rokkenroulpändi pystyy parempaan. Lähellä vitkua, mut ei ihan kun ei ihan liikuttele akselistoja tarpeeks. Vahva IV.

Kyynistä meininkiä ja tarttuvia ralleja. Ruma sana sanotaan niinkun se on. Lyriikatkin ajankohtasempia kun julkasuhetkellä.

Ohan tää komeeta laulantaa ja teatraalista menoa. Kauheesti ei jää veisuista kätöseen eli handuun. Perusvarma eikä ärsytä.

Ei oo nää kaivoshommat ihan kauheesti koskaan kiinnostelleet. Tälläkin jarrulla siemenien ja muiden rojektien parissa on ihan helvetisti julkasuja. Oon levyjen kuuntelija en ennustaja, mutta jos pitäs veikata niin tälläkin listalla niitä päästään useempi vielä kuunteleen. Tän rievän kuuntelu men enempi ja vähempi läpikuunteluks, joten persläpiarvostelulla arvosana on perusvarma.

Jee nyt päästiin hevanderi-meiningin taitekohtiin. Bruce Bruce kiekumaan ja meno on heti tymäkämpää kun aiemmilla meideneillä (vaikkei nekään nyt huonoi oo). Näiton joskus yläasteella tullut kuunneltua raivolla ja vaikee sanoo mikä mayhemin limpuista nyt on paras, mutta kyl tässä ainakin on kivoja sävyjä ja ehkä ainakin viitotti sitä tietä, joka sit johdatti tekeen samaa biisiä seuraavat 40v. Eli eiköhän tälle voi sosiopoliittisesta asemasta, hyvästä aihiosta, omasta resonoinnista ja rajusta meiningistä antaa ihan täyvet bojoingit.

Ei jutut, joissa Jörkka esiintyy oo koskaan olleet mitään kauheen suuria suosikkeja. Laulutulkinta lähtee aina sen verran poikkitaiteellisiin sfääreihin, että homma tuntuu enempi harkitulta koristelulta kuin rohkeelta tulkinnalta. Tätä kuunnellessa meinasin eka heltyä, että ihan raikkaita ideoita jne, mutta sitten se laulun loilotus rupes vaan veisusta toiseen tuleen yli muusta menosta. Totuus lienee että tää vois olla vitkunkin levy, jos antas mahista ja huuattas vaan raivolla. Siihen emme ryhdy vaan annamme kakkosen puhua.

Aattelin kannen perusteella, että päästään jonkun modernin kantrin äärelle, mutta jos tää semmosta on niin ainakin on moternii. Kai tää on kuitenkin enempi jatkumoo sille leonarti kouenille kun kanttarellille. Tykkään kyllä enempi Sun Kil Moonista tän tyylisistä artisteista, mutta sitä ei varmaan näillä listoilla nähä saati kuulla. Hyvin samantyyppistä se kuiteskii on, mut ehkä ton lauluhomman suhteen enempi sävyä kuiteskii kun tässä. Tai no ohan täskin esim. My Friendissä HYVIN eksoottista mörinää. Ekalla kuuntelulla mietin, että ei saakeli kyl pysty tätä, mutta sitten ehtoolla kun salakavalasti laitoin uusiks soimaan, niin rupes se tunnelma enempi välittyyn. Että tuotaaah, kai mää tätä voisin kuunnella vapaaehtosesti uusikskin ja tulkinta hyppää sen verran yli sen puhelaulun riman, että ei mee vaan liialliseks kouenin runolausunnaks. Sit kun miettii mille kaikelle antaa kuitenkin kolkkiakin niin voihan tälle nelkin panna. Sillai kyl, että jos tää sois vaan taustalla tiettaria näpytellessä, niin todnäk aika paskat pisteet irtois ja haukut päälle että monotonista möhinää. Nyt kuitenkin kävi pilillä tuuri ja fiilistelin lisää niin heti nous pisteet. Pili siis voi olla pystypäin niinkuin pilin kuuluukin.

Tähän vois varmaan copypasteta ne samat jorinat edellisestä levystä ja todnäk kun tässä päästään kuunteleen kohta taas lisää kriidenssiä (niinkun ammattilaiset sanois) niin sinne vaan taas samat. Jotenkin tää on hengetöntä, mut ei nyt mahottomasti vikaa. Eipä siinä tykkääjät tykkää ja pierua tulee muunakin kun kitara- ja laulusaundin muodossa.

Joo tämmöset liverieskat on aina vähän hankalia lähestyä. Tässä tapauksessa täston vissiin rajusti studiossa jälkikäteen äänitelty soitantaa rumpuja lukuunottamatta ja sitten pistetty livemölyä sekaan, joten se MUTKISTAA suhtautumista entisestään. Kirkkain silmin meinaan mietin, että aika jämäkkää soitantaa. Sinänsä tää on sitten vissiin enempi kokoelma tai jotain. Sillai tää nyt on ihan kivaa rokkia ja tuollon tota lassikkoa seassa. En jaksa ruveta nipottaankaan arvosanahommissa kun tän parissa kuitenkin ihan viihtyy.

Elvari on mun faijani ja näin. Kuusysivuojen reiska elvanderilta ja hyvin vaikee sanoo näistä varsinaisesti mitään. Sillai mieluummin näit varmaan kuuntelis, että lyötäs ne alkupään liepuskat pöytään ennen tällasta varttuneemman ijän kunkun julkasua. Kai tässä on se taustaorkesteri saatu soimaan kivommin kun jossain fiftarihommissa. Hyvä homma ja hienosti hönkäilty.

Tää tuntus olevan tällanen soppa johon on laitettu montaa sorttia juuresta, mikä on toki tälle aikakaudelle varmaan vähän vieraampaa. Eikä siinä, sen verran on pipperiä ja suoloa, että makukin on ihan ues. Ennestään en oo tätä varmaan tietosesti kuunnellut veisuakaan, mutta ihan korvamyöteistä tuntus olevan. Varmaan on rohkassut muita menollaan ettei kaiken tarvi olla niin purkkaa. Ei kuitenkaan parane lähtee intoilun suhteen hulluttelemaan, kun en tiiä tulisko tätä kuunneltua enempiä tän yhen kerran lisukkeeks.

