Raising Hell
Run-D.M.C.Kuunneltu, parit klassikot messissä
Kuunneltu, parit klassikot messissä
Klassikot mainioita.
Pari mainiota, muuten ei omaan makuun
Ei ole oma juttu tämä.
Klassikkoralleja ja ei-omaan-makuun-istuvia muista kappaleita
Klassikkoalbumi vailla turhia fillereitä.
Kelpo albumi, ei siinä sen kummempia.
Ihan passelia musiikkia, mutta ei ihan ominta juttua.
Ihan on ok musiikkia, mutta ei itseä varten oikeastaan mikään tältä albumilta.
Parit hyvät rallit, ei siinä.
Ihan leppoisaa, ei ominta juttua.
Passeli albumi, pitää vielä uudemmat kerrat kuunnella.
Ei toiminut sitten yhtään. Ei.
Ihan ok taustamusiikkia. Siinäpä se.
Ei lainkaan hassumpi albumi. Parit klassikot ja muita passeleita.
Klassikko ja ihan syystä.
Hyvää settiä, joskaan en tiedä jääkö kuinka moni kappaleista soimaan itsellä.
Jos pitää kummitusten asuttavassa sirkuksessa käydä, niin tämä albumi silloin soimaan.
Mitä pukelia tämä oli?
Kelpo musiikkia, jota ei tule itse uudelleen kuunneltua.
Taustamusiikiksi varsin passelia, ei tulisi muuten kuunneltua.
Ihan asiallista musiikkia, ei tosin mitään omalle soittolistalle.
Ei minua varten, vaikka pari passelia kappaletta mukana olikin.
Ei ole minua varten tämä
Ei minua varten tämä, kuin vanhojen Disney-elokuvien soundtrackilta musiikkia ja muuta ei-itseä-innostavaa.
Pari kappaletta pitää kuunnella uudelleen, mutta ei ole omaan makuun tämä.
Ihan on musiikkia, mutta ei omaan makuun.
Juu ei. Ei minulle.
Klassikkotavaraa, omaan makuun myös.
Pliisua taustamusiikkia.
Klassikkokappaleita varmasti, mutta ei omaan musiikkimakuun.
Ihan kivat parit kappaleet, muuten vähän tylsänpuoleista. Mutta ei huono.
Taustamusiikkia, eli ei kovin mieleenjäävä tavaraa yhden kerran perusteella.
Alkaa parilla kovalla stygellä, sitten laimenee huomattavasti.
Ihan on ookoo, muutamat kohokohdat.
Mainiota musiikkia, mutta liian pitkiä kappaleita.
Yhden kuuntelun perusteella ihan passelia. Pitää kuunnella uudestaan paremmalla ajalla.
Live-albumit eivät ole oma juttu, ja kappaleet ovat pitkiä, mutta musisointia pitää arvostaa.
Yksi ihan kuunneltava kappale ei paljoa auta. Erikoista instrumentaalimenoa, joka ehkä jossain voisi mennä, mutta kuunneltavaksi ei kyllä itsellä jää.
Hyvä albumi. Big Boin puolella enemmän omaan makuun, Andren puolella osa liian hapokasta itselle.
Eipä ole koskaan tullut Radioheadia kuunneltua ja tämän perusteella kovin laimea kuva jäi.
Parit hyvät rallit, mutta sen ohella kosolti mielenkiinnotonta ääntä. Pitänee kuunnella vielä ajan kanssa toistamiseen.
Ei ihan omaan makuun, sopisi taustamusiikiksi.
Hyvää musisointia, upeita klassikkobiisejä myös. Niiden ulkopuolelta jäi vähemmän mieleen, kaipaisi lisäkuunteluja.
Arvostan hyvää soitantaa, mutta ei ole minua varten tämä.
Liian ”pehmoisia” ja ei-mieleenpainuvaa, että omille soittolistoille mitään lisäisi.
Yllättävää, miten vähän tästä pidin. Song No. 2 on päheä, muuten mikään ei kolahtanut.
Ensimmäinen kappale ihan ok, sen jälkeen ei mikään kolahtanut.