Ohan tää tämmönen viehättävä musiikillinen koktaili. Levykokonaisuutena ei nyt ihan ehkä kaikkine välisekoiluineen jaksa kantaa ja punainen lanka tuntus olevan hakusessa, mut kyl tätä mieluummin kuuntelee kun montaa muuta tän listan lärpäkkeistä, joita on tullut lusittua. Sillaihan tää pändi on tuttu jo takavuosilta ja yleinen kataloogi sisältää aika polveilevia settejä. Äänitysolosuhteisiin ja aikaan nähden saatu myhkee saundimaailma rakennettua. Jos ois eheempi kokonaisuus niin varmaan vois nelkun heittää ja oikein huonona musalistalusimispäivänä tää menis kägöseen mut kolkki lienee ihan mahottoman mukava vaihtoehto.

Hassuva, että toinen ysärin kova punkkilevy eli ovsprinkin mässi ilmesty muutaman kuukauden sisällä tästä. Tässon kyl monta hyvää hetkee ja pääosin pelkkää työnnättämistä, mutta ihan ei kanna koko levyn matkaa. Vaikee arvioitsia onko "aikuisempi" ameriikan idijootti jopa sitten parempi kokonaisuus. Sua nährä kuullaanko sitäkin tällä listalla. No kuiteskin, monta hittiä ja mieleistä saundia. Ei kuitenkaan ihan vitkua pysty hernauttaan.

Joojoo kylhän tää repiminen ja karjuminen on iha jees.

Jes nyt ollaan pieruprogen ytimessä. Vähän jopa yllättää, että tää on näin varhanen rieska ja näin rajua nussimista. Nussiminen yltyy välillä jopa niin rajuks, että taitaa olla munatkin tiellä. En tiiä onko wigut hassutelleet freddie are you readynsa kanssa tän levyn vikan biisin innottamana. Noh oli miten oli, niin en tiiä meneeks tää semisti liikaa suorittamisen puolelle. Viihdyn kyllä ihan, mut nää rajummat kikkelilevy vaatis varmaan aina viikon kuunteluajan ja sit vois ruveta vaan ärsyttäänkin. Mennään sillä ajatuksella, että tässä genressä ja jopa tälläkin pändillä on parempia julkasuja kuin tää. Eli ei lähetä hullutteleen vaikka tietty kaikki pippelöinnit vois ansaita vitkunkin.

Nojoo ohan tää kivaa soittelua ja laulantaa, mut ei kyl oikein erotu sitten tarpeeks kiihottavana. Pari biisiä vaikutti sävyiltään viehkoilta, mutta kokonaisuutena men laimeen puolelle. Ei huvittanut ees kokeilla uusiks kuunnella, niin menee jo sitten persröörin puolelle arvosana. Eli kägöstä kehiin.

Joo no kylhän tässä on saatu blyyssiin vähän sävyäkin sekaan ainasen junnaamisen rinnalle ja jotain hitintynkääkin mukana. Toki se isoin hitsaus on koveria ja siitä kunnia menee pötkyläpäälle. Mut en mää tästä levystä mahottomasti pahastu. Posin puolella, vaikka meneekin mössöks.

Nii tuoretta nii puhtoista ja bobi on goatti. Mut nelkku sit kokonaisuus.

Jess nyt on herkkää tulkintaa. Tän jarrun seedeitä on joskus tullut oikein hankittuakin. Uskosin, että tän levyn kun vetää soimaan lonkeropöhnien laskuhumalissa Hotelli Vantaalla vietetyn ehtoon jälkeen ja koittaa pysyä hereillä, niin siin pääsee liikuttuneisiin sfääreihin muistakin syistä kuin siitä, että kerrankin ei tarvi jakaa sänkyä kolmen muun kanssa. Eli vaikka todennäkösesti tää nyt kerää parjauksia muniinpuhalteluista, niin kyllä se on joskus hyvä niihinkin antaa hönkäystä. Samalla voi kehuu, että immersiiviset ominaisuudet on vahvasti läsnä ja paikoitellen minimalistinen lähestyminen kantaa. Loufiin vihaajat tietty saattaa kauhistua kun ei oo kiillotettua kikkeliä, mut so not kuhan tunnelma toimii ja hyppy kulkee. Älbymin päächarru on soitellut kaikki instrumentitkin itte, joten ei oo ainakaan liikaa päässyt muut tuuttamaan omaa tilutustaan sekaan. Päächarru myös koki kovan kohtalon oman kätösen kautta (oletettavasti) rajulla tapaa. Eipä siinä. Viis ja siitä viis. Jos annat tälle huonot pisteet niin mee pimeeseen huoneeseen alasti makaamaan iltamyöhällä ja laita tää soimaan. Sitä en kyllä lupaa, että se muuttaa arvosanan yhtään paremmaks, mut tuleepahan kokeiltua kaikenlaista.

Ollaan kyl taas kokeilevan keittiön äärellä. Soppa se on tämäkin ja tulihan se syötyä. Annetaan nyt kakkonen kun nauratti ihan.

Juutilli

On tää ihan viehkoo, mutta ei näillä kuunteluilla pääse iha XTCiin asti. Mietin jopa nelosta, mutta jotenkin vähän välimaastossa jäi piippuun ja vaatis enempi kuuntelua, mut IHA KIVA.

juuu

Listan tekijät sanoo että kuuntele ja sää sanot että kuinka paljon.

Joo ihan viehkoo ja taiteellista tavaraa. Selkeesti on ollut visioo tunnelmasta, joka levyskälle halutaan. Kertarysäyksellä taas vähän liikaa vaadittu, että tästä nyt sais jonkun otteen. Riskinä on kuitenkin se, että todellisuudessa biisien värittelyt muodostuukin rasittaviks ja tunnelmointi onkin matcha-latteeta kun kuuntelee enempi. Annetaan nyt kuitenkin näkemykselle vahva kolkki ja arvostetaan fiilistelyjä. Ohan tässä pari radiohittiäkin. Pauvö öv lääv on muuten joulubiisi. Tai niin ainakin heardle christmas joskus väitti.

Mitä tähän nyt sanois. Vissiin kovasti on jannut olleet edelläkävijöitä samplaamishommissa, mutta liekkö tätä kuunnella jaksaa. Kiva kuriositeetti.

Tää lienee aika perusjytää. Ei nyt kauheen innoissaan jaksa kuunnella saati perehtyä kun ei oo mikään nuoruuden suosikki.

Kyl tässon kovaa ajoo pitkän linjan brassijarrun toimesta. Saundit ja tuotanto täyttä timanttii, kuten näissä tuppaa olemaan. Kivasti yhistyy sambarytmit vähän rokimpaan menoon. Nykysessä tikitaalisessa protools-ajassa helposti unehtuu, että tällaset groovet ja soiton rullaus ei oo välttis kauheen helppo toteuttaa ainakaan näin laajalla kokoonpanolla. Biisitkin nopeella kuuntelulla mieleisiä. Annetaan sit viis tähtee seuraavalla 1001 kuolemaa edeltävää albumin läpikäymisellä 20v päästä.

Vaikka tästä nyt rajas pois Spotifyn extrat, niin kyl viesti tul hyvin selkeesti perille. Ex-beatle päästetyy matti/teppo -kaksikosta eroon, niin ruvennut tuuttamaan useemman PUOLEN verran tavarata. On siellä hyviäkin biisejä seassa, mut joo, tällaseen rojektiin vähän liikaa lautaselle. Iha Kiva.

Iha kiva.

Ihan hauska lähestymistapa ja osa biiseistä poikkee reippaasti normi-folkeista. Posin puolelle.

JOO ihan hyvää poppista. Ongelma on varmaan että näistä sitten ehkä paria biisiä jaksaa kuunnella. Nimikkobiisihän on melko kova hitti. Ei se kuitenkaan pelasta tarpeeks. Vissiin aika hyvin ol tuotantotiimi ja ite tsöötsi hököllä aikalaisten tuulenpuuskien suhteen kun myyntiä keräs ihan helevatasti. Sikäli tässä on ikävä puoli, että sen sijaan, että ois jouduttu painaan luomuna sisään soittimia niin oli jo keksitty, että esim. rummun voi korvata säksättimellä ja sitä konstia sitten käytettiin monessa veisussa. Eikä siinäkään sillai mitään vikaa, mutta tuo se tän tyyliseen mussiikkiin vähän fiilaria kun joku on joutunut painaan hampaat irvessä groovee, että tavotettas haluttu lämmin sävy.

Ohan tässä kaikki nippelit ihan kohillaan. Taitavaa räbää ja homottelu vahvasti läsnä. Jotenkin nää Niämisen setit on olleet omaan korvaan kauheen ryppyotsasia ja ykstotisia, vaikka tässäkin on kovaa vitsintynkää mukana. Ei siis voi kauheita pojoja antaa, kun ei vaan itelle lähe.

Ohan tää ihan omaperänen tällaseks "moderniksi" tavaraksi. Sikäli myös posia, että kahella PEKALLA mennään ja väsäillään. Pitkää levyä kuunnella ongelmaksi kuitenkin muodostuu puuroutumiset. Näillol se kovakin hitti sitten joltain vähän myöhemmältä levyltä. Aikanaan yritin näitä julkasuja kuunnella, mutta ei koskaan lähtenyt ihan kunnolla. Sanotaan SIIS, että en paheksu tai vieroksu, mutta tsemppi ei riitä. Kakkosen vilautteluks menee.

Tää pändi nyt ol tuttu niistä parista isommasta hitistään, jotka kyl ihan maistuu. Ehkä sinänsä yllättää miten pitkän linjan pumppu onkaan kyseessä. Tällä levyllä tuntuu teemana olevan suht vapaa ilmasu sekä sovituksellisesti että lauluraidoissa. Jotain uuden aallon britti-tierin evoluutioo tää on. En tiiä sitten lähtiskö aukeemaan useemmalla kuuntelulla, mutta jotenkin ei kyllä jaksas yrittää. Ol seassa semmostakin tavaraa, että mietin jopa kolkkia, mutta pääasiallisesti liian ison pensselin maalailua ettei vaan aukee.

Varmaan kutemiseen taas tarkotettu, mutta vähän liian vapaata tulkintaa taas.

Ihan kivoi biisei.

Kylhän tää Vesku Poliisi ihan maittaa. Biisit ei oo vielä niin tahmeeta tavaraa (paitsi se isoin hitti (tosin sekin taitaa olla jotain dogging-juttuja)) kun sitten lihapiikin soolomateriaaleissa. Ajoittain semisti mennään aika kovalla hönkällä ja rupee pelottamaan, että ajoneuvo on ojassa. Pääsääntösesti vois kuitenkin sanoo, että hyvii biisei ja hauskoja ratkasuja. Soitannollisestikin tiukkaa tavaraa. Näillä jarruilla men vissiin vähän pata jumiin toistensa kanssa tän rieskan jälkeen, joten ehkä siinon saatu puristettua viimoset mehut hetelmästä ennen kun hopeet pistettiin jakoon. Sillä irtoo sitten ihan pisteitäkin tässä levyraadissa.

Juu.

Tää "kokoelma" on vielä niitä aikoja kun apöksin eli mikä lie jamesi se on hommat ei oo lähteneet ihan säksätys-tasolle. Varmaan myös jotain semmosta eteen näyttäjää niille joille ottaa eteen elektronisemmalle tavaralle. Viihyn kyllä vaikka näistä ymmärrän vielä vähemmän kun noista 60-luvun poppirallatuksista. Mut kiittäen arvioimme tätä.

Kyl mää sillai oon aina tykännyt tän bändin ainakin niistä hittiviisuista. Enkä tarkota vaan sitä bohemian räpsödiä vai mikä se olikaan. On niitä muitakin. Tälläkin levyllä ainakin kolme. On näillä jotenkin tosi omaleimainen ote miltä kuulostavat ja vaikka se monen mielestä onkin varmaan ärsyttävää lanausta, niin kyl meikä ja klaus järvinen tykätään. Pirkko liimanaamasta en tiiä mitä mieltä on. Sillainhan tää levy on liian pitkä ja värittelyt lähtee hanskasta, mutta koska warhölli tuskin pääsee enää ääneen näissä kuvioissa niin annetaan sit posipetterin puolelle reippaalla kätösellä eli nelkkua.

Onhan tässä.

En tiiä oikein. Näilkin on sata levyä niin miks just tää.