Ihan passelia taustamusiikkia kahvilaan.
Kuluneita klassikkoja ja muuta ei-itseäni-innostavaa.
Positiivinen yllätys! Tuttuja sample-biisejä, letkeältä ralleja ja hyvää musisointia. Pitää kuunnella vielä uudelleen ja lisää.
Ihan kai passelia musiikkia, mutta mikään ei jäänyt mieleen.
Mitäänsanomatonta menoa. Näin yhden kuuntelun perusteella. Laulajan ääni ei myöskään itselle toimi.
Ihan jeppulisti, vaikka vähän kulunutta. Odotuksia parempi kokonaisuus, joka pitäisi kuunnella uudelleen.
Ihan santanan hyvää soittoa, mutta ei jää mikään soimaan omilla soittolistoilla.
Musiikkia, ihan passelia sellaista, mutta ei minua varten.
Pari passelia biisiä, ei muuta. Ehkä voisi kuunnella uudelleen.
Pari ihan ok -tason rallia, mutta ei kyllä toiminut itselle.
Kokoelma epämääräistä musiikkia, suuri osa ei osunut omaan makuhermoon.
Nyt selvisi se, että en voi sietää Bob Dylanin lauluääntä.
En löytänyt yhden yhtä kuunneltavaa kappaletta.
Pari passelia kappaletta ei vielä pelastanut tätä erikoista settiä.
Verrattuna kaikkeen muuhun tuubaan tämä on suoranainen mestariteos. Hyviä kappaleita, ei siinä.
Eipä mikään kappale jättänyt itsestään muistijälkiä.
Olen positiivisen yllättynyt. Pitää kuunnella vielä uudelleen, mutta aikamoisen hyvä kokonaisuus tämä.
Väsynyttä ja kulunutta rokkia.
Ihan passelit jamit, mutta ei tätä tee mieli kuunnella toistamiseen.
Hyvää laulantaa? Kyllä, kolme tähteä. Kuuntelisinko uudelleen? En, kaksi tähteä.
Klassikko. Viisi tähteä.
Vaikutti kelvollisesta. Pitää kuunnella vielä uudelleen.
Oikein oiva, entuudestaan tuttu.
Aikamoista pukelia tuntui olevan, vaikka en täysillä pystynytkään keskittymään.
Varsin positiivinen ylläri! Hyvää (tausta)musiikkia, pitää kuunnella uudelleen.
Liian taiteellista omaan makuun.
Kuuntelin, mitään ei jäänyt mieleen.
Hyviä ralleja yhdistettynä (nykyään) kliseiltä kuulostaviin kappaleisiin. Ihan passelia, osa.
Ihan passelia taustamusiikkia.
En löytänyt paljoa diggailtavaa.
Pari hyvää rallia, muuten paljon tuubaa. Ja Kid Rock on pölö.
Ei hassumpia ralleja. Kuunnella voisi uudelleen.
Simple Man on mainio, muuten omaan makuun vähän tylsää menoa.
Ei minua varten.
Hyvää laulantaa, mutta ei tee mieli kuunnella toistamiseen. Ei minua varten.
Hyvää laulantaa, mutta ei tee mieli kuunnella toistamiseen. Ei minua varten nämä Slovakia.
Osaa se Fats laulaa. Kerran kuunteli.
Kelvollista. Kerran kuunteli.
Ihan passelia musiikkia, paria kappaletta voisi kuunnella uudelleenkin.
Ei ollut kyllä omaan makuun tämä sitten ollenkaan, vaikka ihan passelia musisointia toki oli.
Ehdin kuunnella huonosti, mutta ei vakuuttanut se kuultu.
Ei kyllä Queen ole oma juttu. Ihan musiikkia on, mutta ei ole omaan makuun tämä lain.
Klassikko, jolla kovia kappaleita, mutta myös liian taiteellista tavaraa.
Ei kuulkaas toiminut itselle tämä sitten ollenkaan. Jostain syystä silti toinen tähti.