Tätä vaivaa vähän sama kun Killersiä eli omaan makuun vaan liian siloposkista. Varmaan kun isolla rahalla tehään tuotantoo ja pitää saaha tarpeeks kliinistä, niin sit kärsii koko tuotanto siitä, että on vauvanpyllyä. Parit hitit on kuitenkin ihan jees ja kestää aikaa, joten ihan ok.

Joo.

Tätä vähän tuntus vaivaavan semmonen perinteinen, että keksitään aihio, laitetaan rekki päälle ja sitten soitellaan. Voin olla väärässäkin, mut liikaa jää omaan mieleen jamittelumeininki. Ihan korvamyötästä tää on, mut ei nyt kuitenkaan herätä erikoisempia viiliksiä.

Pändihän on tuttu ja muistan, että jossain musakanavalla panssarivaunuvideo pyöri tiuhaan. No se ol hienoo se. Kyl mää sanosin, että tässä on ihan kunnianhimoista tavaraa ja yritystä. On orkesterisovitusta ja stemmalaulantaa. Ihan kelpomenoa, mutta ei varmaan näin 20v myöhemmin kauheen monen levylautaselle eksy ajatuksella "AJATON KLASSIKKO", jos ei oo tuoreeltaan fiilistellyt julkasun korvilla. Emme kuitenkaan paheksu levyraadissa ja annamme keskitie plus ilman plussaa kun ei tää semmosta salli.

Abban isot hitit on kyl niin puhkikuluneita jollotuksia, että ovat raakana vähän turhan karmeita. Tälle levylle niitä on sit pakattu ihan riittävästi. Mut minkäs tietty teet, ei ne välttämättä kauheen huonoja oo, mutta ei vaan jaksais kuunnella. Kansikuva on kuitenkin hyvä. Siitä jo kolmonen.

Jee vanhaa jatsia.

Muistan kun nää veivas joskus sata vuotta sitten Ilosaarirockissa ja sen jälkeen silmäätekevät musajullit sano, että jo ol kaameeta. En tiiä sitten ootettiinko Narvanaa vai mitä sairaan kovaa poppispändiä, mutta kyl se ol sitä mitä menussa luki eikä muuta. Kai se myös vähän kuvastaa sitä, miten erikoinen genretermi se koko runke on, kun sen alle mahtuu monensorttista tavaraa, jotka ei kauheesti kuulosta toisiltaan. Ehkä semisti yllättää, että jokainen hyvä poika ansaitsee tän 1001 albumin listalleen, mutta toffeetahan tää on. Nannaa pieninä annoksina, mutta hampaathan siinä menee, jos liiaks naatiskelee. Keskiviivan arvio lienee tän kohtalo.

Tää on tää pändi, joka varmaan influenssas useempaa myöhempien aikojen yrittäjää. Tykkään yleisilmeestä ja viiliksestä, mutta kokonaisuus jää semisti vajaaks ja venyy ja vanuu liiaks. Meinasin muuten mennä pari suvee sitten kattomaan kun kävivät härmässä, mutta yllättäen jäi. No nyt se on turha surkutella! Ei voi siis myöskään leikkii tosifäniä, kun ei oo keikkaa vyöllä.

Semisti haastavaa kamaahan tää on. Ajoittain tulee niin tusinatavaraa, että melkein jo ykköspesä kutsuu, mut kyl tässä varsinkin loppupäässä ol ihan hauskoja ideoita ja tunnelmaa, että kyl aina kägöstä irtoo.

Joskus hyvin nuorena jolppina kattelin ylen perjantain myöhäisillassa kun petin tomi kerto jotain biiseistään ja sitten esitti niitä. Jäi mieleen tarina you don't know how it feelsistä. No sitä ei tältä levyltä löydy, mutta parit kovat hitit kuitenkin. Ihan kivaa rokettirollia, mutta joutavuus vaivaa levyn täyteraitoja. Äkkiseltään vois väittää, että tää vois olla kova "best of" -artisti. Saa nähä joutuuko joskus syömään sanansa ja juomaan kusensa.

Niijoo tää levy. On kyl monta hyvää veisua ja hyvää menoo. Välillä ahistaa, kun on niin taskulaskinmeno ja kuuluu semmonen kaiku mikä nykymusassakin on tuotannon suhteen. Onneks ollaan vielä niin luomujen äärellä, ettei sitä oo täysin kekattu ja meno pysyy jiirissä. Yhteen biisiin on saatu red hotti sili pepperiä mukaan ja sen kyl kuulee beissiraidasta. Periaatteessa varmaan aika kolmonen, mut otetaan nyt iso nelonen välillä kun tää varmaan sen ansaitsee ja ei sitä keppanaakaan aina vihti litkiä.

Tiukkaa jyystöö. Livelevyt nyt on mitä on, mut ihan kivoja kuunnella kun soitto kulkee ja meininki on uomissaan. Käsistähän noi jamittelut lähtee, mutta antaa soittaa vaan.

Joo kovaa meininkiä. Semmosta omaleimasta otetta aikalaisiinsa nähden ja jututkin tuntuu olevan kovaa panemista. Ihan ei kehtaa lähtee hulluttelemaan arvosanan kanssa, kun ei tää nyt varmaan maita mullista.

Tässon kyl flowt viety vähän uusiin sfääreihin. Ei siinä, sopii kai tämmöseen katubrittijurtaanin tykittelyyn. Osa biiseistä ei lähe kyl yhtään ja jää vaisuiks sekä jutuilta että taustoilta. Sit taas varsinkin loppua kohden löytyy hyvää menoo ja fit but you know it on vähän kun parklife revisited. Kiitämme ja paheksumme tutulla arvosanalla.

Tää ja tappajat on ainakin selkeesti erilaisia kun loput maidanit. Kai se on kun laulaja vaihtu, niin sit menokin vaihtu. Ihan jees vääntöö, jota ol nuorena klobbona vaikee sulattaa. Hauskasti saatu vähän semmonen punkin ja hevanderin ristisiitos aikaseks ja saundi on semmonen kunnon "tältä näyttää briteissä seisarikasari vaihteessa". Dijannu on laulajana mikä on, mut sopii ihan. Kiittäen arvioimme.

Tässon keksitty oma lähestymistapa tehä asioita. Varsinkin alkupuolella on parit hyvät biisit, mutta pidemmän päälle ongelmaks muodostuu vähän päämäärätiedottomuus ja junnaavuus, joka ei kuitenkaan johda mihinkään. Posia kuitenkin rohkeesta otteesta ja niistä parista pänkeristä.

Letkeetä meininkiä ja ihan viihteellistä jamittelua.

Iha jees.

Kylhän tässä hammondi laulaa ja eka biisi on kunnon ikivihree sipuli. Koko levyllinen on semisti tylsää blues-jynttäystä. Ei tää vastentahtoseks kuunteluks mee, mut ei kyl kauheesti tarjookaan mittee.

Ihan kivaa.

Ei nää kantrirenkutukset vaan lähe vaikka kuinka ois legendarya. Ehkä vielä joskus.

Ihan kivaa rallattelua, mutta niin tuhti paketti, että ei saa kyl kokonaisuudesta kunnolla OTETTA.

Ekana posina voi sanoo, että tää on luonut mahiksen Kollaa Kestäälle tehä Syksy -nimisen veisun, on meinaan kova! Ja on toi orkkiskin. Mut kai tää on jotain post-punkin alkutahteja. Sillai se on kyl taas genrenä hyvin hähmänen hahmottaa. Levyn alku on tiukkaa vääntöö ja nelonen on melkein kirjotettu koepaperiin, mutta loppua kohen menee turhan päämäärättömäks ja semmoseks, ettei biisit kuulosta niin loppuun mietityiltä vaan enemmän ”lyyvääs tää naruile ja lähetään imeen binii” -henkisiltä. Vahva kolkki.

Tää pändi on varmaan nykynuorisolle (meille) tutuin siitä kun No Doubti teki its mai laiffista koverin (jota ei tältä rieskalta kyl löydy). Mutta täytyy sitä arvostaa, että tän tyylisellä erikoistavaralla pysty joskus kasarilla myymään kultaa briteissä. Avant-garde ja taide haisee helvetin pitkälle. Kuitenkin omalla tyylillään vinoutuneesti ihan kovaa hittiä saaneet leivottua. Kivan omalaatunen tyyli ja hauskan minimalistisesti saavaat äänikuvan kuitenkin täydeks. En ihmettele, jos on perus suoran rokin jermulle liikaa, mut kyl omaan korvaan ja päähän tää luo semmosen täysin uniikin (räppärin) fiilingin ja vision, että melkein täydet, mut ei ihan kehtaa, joten nelskari.

Sillai tää on ilonen yllätys, että uusi (joo vaan 20v vanha pändi) on onnistunut tekemään pändisoitinmusaa, joka ihan toimii. Biisit sillai mukavan seesteisesti rullaa eteenpäin ja laulupuolikin sopii pakettiin. Vaikka tää nimi nyt on iät ja ajat ollut itelläkin tiedossa ja satunnaisesti kuunnellut, niin ei oo koskaan noussut semmoseks, että vasiten ottas toistuvasti kuunteluun. Tästä johtuen vaikka onkin henkisesti nelkku, niin pakko se on kolkki tuutata, kun ei tää nyt oo mitään uudistanut. Ovat omalla tyylillään tehneet kivaa settiä, jota kelpaa viilistellä.

Ohan tää hyvä ja aikalaismusiikista semmonen oman polkunsa tallaaja. Sinänsä kuitenkin tän artistin kataloogista omaan mieleen on pari muuta enempi, ettei ihan pysty venyyn täysiin. Ehkä se on kuitenkin kun tässon sama supermelankolinen taso koko reikäleivän mitalta ilman, että on niitä parin seuraavan levyn taidetrippiä, niin se sit jää uupuun. Otetaan siis taas neloinen pistepussista.

Tän positiivisin puoli oli se, että vihdoin sai oikeita työskentelyn ääniä omaankin työpäivään. Täytyy arvostaa, että tää pändi on julkassut yli 10 kokopitkää ja uusin on tullut pari vuotta sitten. Se fakta nyt ei sinänsä tätä sisältöö kauheesti pelasta. Toi Jet'm-koveri sentään ol ihan hauska. Eli posia siitä ja muusta hihityksestä sitten sen verran kans, että voi kakkosta leipoo.

Kylhän tää on aika hyvä levy. Parit ikivihreetkin. Jos ei ois tämmöstä kuontaloa niin pitäs heittää vitonen, mut nyt pitää sievistellä ja laittaa nelonen ettei oo ihan liian skenettäjä.

Telkkarissa paistaa aurinko on kova biisi, mut muuten jää vähän pintapuoliseks meno. Toki tommosen teik on miin tekeminen on aina kova suoritus kun pelkästään sillä saa mukavat eläkemazzit.

Me gusta

On nää Byrnen sekoilut aina oma lukunsa, mut kyl tässä on parit kovat styget ja jos antas enempi aikaa niin varmaan ois pari muutakin kovaa. Puolilöysällä siis mentävä.

Saatiin ainakin täysin uutta tavaraa itelle. En tiiä onko näillä jollain muulla levyllä suurempaa hittiä. Vähän yllätti, että ovat brittejä. Ihan semmosta tarkkaan mietittyä tavaraa varmaan ja hauskaa tuotantoo, mut ei tällä kyllä kuuhun mennä.

Kyl pepsodent-hymystä voi kolkin antaa vaikkei tää nyt kauheen hyvin lähe.

Kyl tää dilani on aina ollut mieleen. Sillai ennen kun sai sähköt sähkökitaraan niin tulkinta on viel vähän jäyheetä. Säästetään vitkut muille bobin levyille.

Varmaan aika monta rolleria tässä viel on tiedossa jos tää nyt ol kolmas mitä päästiin kuuleen. Se pekkarin patukka (joka on tätä edeltävä levy) ol kyl hyvä, mut tää ol varmaan viel vähän parempi. Ei silti parane mennä yli nelkun kun en oo saanut tätä kräkättyä kunnolla.

Tää on kyl niin semmosta jatsia, että ei oo viel syventävät kurssit käytynä, joilla nää nyanssit aukeis. Varmaan upeinta ikinä, mut kun ei ymmärrä niin voi turakaisena antaa kakkosta.