Ihan kivaa musisointia, taustalle etenkin. Pitää kuunnella uudelleen, mutta kaksi tai kolme tähteä, selviää toisella kuuntelulla myöhemmin.
Hyvää musisointia osa, vähemmän passelia osa. Tarvitsee ehkä lisää kuuntelua.
Ei toiminut itselle tämä sitten lain. Ei vaan ei.
Enpä löytänyt yhtään kappaletta, mitä haluaisi kuunnella uudelleen.
Ei napannut sitten yhtään.
Ihan on kai passelia reggaeta. Ei ihan oma juttu.
Niin pehmoista menoa, että huomaa kyseessä olevan ns. vanhan albumin. Ei kiinnostellut mikään kappaleista.
Kai se on todettava, että 70-luvun rock/musiikki ei vaan toimi itselle.
Ei lain huono, pitäisi kuunnella uudelleen. Yhden kerran perusteella 3/5.
Varmaan hyvää musiikkia, mutta ei sellaista, jota itse haluaisin kuunnella.
Aika lällyä menoa, liian lällyä omaan makuun.
Olin todella skeptinen, mutta parit hyvät stygethän tällä albumilla oli. Ei huono!
Sopivaa musiikkia lomaresortin kahvilassa soitettavaksi.
Ei minulle tämä.
Ambient-genren edelläkävijä, joo, mutta ei taida olla minulla se.
Alun perusteella dumasin, mutta oli olihan siellä hyvääkin musiikkia.
Ei toiminut itselleni lainkaan tämä, kumma kyllä.
Ihan hyvää musisointia, en kuuntelisi toiste kuitenkaan.
Ei itseä varten tämäkään albumi, sen saundi.
Ei toimi yhtään tämä ulina.
Pari passelia rallia, ei mitään sen suurempaa hehkutusta itseltä.
Yllättävää, miten vähän pidin tästä.
Olipas mainiota musiikkia, sellaista aamulla soitettavaa tunnelmointia.
En keksinyt mitään mielenkiintoista tällä albumilla, en jaksanut edes viimeisiä kappaleita kuunnella kaiken geneerisyyden jälkeen.
Ihan passelia kappaletta, mutta ei omaan makuun toiminut oikein mikään.
Pari ok-tason rallia, mutta ei tätä tule toiste kuunneltua.
Klassikko, mutta ei ihan omaan makuun. Sorgen.
Ei yhtään rallia itselle tällä albumilla, mutta kai se kaksi tähteä silti voi ansaita. Ei ollut offensiivisen huonoa.
Ihan passelia taustamusiikkia, mutta ei tätä sen kummemmin kiinnostu kuuntelemaan.
Alun perusteella dumasin, mutta oli olihan siellä hyvääkin musiikkia.
Tämähän oli kivaa musisointia, etenkin alkupuolisko albumista.
Semmottia vanhantyylistä musiikkia, ei jätä oikein mitään mielikuvia itsestään.
Alun perusteella dumasin, mutta oli olihan siellä hyvääkin musiikkia.
Passelia musiikkia, ei jää soittoon, mutta ei huonoa lain.
Ei ollenkaan omaan makuun.
Ei, ei, ei.
Kuullut Radioheadista hyvää, mutta tältä albumilta ei yhden kuuntelun perusteella jää omaan soittolistaan yhtään mitään. Höh.
Parit passelit rallit, en silti kuuntelisi kuin ehkä yhtä kappaletta uudelleen. Ei laulajan ääni itselle jaksa toimia.
Puolitoista kappaletta, joita kestää kuunnella uudemman kerran. Ei jatkoon.
Ihan passelia taustamusiikkia.
Ei mitään, mitä haluaisi kuunnella uudelleen koskaan ikinä.
Ei lainkaan hullumpaa! Pari kappaletta meni omille soittolistoille.
Ei itseä varten tämä lätty.
Neljä ylipitkää kappaletta. Mutta hyvää musisointia.
Kolme kappaletta, joita haluaa kuunnella useammin. Kaksi vai kolme tähteä? Mennään kolmella, koska muut suositellut ovat olleet niin ei-itseä-varten.