Nojuu tää on tätä rokkimenoo, johon on saatu vähän uitettua lisämaustetta. Vähän kankeeta tuotantoo. Mut iha ok.

Kyl tää resonoi, vaikkei tätä nyt oo mahottomasti tullut aiemmin kuunneltua. Tarpeeks hyvii biisei ja vaikka onkin ysärialtsua, niin riittävän omaperästä, että jaksaa innostaa. Sanovat tätä myös pre-emoks, joten sen voi sit laskee plussaks tai miinukseks, mutta ite en oo tarpeeks skenettäjä, että kuulisin, mutta Oasiksen Noel ainakin sanoi, että tää on häneen tehnyt vaikutusta.

Kyl tätä on tullut kuunneltuu ja on kyl paraita prittipoppi-keitoksia. Sillai tää tais tulla vähän semmoseen aikaan kun moppitukat ol isoimmassa nosteessa ja lunasti silti paikkansa aallonharjalla. Sekin ehkä kertoo jotain että vanhan liiton miehet halus päästä osingoille ja haki rojaltit isoimmasta hitistä 20 vuodeks kunnes totesivat, että "hehe ota sittenkin nää tulevaisuudessa". Tällä levyllä on useempi hittibiisi, jotka kestää aikaa ja lisärinä vielä albumiraidatkin toimittelee. Se isoin hittikin on semmonen, ettei siihen oo kyllästynyt. Näillä asteikoilla voi antaa täyttä latinkia tähtiä.

Joo, ihan tiukkaa soittoo.

Yllättävän pirtee ja raikas näin vanhaks tekeleeks. Ei kuitenkaan tarjoo kauheesti mitään modernille jurtaanille. Varma pussitus kolkkiviivan takaa.

Volkke vestiä niin perskaleesti. Kyl jotkut jutut ol varmaan aikalaisiks suht rajua menoa. Vaikee näistä volkkareista on kuitenkaan sanoa, että mikä nyt on pioneerityötä ja mikä sitten jo auratun maan kyntämistä. Mennään siis viiliksien mukaan kun ei viisari värähellyt enempiä.

Taas vaihteeks pääsee nautiskeleen Paulia ihan Simona. Ei jaksa kauheesti innostua. Helppoo kuunneltavaa, mut ei sit muuta.

Kyl tänkin muistaa kun ilmesty ja ol kovaa nostetta. Tämmöseen moderniin altsuhommaan iso nimi ja biisitkin on pääosin siedettäviä. Eikä saundaa ihan kauheelle. Väittäsin kuitenkin näidenKIN kohalla, että eka demo paras eli se aiempi rievä. Suhtaudun kuitenkin ihan posilla.

Taas mennään liven pariin ja näitä on tullut vähän parjailtua. Sinänsä tässä kun on lyöty sähköt poikki tuvasta, niin se sitten tarjoo mahikset joko onnistua tai munaamaan tuotannon tulkitsemisen suhteen. Kyl mää oon tätä kovasti kuunnellut, mutta ehkä inasen huvittavaa on se, että parhaiten toimii Meat Puppetsin kanssa vedetyt kyseisen pändin biisit. Samoten Vaseliinien ja Bouwin lainat plus tietty levyn päätöskierrätys on ehottomasti sellasia, että tulkinta on eniten reilassa. Kyl täs nyt vitku pahasti kutittelee ja kai sen voi tirvasta, vaikka olosuhteet nyt on mitä on, mut kuitenkin se tapa jolla biisit soi uudella tapaa erilaisessa ympäristössä on säväröivää ja kurDtin tulkintakin on paikoitellen RIIPIVÄÄ. Sit toki aiemmin mainittu plussa noista lainoista ja niiden tekemisistä omanlaisikseen. Vaseliinin ja puppetin saamat rojaltitilitykset ja mainostila varmaan kans ilostutti asianosasia.

No tää on tätä kaula- ja otsasuonet pullistuneena repimistä, mut ei käy paheksuminen. Vitkua ei pysty antaan kun aika vähän tätä jaksaa kuunnella vapaaehtosesti eikä nää tän levyt nyt niin paljoo aina tuo jotain uutta, että niitä tarvis kahtakymmentä kuunnella tälläkin listalla, mut kuitenkin hyvä.

Ensin mietin, että eikai taas ja alkuun tuntukin vähän turhan junnaamiselta, mutta kylhän tää tästä aukes ja ol rajuu menoo.

Kivoja ralleja plus ohan se viihettä on kova.

Tää on kyl hyvää veivausta, vaikka joskus muistan kun mainittin jossain tilaisuudessa jetro tullin niin joku repes ja sano että "SEHÄN ON JOTAIN METSÄLÄISMUSIIKKIA".

Iha jees. Naurattaa kun toi yks jannu kuulostaa isohoolta.

Ootin rankkaa kantrirynkytystä, mutta sainkin samettista isojen veisujen versiointia. Yllätti ihan positiivisesti. Tietty kun on lautasellinen kovereita, niin se on silti lautasellinen kovereita.

On tässä nyt hetkensä, mutta ainakin lyhyellä otannalla pojasta on polvi parantunut. Sitä tseffiä kuunneltiin joskus listan alkupäässä ja monen osalta kiittävästi. Tässäkin ois hyvää menoo, jos vähän miettis enempi biisien rakenteita ja tarvetta viien minuutin jamitteluille. Ei pysty meneen ees kolmoseen vaan ruottalaisten kalja on juotava.

On kyl sairaat setit. Vähän vois olla lyhempi varmaan, mut yolotetaan.

Oho tää riki sorsan tuotoshan on ihan kova kokonaisuus. Helppo kolkki viivan takaa.

Ihan pirtee tuotos, jossa on lisänä vähän kiemuraa ettei käy tylsäks. Isoimmat näiden "hitit" taitaa löytyä muilta levyiltä, mutta oisko tää sit jotain ehyintä kokonaisuutta. Perusvarma.

Seisarin loppua ja madi vatörssiä. Pidin vähän yllärinä, että tällanen kaivettu. En myöskään yleensä kauheesti innostu perinteisestä blues-hinkutuksesta. Mut on tää ihan jormakkaa menoa. Yamaccata. Annetaan siis ihan posia.