Sen tyylistä rokkendaalia, että ei omaan makuun istu.
Bobbyn musiikista muuten diggaan, mutta tämä jätti kylmänpuoleiseksi. Silti ihan passelia taustamusiikkia.
Ei mitään kiinnostavaa sisältöä tällä lätyllä.
Olinpa pettynyt, että en tästä pahemmin pitänyt. Pari vekkulia biisiä, mutta muuten en taitaisi kuunnella uudelleen.
Ihan ok taustamusiikkina, muuten ei kiinnostele.
Ei yhtään omaan makuun, yksi kautta viisi.
Kelvollista taustamusiikkia, mutta en sen suuremmin luultavasti kuuntelisi.
Ihan passelia musisointia, paria kappaletta voisi kuunnella enemmänkin. Ok.
Mitäs se tämä oli, ei innostanut kuin ehkä yksi kappale vähän enemmän?
Taustamusiikkia, ei hassumpaa, mutta en itse perusta kymmenminuuttisista kappaleista albumilla.
Ihan passelia musiikkia, mikään ei yhtä poikkeusta lukuun ottamatta jäänyt sen enempää mieleen.
Mitä ihmeen pukeliääniä se tämä on?
Varsin passelia musisointia ja kappaleita. Pari rallia jäänee soittoon, muuten sopii taustalle soimaan mainiosti.
Sitä männävuosien rokkia, joka ei itselle tee paljoa mitään. Parit hyvät rallit, kerran kuunteli.
Ihan on vekkulia musisointia, mutta en toiste lähtisi kuuntelemaan.
Kyllä se on 2/5. Pari hyvää kappaletta, muuten ei ole omaan makuun. Tästä se alamäki sitten alkoi.
Passelia taustamusiikkia, muutama ehkä useamminkin kuuntelua kestävä ralli. Ihan ok kokonaisuus.
Sitä vanhan sortin rokkenrollia, joka ei vaan itseen iske. Klassikkokappaleita joo, mutta en haluaisi kuunnella uudelleen.
Ei jättänyt itsestään mitään muistikuvaa. Ei offensiivisen huonoa, ei mitään mielenkiintoista.
Ihan passelia taustamusiikkia, tämän sortin country ei ole ihan se ominta omia juttua. Ihan hyvää musisointia silti tämä.
Okei, tämä on klassikko klassikkokappaleilla varustettuna, mutta en kuuntelisi tätä sen enempää.
Ikävää, mutta en paljoa tästä albumista innostunut. Taustamusiikiksi passelia.
1/5 kansi kamala, laulanta kamalaa, en halua kuulla tätä uudelleen.
Ihan kelpoa musiikkia, Tiny Danceria voinee kuunnella toistekin, mutta muuten aika taustamusiikiksi jäi omalla kohdalla muu kokonaisuus.
En digannut, puolessavälissä piti lopettaa, lauluääni etenkin otti aivoon.
Alkaa mainiosti, sitten meno muuttuu kovin epämielenkiintoiseksi.
Jonkin verran passelia musisointia, mutta ei paljoa sellaista, mitä halajaisi sen suuremmin aktiivisesti kuunnella.
Harmillisesti muutamia kohokohtia lukuun ottamatta en tästä paljoa innostunut. Arvosanaksi 2 tai 3, mennään kolmella nyt vaikka.
Aika tylsä kokonaisuus, joten ei voi montaa tähteä antaa.
En pahemmin välitä live-albumeista, mutta hyvää musiikkiahan tämä noin kuitenkin on.
Oiva albumi, iso kasa hyviä ralleja, joita säestää muutamat epämielenkiintoiset kappaleet.
Kelpo musisointia, muutama kohokohta. Ei pahaa sanottavaa.
Pari kivaa kappaletta, muuten aika yhdentekevää.
Aikas tylsää settiä. Lyhyestä kuvaus kaunis.
Ihan hyvää settiä, joskaan en oikein löytänyt omille listoille lisättävää.