Tässähän saatiinkin hätäseen vanhempi näiden levy edellisen jälkeen. On tässä pari hyvää biisiä, mutta en muistanut, että tässä nää biisit oli niin tällasia, että "lähetäänkö liikkelle... ei lähetä.. biisi loppu" -henkisiä. Joskus se toimii, mutta aina ei. Ei nyt kuitenkaan mitenkään ihan kauhee, joten mennään keskilinjalla sitten.

Tää nyt menee tämmösestä lempeestä moternista kantrista. Ei ihan hirveesti tarjoo mitään semmosta, josta innostua. Ei kuitenkaan liiaks ärsytä.

Parin biisin jälkeen huomio kiinnittyi siihen, että tuotanto on kyl ruuvattu huippuunsa. Kiinnostuksesta lähdin sitten tutkimaan, että kukas tässä on ollut puikoissa, niin kyseiselle tuottajalle oli tästä rämmi-palkinto saatu kaivettua. Varmaan ihan ansaittuakin, kun on nippelit kohdillaan. Tämmöstä monelta osin hempeetä ja sitten osin puoliROUHEETA tavaraa. Levyllinen on vähän liikaa, mutta ei nyt täysin tuomita ja annetaan bonusta siitä, että aikalaissaundi on ainakin läpsytelty maksimeihin.

Onhan tää ihan hyvä.

Jee jatsia.

Mukavaa jytäähän tää on. Vähän epätasanen kokonaisuus ja varmaan sitten se punanen levynkansi on syystäkin suosituin. Toki tässä viehättää alkukantasuuskin.

Tässä ollaan ainakin tunnelman suhteen oikeessa asennossa. Tietty voi ritisoija, että miks pitää olla ameriikan miehen versioo, kun sademettissä tää tehtäs paremmin ja aidommin. Sallitaan kuitenkin replikointi, kun puhutaan kuiteskii vanhasta julkasusta ja siks, että tuskin tältä listalta sitä ehtaa tavaraa löytyy kauheesti tän musatyylin tai bat & ryydin osalta. Hyvä plussa.

Rajua.

Ourraid makeet saundit ja kiva meisinki. Ihan ei saanut täyttä otetta hommasta äkkiseltään hittien ulkopuolelta, mut sen verran potentiaaleja, että voi kiittäen arvioida.

Ollaan taas homman alkulähteillä ja kylhän tää on viihdyttävää.

Tätä kuunnellessa vähän hämmentää miksi Jämsän action rock -skenessä Turbonegroidi ei saanut isompaa huomioo. Voi olla, että norjalainen ei pärjää ruottalaisen kanssa väännössä. Kuitenkin oikein kelpoa tavaraa tämmöseks rajun rokin rynkytykseks. Sikäli kyl vähän menee puuroks kun biisit on vähän samasta pakasta vedettyä ja saunditkin on hyvin pitkälti samaa koko matkalta. Ei oo tätä pumppua tullut pahemmin kuunneltua, niin en tiedä onko tää nyt heijän paras levynsä vai miten truu fänit suhtautuu. No, annetaan nyt kuitenkin vähän ekstraa räyheelle rokille.

Varmaan kovimmat pink floidi -fanit saa halvauksen aina tätä levyä kuunnellessa tietyn koverin takia, mutta on tässä ihan jees ilme. Se näiden isoin hitti tais olla myöhemmällä albyymillä ja oma mielikuva pändistä ol muodostunut vahvasti sen perusteella. Varmaan tätä voi pitää jonain postmodernina genreltään ja sellanen pastissimaisuus tästä huokuu. Kuitenkin selkee tyylivalinta ja himppasen tuntus olevan kieli poskessa, joten hyväksytään. Eli iha jees meno.

On kyl helvetin eksoottista tavaraa. Vähän jäi avoimeks mikä levy nyt ois ees pitänyt kuunnella kun spotifyn linkin takana olevat setit ol mitä ol. Toisaalta noinkohan mikään ois muuttunutkaan vaikka ois vähän sivuosumaa tullut. Mut joo, annetaan vaikka kakkonen tasasesta joikaamisesta.

Jee jatsia (jonka äärellä viihdyn).

Siiton kyllä aikaa kun tätä on edellisen kerran yrittänyt kuunnella. Alkuun mietin, että vähän turhan poikkitaiteellista erikoisrumpusovituksineen ja industrial-sähinöineen. Tää kuiteskii taittuu sitten pikkuhiljaa ihan hyvän tunnelatingin kolinaks. Hurtti on viel toimiva päätösraita ja varmasti parempi kun vanhan äijän versio.

Ihajees.

Tää on näit.

Ihan jees fiilistelyä.

Omaleimasta tavaraa ja iso läjä hittejä. Vähän menee ähkyks plus oon sen verran löysä, että se ysärin viime metreillä tullut levy on viel enempi mieleen, kun on entistä popimpi ote. Melkein täydet kuitenkin tällekin.

Vaikka City-lehdessä joskus tästä pumpusta annettiin suht kuvaava lausunto, niin kyl tää varhainen tuotanto on kivaa. Ei oo mennyt vielä liian rankalla kädellä viivottimen kanssa väsätyks vaan enempi semmosta taitekohdan tavaraa vuostuhannen vaihteeseen. Tietty kyynikko vois sanoo, että tossa vaiheessa vielä prittipopit hönki niin rankasti, että nääkin sit yritti sillä vaikutteella tehä muniinpuhalteluaan. NO, kaikesta huolimatta mieluisa levy ja melkeen ne isoimmat hitit tässäkin edustaa sit sitä heikointa ainesta. Eli "vahva täyteraitalevy".

Ihan kivaa maalailuu. Kuitenkin vähän pliisuu. Tais kuitenkin toimia jonkunlaisena pioneerina jonkun saralla.

Mitä tähän nyt sanois. Ainakin vähemmän ymmärsi riimittelystä, kun yleensä. Ei se nyt sinänsä haittaa menoo ja poljento ol ihan jees ja flou toimi. Tuskin tulee kuitenkaan kuunneltua enempää. 1991 ilmestyneeksi aika modernia saundia. Nauratti kun yhdessä biisissä hoettiin "puistolaa puistolaa".

Sen verran eksotik ettei tästä kauheesti saa irti.

Yllättävän ok.

Tää on kyllä kans hyvä. Ei lähe käsistä viel taidehommat, muttei oo kuitenkaan ihan limasta. Vaikee verrata vaikka tohon ok COCKputeriin kun on sillai niin eri puista veisteltyä, vaikka sama pumppu onkin. Kyl mää tätä nykysellään mieluummin kuitenkin kuuntelen. Ei kuitenkaan pysty täysii antaan, kun on näillä pari viel mieluisampaa rieskaa.

Joo tätä on tullut joskus oikein kuunneltuakin. Ihan siinä hilkulla, ettei mee sietämättömäks saundien sun muun tuotannon osalta. Joku mai kemikal bromance sitten käytti samaa tuottajaa ja teki aika samankuulosta tavaraa viivottimen kanssa ja se on sitten jo ihan hirveetä ulostetta. Mutta tässä nyt sillain tää pumppu nyt loi nahkansa uusiks ja pysty työntään semmosen "hei kasvettiin aikuisex" -levyn. Semisti menee yliyrittämisen puolelle, mutta on tässä paljon hyvääkin biisiä. Osittain sitten kun niiton soiteltu helvetisti niin on sit ähkyt ja kai se on pakko kattoa homman ohi. Siinäkin mielessä tää on kans vähän JÄNSKÄ taitekohta, että tän jälkeen tulleet riin deit on niin epämiellyttävää, ettei niitä halua ees yrittää kuunnella. Eikä tää loppujen lopuks niin paljoa niistä eroa. Periaatteessa nelkun levyn, mut kyl tää "veden virtaamisen" jälkeen on kolkki, kun nää kaikki rokkioopperat sun muut vaikuttaa vähän semmoselta, että pitäs jotenkin uudistua mut ei sit kuitenkaan ihan osata. vaan menopunkki on leipälaji. Ihan hyvä yri kuitenkin.

Ehdan äärellä. Pihdataan nyt fetosta niinkin lapzellisesta syystä kun on tässä vähän liikaa mittaa.

Jaa no tää on samalta vuojelta kun se aiempi elppi, jota luukutettiin. Tässä kun ollaan elävänä Euroopassa, niin meno ei ylly niin pilutteluks. Aika tyhjä taulu jäi kannen innottamana myös fiilariks. Varmaan viis kautta viis jos fänittäs mut kun ei, niin iha jees.

Ihan jees diskojytkettä. Luomua menoa.

Ihan pirteetä poppista.

Sillai tässä on ihan mukava kujeileva fiilis, mut jotenkin sit pettää vähän kun on niin sama poljento ja ätmös joka biisissä. Potentiaalit on ja hitit löytyy, mut ei sit kuitenkaan jaksas kauheesti enempiä. Ainaskaa tätä levyy.

Joo. Annoin nelkun edelliselle Pertti Jorman -liepuskalle. Annan tällekin. On hyvä.

Väkevää tykitystä. Tätä seuranneella levyllä tais olla enempi viel isompii hittejä. On tässäkin toki änkyräveljes saatu jo feattaan. Pändinä ja levynä oman leikkikenttänsä kärkiosastoo.

Neilikka on itelle mieleinen. Tätäkin levyä on tullut kuunneltua. Periaatteessa nelkku kun ehkä liikaa jollotusta mut kuitenkin vitku.

Rrright.

Ihan ok lötköttelyä.

Zappan sekoilut on pääsääntösesti mieleen. Tässä oheistaide on ehkä vähän liian isosti framilla ja ite veisut jää sitten liiaks pimentoon. On siel kuitenkin joukossa ne oikeet elementit. Ei nyt kuitenkaan voi lähtee liikaa kumartaan kuvaa arvosanan suhteen.

Ihan kivaa poppismaalailua. Parit ikivihreetkin.

Ujee

JO OJ OOO

Ei mahottomasti moitetta. Tosta rittien ysärimelskaamisesta tää erottuu omanlaisenaan hienosti. Vähän mysteerihän se on, että vaati sitten yleisen buumin, että nääkin paino rieskan pöytään, joka jytää, vaikka yrittämistä ol takana helvetin pitkään. Vastaukset löytys todennäkösesti, jos niitä ettis, mutta jätetään "ihmettelempähän vuan" -asteelle. Ihan ei kanna vitkuun. Nelkki siis riittää.

Tää on melkosta KYLYMÄN SOVAN saundträkkiä. Hyvin on nivottu tunnelmaa piisistä toiseen. Spotifyssa olevassa versiossa on taas hämäämässä tota ylimäärästä tavaraa, joka sitten vetää överiks paukuttelut. Niiden ohi kun kuuntelee alkuperästä julkasua, niin varsin ehyt pakutti.

Tässä levyllä toi nimikkobiisi on kyl kovaa tavaraa. Muutenkin kevyempitemposet kipaleet on enempi mieleen kun rämisevämpi osasto. Missis ropinssoni ei alunperin kuulunut tähän vaan on sit myöhemmissä painoksissa otettu mukaan, joten sitä ei oo soveliasta laskee arvioon mukaan hehehe. Mut joo, ei sillai kokonaisuutena kauheen hyvin maita, vaikka oon tätä aiemminkin yrittänyt kuunnella. Kuitenkin semmosta suomen keskustaa ja yks hitti pelastaa paljon.

Ollaan hevanderi-meiningin ytimessä. Levyn starttikaksikko potkasee sen verran, että kyl siin ummettavallakin kaverilla lentää tappi persiistä. Ehkä vähän ois voinut lyhentää osaa biiseistä, mutta vaikee tässä on sanoo, että hevijormalle ei ois sitä mitä tilataan. On raju.

En tiie. Sillai iha nytkyttelyä, mutta varsinkin lauluhomma on jotenkin tosi pliisua. Ee oikei lähe.

Vähän kaksjakosta fiilistä tarjos tää levy. Muutamat hyvin perus-rallatukset, mutta sitten pari yritelmää, joissa vois olla ihan potentiaalia. Tää jarru on näköjään painanut ihan mittavan uran ja levyjäkin on tullut ulos tasaseen tahtiin. Uskosin, että vuoden 2006 joululevyä ei tällä listauksella kuitenkaan kuulla. Mut, mennään nyt ihan posipetterinä, kun ei tää osottautunut niin kamalaks kantrijunnaamiseks kun alkuun pelkäsin.