Pari hassua kappaletta, joita haluaisi kuulla useamman kerran. Ja toinen niistäkin on tuttu Conan O'Brienin podcastista, joten sen takia jäänyt mieleen.
Tämä oli hyvä kokonaisuus. Hyviä ralleja, voisi kuunnella uudelleenkin.
Mainiota taustamusisointia, muutamia kappaleita voisi kuunnella useamminkin. Ei valittamista noin periaatteessa.
Ei mitään itselle. Oli itsellä myös näemmä ihan väärä kuva tästä pumpusta.
Aikamoista tuubaa, en halua kuulla tätä uudelleen, kiitos.
Vaikuttaa yhden kuuntelun perusteella mainiolta, pitää kuunnella kyllä vielä uudelleen ihan ajatuksella.
Ei itselle mitään tällä albumilla. Soundi myös voihkeineen ei ole kyllä ominta juttua.
Parit passelit kappaleet, loppupuolisko ei enää saanut yhtä paljon innostumaan.
Eipä tässä kuin ehkä kaksi rallia itselle ollut.
Ei jäänyt kuin ehkä yksi kappale mieleen. Ei itselle tämä.
Ei ole reggae oma juttu, lainkaan, mutta ihan hyvää soitantaa on.
Instrumentaalimusisointi voi olla mainiota, mutta harvoin sitä tulee kuunneltua. Tätäkään en tule toiste mitä todennäköisimmin kuuntelemaan.
Eipä hassumpi albumi tämä. Pitäisi kuunnella uudelleen paremman kuvan saamiseksi tosin.
Ihan on passelia musisointia, mutta en tästä itse paljoa perustanut.
Ihan hyvää räppingiä, ei silti omaan makuun tämä. Liian vakavata tai jotain.
Kuulostaa juuri siltä, että on julkaistu vuonna 1960. Ei omaan makuun toimi lainkaan.
Kelpo kappaleita, mutta omaan makuun aika paljon filleriä. Kohokohdat 5/5, mutta kokonaisuus 3/5.
Ihan ok musisointia, mutta ei paljoa sellaista, mitä haluaisi kuulla uudelleen. Taustamusiikkina ehkä.
Ihan kai passelia musisointia, ei tee mieli kuunnella uudelleen.
Liian hentoista, hiljaista, pehmoista, utuista, epäkiinnostavaa menoa omaan makuun. Paremmin en osaa asiaa ilmaista.
Ei ole tämä minua varten. Semmoista soundia, että on tosiaan kymmeniä vuosia vanha julkaisu tämä.
Mainiota musiikkia, laulantaa, joskaan ihan joka kappale ei osu omaan makuun.
Starman on mainio, muuten vaan ihan passelia musisointia. Olenpas kriittinen.
Ihan mukavaa musisointia ja muutamat passelimmat kappaleet. Ei silti halua kuunnella uudelleen.
Harmillisesti ei itselle jäänyt tästä oikein mitään mieleen. Passelia taustamusiikkia ja vähän kuluneita ralleja pari.
Joo ei, ei vaan toimi itselle tämä. Ei omaan makuun.
Ei jättänyt itsestään sen suurempia muistikuvia tämä albumi.
Tämähän ei ole hassumpi albumi!
Sori vaan, mutta en pitänyt yhtään.
Ei hassumpi, mutta ei ihan sitä, mitä itse kovin usein kuuntelisin.
Ihan on musiikkia, mutta ei mitään sellaista, jota itse haluaisi kuunnella toistamiseen.
Nyt se sitten selvisi, en pidä The Beach Boysin musiikista minkään vertaa.
Onhan tämä klassikko, mutta ei sellainen klassikko, jota itse haluaisin kuunnella uudelleen.
Ei ihan omaan makuun. Mäelle juokseminen on oiva, muuten ei tee mieli uudelleen kuunnella.
Ei ole yhtään kappaletta omaan makuun. Sorit siitä.
Mennään vaikka kolmella, oli siellä seassa ihan kivojakin ralleja. En silti uudellaan viitsisi soitella.
Hyvää laulantaa, pari hyvää, mutta en haluaisi kuunnella uudelleen. 2